Ennakko: JäPS – Jippo

Ennakko: JäPS – Jippo

Tarunhohtoinen Ykkösliigacup mallia 2026 starttaa JäPSin osalta lauantaina, kun sinipaidat saavat kotihallissa vastaansa Jipon Joensuusta.

Missä: Monitoimihalli, Järvenpää

Milloin: Lauantaina 31.1. klo 15:45

Liput ennakkoon: osoitteesta kauppa.japsedustus.fi

Muuta: Buffa palvelee hallissa sekä nälkäisiä että janoisia.

–  Hyvä, että saadaan kilpailulliset pelit käyntiin. Ne tuovat kuitenkin aina erilaista fiilistä ja sykettä kuin tavalliset treenipelit, sanoo päävalmentaja Teemu Kankkunen.

Edustusjoukkueen runko saatiin tänä vuonna jo hyvissä ajoissa kasaan, ja joukkueharjoitukset ovat pyörineet tammikuun alusta täysillä. Pientä flunssa-aaltoa ja muutamia pieniä loukkaantumisia lukuun ottamatta kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti.

–  Tässä vaiheessa kautta ei olla menty vielä kovinkaan paljon pelillisiin asioihin, vaan nyt on keskitytty enemmän fysiikkaan ja totutettu pelaajia harjoitusrytmiin sekä niissä tarvittavaan intensiteettiin. Joukkuepelaamisen yksityiskohtien hiomiseen niin hyökkäys- kuin puolustuspelin osalta on kuitenkin vielä kolme kuukautta aikaa, toteaa Kankkunen.

Ennen lauantain Ykkösliigacupin avausta JäPS on ehtinyt pelata kaksi harjoitusottelua. PK-35 voitettiin viime viikonloppuna 2–1 ja KäPalle hävittiin 0–1 lisäajalla tulleella pilkulla. Molemmat pelit olivat varsin tasaisia ja antoivat viitteitä tämän hetken pelikunnosta.

–  Hyvä että saatiin kaksi kovaa harjoituspeliä Ykkösliigajoukkueita vastaan ja nähtiin millä tasolla mennään samassa tilanteessa oleviin vastustajiin nähden. Molempien otteluiden ensimmäisiin puoliaikoihin olen tyytyväinen myös pelillisesti. Otteluiden loppupuolella molempien joukkueiden peli luonnollisesti vähän sekoaa testipelaajien ja vaihtorumban myötä. Toki lauantaina pitää ottaa taas yksi steppi laadullisesti eteenpäin.

Jippo sijoittui viime kaudella Ykkösliigassa kolmanneksi ja voitti viime talven Ykkösliigacupin. Joukkue on ehtinyt pelata tammikuussa kolme treenipeliä. Ykkösen KuPS Akatemia ja JJK kaatuivat maalilla ja Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun kanssa pelattiin tasan 1–1. Laadukas ja tuttu vastustaja on siis lauantaina luvassa.

–  Jipolla on todennäköisesti aika lailla sama pelitapa- ja konsepti kuin parina aikaisempanakin vuonna ja pelaajistokin on pysynyt pitkälti samana. Tuskin tulee pelillisesti mitään radikaaleja yllätyksiä ja odotan aika samannäköistä Jippoa kuin aiemmin, Kankkunen pohtii.

Mikko Hallikainen aloittaa jo neljännen kautensa Jippo-luotsina. Pelaajistossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Nimekkäimmät lähtijät ovat Maximus Tainio, Roope Huhtala ja Oskar Pihlaja. Sisään joukkueeseen ovat tulleet muun muassa kosolti liigakokemusta omaava puolustaja Juho Lehtiranta (KTP) sekä keskikenttäpelaaja Lauri Sahimaa (KuPS).

Jipon puolustuksen luottohahmoja Lehtirannan ohella on kokenut Valtteri Vesiaho. Japanilaiset Yoshiaki Kikuchi ja Junnosuke Watanabe jatkavat keskikentän avainpelaajina Lassi Forssin ohella. Hyökkäyksessä tehoja odotetaan SJK-kasvatti Eemeli Honkolalta ja Miro Turuselta.

Jos jatkuvuus on avainsana Jipon pelaajistossa, samaa voidaan sanoa myös kotijoukkueesta. JäPSin viime kauden pelaajarunko on pysynyt todella hyvin kasassa ja tällä hetkellä tehtynä on 21 sopimusta.

–  Lauantaita silmällä pitäen pelaajatilanne on ihan ok. Alakerrassa on vajausta sairastelujen ja loukkaantumisten myötä. Toisaalta tämä antaa uusille pelaajille mahdollisuuden näyttää osaamistaan Ykkösliigatasolla. Esimerkiksi Akatemian Niko Manner pelasi treenipelissä PK-35 vastaan hyvin ja on lauantainakin kokoonpanossa. Kentällä nähdään todennäköisesti myös pari testipelaajaa, Kankkunen kertoo Ykkösliigacupin avausottelun kynnyksellä.