Teemu Kankkunen jatkaa JäPSin päävalmentajana

Teemu Kankkunen jatkaa JäPSin päävalmentajana

Sinipaidat jatkavat myös tulevina kausina tutussa komennossa, kun JäPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen Teemu Kankkusen kanssa. Kun Ykkösliigan sarjapaikkakin on jo varmistettu, päästään kauden 2026 rakentaminen aloittamaan hyvissä ajoin.

Kankkunen aloitti pestinsä JäPSin peräsimessä viime vuoden heinäkuussa. Alkukausi 2024 oli sujunut Erol Atesin luotsaamana, mutta JäPS pääsi sopuun Atesin siirrosta Ruotsin kakkostasolla pelaavaan GIF Sundsvalliin, ja Kankkunen otti paikan JäPSin päävalmentajana. Erityisesti kauden viimeiset pelit olivat vakuuttavaa menoa, kun JäPS voitti kuudesta viimeisestä pelistään viisi, ja nousi kaikkien aikojen parhaaseen suoritukseensa Ykkösliigan viidenneksi. Tänäkin vuonna sarjan viitossija on vielä otettavissa, vaikkakin todennäköisempää on päätyminen sijoille 6-8. Viime kauden lopullinen pistemäärä 35 ylitetään, jos jäljellä olevista otteluista Klubi 04:ää ja Jippoa vastaan napataan voitot.

– Tänä vuonna alkukausi oli vaikea. Maalintekotilanteita loimme riittävästi, mutta puolustuspelissä oli haasteita. Kauden edetessä peli on kehittynyt, ja moni pelaaja on nostanut suoritustasoaan. Viimeisessä yhdeksässä pelissä olemme hävinneet vain sarjakärki FC Lahdelle. Ensi kaudelle on tulossa hyviä nuoria pelaajia, jotka pääsevät haastamaan pidempään mukana olleita. Laadukkaan talviharjoittelun myötä haluamme ensi vuonna olla valmiimpi joukkue jo aikaisin keväällä, ja on hienoa päästä pitkäjänteisesti kehittämään JäPSistä entistäkin parempaa kokonaisuutta, Kankkunen summaa tilannetta jatkosopimuksen suhteen.

Kauden 2026 suunnitelmia on ehditty rakentamaan jo siltä osin, että yhteistyötä JäPS Akatemian kanssa tullaan tiivistämään entisestään. JäPS Akatemian sateenvarjon alle ovat kaudella 2025 kuuluneet Kolmosessa pelannut JäPS/47, joka tulee sijoittumaan lohkonsa toiseksi tai kolmanneksi, sekä SM-sarjaa puhtaalla pelillä tällä hetkellä johtava A-junioreiden joukkue. Yhteistyön tiivistämisellä kehitetään nuorille talenteille laadukas pelaajapolku Ykkösliigaan asti, ja kuten viime vuodet ovat osoittaneet, myös Ykkösliigasta eteenpäin aina ulkomaan ammattilaiskentille asti.