Robin Källman & Niklas Schulz PK-KU:sta JäPSiin!

Robin Källman ja Niklas Schulz PK-KU:sta JäPSiin!


Edustusjoukkueen maalivahtiosasto saa vahvistuksia kaksin kappalein, kun 23-vuotias Robin Källman ja tänä vuonna täysi-ikäistyvä Niklas Schulz saapuvat kirittämään Janne Laihoa ja kamppailemaan peliajasta.

Aiemmin HJK:ta edustanut ja U19-maajoukkueeseenkin yltänyt Källman ehti vartioida PK-KU:n veräjää kolmen kauden verran. Nuoresta iästään huolimatta Schulz on hänkin ehtinyt jo debytoida miesten peleissä Kolmosen tasolla.

– Viime kausi alkoi vahvasti omalta osaltani, mutta joukkueen pelaaminen hiipui vähän loppukauteen mentäessä, mikä näkyi hieman myös omassa pelaamisessani, Källman muistelee edellisvuotta ja lisää olleensa erityisen tyytyväinen isoon vastuuseen, jota pääsi naapuriseurassa nauttimaan.

Myös Schulz oli edelliskauteensa kokonaisuutena tyytyväinen, vaikka jäikin kaipaamaan kovatasoisempia pelejä.

Entisinä PK-KU-pelureina JäPS on sekä Källmanille että Schulzille tietysti tuttu seura, vaikkei jälkimmäinen yksitoistakentällisillä sinipaitoja vastaan ehtinytkään pelaamaan.

– JäPS on jäänyt mieleen erityisen taistelevana ja suoraviivaisena joukkueena aiemmissa kohtaamisissa, Helsingin yliopistossa tilastotiedettä opiskeleva Källman kertoo.

Tulevalla kaudella sekä Schulz että Källman toivovat saavansa hyvän näytönpaikan ja etenkin maalivahdiksi erittäin nuori Schulz ottavansa reippaita kehitysaskeleita pelaajana. Yhteväisyyksiä löytyy myös kaksikon vahvuuksista.

– Olen mielestäni rauhallinen maalivahti. Ymmärrän peliä hyvin ja vahvuuksiini kuuluvat myös pelin avaaminen sekä ulottuvuuteni käyttö, pitkänhuiskea Källman avaa.

Vartta löytyy myös Schulzilta, joka kertoo seuraavaa.

– Pituuden hyödyntämisen lisäksi olen omimmillani peliä avatessa ja jalalla pelatessa. Lisäksi olen vahva reaktio- sekä 1 vastaan 1 -tilanteissa.

Tervetuloa Järvenpäähän, Robin ja Niklas!