Raportti: JäPS 4-0 KuFu98

Raportti: JäPS 4-0 KuFu98

JäPSin edustusmiehistö onnistui venyttämään voittoputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi, kun se kaatoi aurinkoisena lauantai-iltapäivänä Kuopion Palloseuran reservimiehistönäkin toimivan KuFu98:n selkein 4–0-lukemin. Ohuella kokoonpanolla Järvenpäähän saapunut KuFu tuli ottelun alun väkevästi, mutta viidennellä minuutilla tuhritun avopaikan lisäksi kuopiolaiset eivät onnistuneet juuri maalitilanteita luomaan, ja kolme pistettä jäivät Järvenpäähän ehjän päivätyön päätteeksi lopulta eittämättä ansaitusti.

Vaikka JäPS ottelutapahtumia läpi 90-minuuttisen hallitsikin, ei vielä ensimmäinen puoliaika ollut samanlaista näytöstä kuin keskiviikon PeKa-ottelussa oli nähty. Erityisesti voimakas vastatuuli vaikeutti isäntien pelin avaamista, ja KuFun selustaan tarkoitetut pitkät avaukset jäivät järjestään vajaiksi. Vieraiden puolustuslinjan ehdoton hahmo ensimmäisellä puoliajalla olikin nuori KuPS-toppari Tony Miettinen, joka luuti JäPSin lähentely-yritykset varmasti turvallisemmille vesille.

30. minuutilla Aleksi Ristola kuitenkin osoitti, että JäPSin miehistöstä löytyy niin paljon maalipelotetta, että peliväline onnistutaan saamaan vastustajan verkkoon silloinkin, kun oma peli tuntuu hieman takkuavan. Mies asettui ampumaan vähän vajaa 25 metriin sijoitettua vapaapotkua ja latasi sen sellaisella voimalla vasempaan ylänurkkaan, että vieraiden Aapeli Alava ei venytyksestä huolimatta yltänyt lähellekään palloa. Maali oli Allulle jo kauden 11. ja sillä tämä nousi yksin A-lohkon maalipörssin kärkeen ohi hyökkääjäpartneri Miro Schwalenstöckerin.

Maalin jälkeen peli jatkui kuitenkin uomissaan, eikä kumpikaan joukkue onnistunut henkistä tai pelillistä niskalenkkiä vastustajasta nappaamaan. JäPS oli kenties hienokseltaan hallitsevampi osapuoli, mutta toisaalta KuFu pääsi pariin otteeseen juoksemaan vaarallisesti kohti JäPSin linjaa. Kummempia maalipaikkoja ei kuitenkaan ensimmäisen puoliajan loppupuolella enää nähty, eli taukoa päästiin jokseenkin mitäänsanomattoman nelivitosen päätteeksi viettämään isäntien yhden maalin johtoasemassa.

Oli kyse sitten kotijoukkueen pelityyliin nakutetusti istuneesta myötätuulesta tahi päävalmentaja Osku Partosen puoliaikapuheesta, oli ottelun jälkimmäinen puolisko sitten hyvin erinäköinen. Heti alkuhetkistä lähtien vielä ensimmäiset 45 minuuttia hyvin pärjännyt KuFu-puolustus oli helisemässä JäPSin hyökkäyspelaamisen kanssa, eikä isäntien toista osumaa sitten pitkään jouduttukaan odottelemaan. KuFu ei saanut Joakim Ärilän tutusti antamaa kulmapotkua purettua, vaan ensin Herkko Kuosa, sitten Roope Autio ja lopulta Olli Valto pääsivät lähietäisyydeltä yrittämään maalintekoa. Kaksi ensimmäistä laukausta kuopiolaiset vielä selvittivät, mutta Opan muulinpotkussa oli jo niin paljon voimaa takana, että Alava saattoi vain voimattomana kaivaa pallon selkänsä takaa toista kertaa. Opalle osuma oli jo kauden kahdeksas, millä mies on lohkon maalipörssissä sijalla neljä – ei huono suoritus topparilta.

Ottelun pitkälti ratkaissut kolmas maali syntyi kymmenisen minuuttia edellisestä. Wingbackin paikalta kärjen alle toisella puoliajalla siirtynyt Herkko Kuosa pelasi pallon paineen alla rauhallisesti hetkeä aiemmin kentälle vaihdetulle Ala Alaeddinelle ja käynnisti näin JäPSin vastahyökkäyksen. Herkko lähti välittömästi pystyjuoksuun kohti KuFun maalia ja saikin kuulan pian Alalta takaisin itselleen. Kun kukaan vierailijoiden puolustajista ei halunnut miestä kummemmin estellä, kuljetti Herkko kohti boksin rajaa ja laukoi sitten hieman sen ulkopuolelta vasemmalla jalallaan oikeaan alakulmaan.

Isäntien kolmas notkautti viimeistään vierailijoiden selät, eikä kentällä Herkon maalin jälkeen ollut enää kuin yksi joukkue. Paikkoja lisämaaleihin oli rutkasti, ja etenkin tuoreista jaloistaan väsyneitä puolustajia vastaan nautiskelemaan päässyt Ala oli mainiolla pelipäällä. Mies kohautti harhauttelullaan pariinkin otteeseen kotiyleisöä, mutta ei tällä kertaa löytänyt tietään ylärimaa lähemmäksi maalintekoa.

Alustaminen Alalta tuntui sen sijaan sujuvan viimeistelyä paremmin, sillä mies kirjautti maalisyötön myös JäPSin viimeiseen kihaukseen. Ensin Herkko pelasi pallon oikeaan laitaan Eetu Kolulle, joka lähetti sen puolestaan rangaistusalueelle. KuFu-puolustus ehti ensimmäisenä tähän keskitykseen, mutta katko oli luvattoman heikko ja putosi kuin tarjoiltuna Alan jalkaan. Tämä tarjoili sen puolestaan edelleen takaviistoon, jonne juoksun tehnyt Joakim Ärilä sai nautiskella vastapalloon kauden kolmannen täysosumansa.

Loppulukemina näin ollen 4–0, ja JäPS pääsee siis lähtemään kauden neljään viimeiseen otteluun maireista lähtökohdista. On mahdollista, että JäPSin pitää kyetä voittamaan noista jokainen, mutta toisaalta kaikki paine on kolme ottelua vähemmän pelanneen PEPOn päädyssä, jonka tulisi lähes varmasti kyetä niin ikään voittamaan jokainen loppukauden otteluistaan, mikäli se haluaa pysyä nousukamppailussa mukana.

Sinipaidat jatkavat pelejään ensi lauantaina, kun JäPS matkaa Atlantiksen vieraaksi loppukauden todennäköisesti vaikeimpaan otteluun.