Raportti: Klubi 04 4–6 (2–1) JäPS

Pelipaikka: Bolt Arena, Helsinki
Ajankohta: Keskiviikkona 23.4. klo 18:30
Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/3748455/lineups

Ykkösliigan ja Ykkösen sarja-avaukset eivät ole olleet JäPSille helppoja. Kolmen edelliskauden saldona on ollut tasapeli Jarolta sekä tappiot SalPalle ja SJK Akatemialle. Myös tänä vuonna ensimmäiseen otteluun sarjanousija Klubi 04:n vieraaksi lähdettiin jännittynein mielin, koska järvenpääläisten kauteen valmistautuminen ei tulosten valossa ole ollut menestyksekäs. Pientä toivoa ketsuppipullon aukeamisesta tosin oli saatu viikko sitten Suomen Cupin 3. kierroksen ottelusta, kun Kolmosessa pelaava FC Futura kaatui suurinumeroisesti 0-7.

JäPS oli ottelun käynnistyessä täysin telineissä, minkä seuraus nähtiin 40 sekunnin pelaamisen jälkeen myös tulostaululta. Cheikh Sidibé löysi syötöllään takaviistosta Francis Etun, jolla oli helppo työ viimeistellä salamamaalilla lukemiksi 0-1.

Vierasjoukkue oli alakynnessä, mutta sai tärkeän tasoituksen 13. peliminuutilla. Peliväline jäi pyörimään Klubin rangaistusalueelle JäPSin sivuvaparin jälkeen, ja Keaton Isaksson oli tilanteessa terävänä ampuen nätin sijoituksen Klubi-maalin oikeaan ylänurkkaan.

Klubi siirtyi uudelleen johtoon, kun Mosawer Ahadi pysäytti Hadi Noorin vasemman kaistan etenemisen väärin ottein. Erotuomari Juho Nieminen vihelsi tilanteesta rangaistuspotkun, jonka Toivo Mero toimitti varmasti maalin vasempaan nurkkaan. Noori oli lähellä kasvattaa johtoa hetken kuluttua, mutta Etun poikittaissyötöstä lähtenyt sijoitus kimmahti tolpan kautta yli päädystä.

JäPS sai ensimmäisen puoliajan lopulla luotua muutaman tilanteen, mutta maaliin asti niistä ei ollut. Ottelun ensimmäisen puoliskon hallinta ja maalipaikat yhteensä menivät selkeästi kotijoukkueelle, ja taukotilanne 2-1 oli täysin oikeutettu. JäPSin maalilla pelannut Besart Mustafa piti torjunnoillaan järvenpääläiset pelissä mukana, ja kaikki jäi vielä auki toiselle 45-minuuttiselle.

JäPS olikin tauon aikana saanut rivinsä parempaan järjestykseen, ja peliotteita vaivannut tahmaisuus oli karistettu pois. Muutaman minuutin pelaamisen jälkeen Jermu Virtanen pujotteli kohti Alex Ramulan vartioimaa Klubi-maalia, ja tienasi laukauksellaan kulmapotkun. Ahadi toimitti etutolpalle kierteisen keskityksen, johon korkeimmalle nousi Jesse Nikki liipaten päällään tyylikkään erikoistilanneosuman maalin taka-alanurkkaan.

59. minuutilla Noorilla oli avopaikka siirtää isännät jälleen johtoon, mutta Mustafa torjui tilanteen oikea-aikaisella vastaantulollaan. Hetken kuluttua tapahtui toisessa päässä, kun Tino Palmasto lähetti pitkällä syötöllään Jermu Virtasen etenemään pitkin oikeaa laitaa, ja tämä neppasi ensimmäisellä kosketuksellaan pallon Ahadille yli Klubi-puolustajan. Ahadi löysi maalin edustalta Isakssonin, jonka ensimmäisen yrityksen Ramula torjui, mutta paluupallon tielle ei kukaan ehtinyt ja Isaksson siirsi JäPSin 2-3 johtoon.

Klubi tuli tasoihin 73. minuutilla. JäPS-puolustuksen keskustasta löytyi liikaa tilaa, ja muutaman näppärän syötön jälkeen Emil Ingman sai jalkansa vapaaksi ampuen tyylikkään kierteisen pallon vasempaan alakulmaan.

Viimeinen 10-minuuttinen olikin sitten täyttä ilotulitusta. Karkelot aloitti Justus Holopainen, joka ampui 25-metristä vapaapotkun yläriman kautta suoraan rysään. Yleisössä pohdittiin nähtiinkö Ykkösliigan kauden 2025 upein osuma jo avauskierroksella, kun JäPS löi lisää löylyä. Holopainen löysi nappikeskityksellään maalin edestä Impton Söderlundin, joka täräytti suoraan ilmasta sellaisen rakettivolleyn, että Holopaisen vaparimaali sai välittömän haastajan hienoimpien maalien kilpailuun.

Klubi tuli uudelleen maalin päähän 87. minuutilla. Arop Chan lähetti puolustuksesta pitkän pallon, ja siihen ensimmäisenä ylsi 16-alueen rajalla Stanislav Baranov. Tämän pusku yllätti tilanteessa vastaan nousseen Mustafan, ja pallo tippui kaaressa JäPS-nuottaan.

JäPS oli kuitenkin päättynyt, että tämän vuoden sarja-avauksesta lähdetään kotiin kolmen pisteen kanssa. Kulmapotku pelattiin lyhyenä, ja Omar Jama vapautti syötöllään Holopaisen, joka löysi maalin edestä Ahadin. Tämä sai kunnian iskeä ottelun viimeisen maalin ja tennismäiset loppulukemat 4-6.

Hankalasti alkanut ilta Bolt Arenalla sai järvenpääläisittäin hienon päätöksen, ja kahden maalin voitto riitti nostamaan JäPSin Ykkösliigan sarjakärkeen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Pelitahti jatkuu tiiviinä, ja 2. kierros pelataan tulevan viikonlopun aikana. JäPS jatkaa vierasottelulla, kun sunnuntaina klo 18:30 on Tammisaaressa Sparbank Arenalla vastassa sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuva EIF. Tämän jälkeen onkin vuorossa kotiavaus JäPS-TPS perjantaina 2.5. klo 18:30 Keskuskentällä. Kotiavauksen pääsyliput ovat kampanjakoodilla MUKANA2025 sunnuntaihin asti myynnissä erikoishintaan verkkokaupassa https://kauppa.japsedustus.fi.