UUTISET

Puuhökkeli

Puuhökkeli in memoriam

Keskuskentän legendaarinen pukukoppirakennus, tutummin Puuhökkeli, pääsee – tai joutuu – nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistään toukokuusta alkaen. Puuhökkelin lisäksi myös Keskuskenttä ja sen lähialue tulevat uudistumaan seuraavien vuosien aikana merkittävästi, kun kaupunki modernisoi Yhteiskoulun sekä sen piha- ja liikunta-alueet. Tuossa prosessissa iso pala järvenpääläistä jalkapallohistoriaa poistuu – kenties polttopuiksi – mutta jatkaa onneksi eloaan vähintäänkin osana perimätietoa.

Ainakin parin seuraavan kauden ajan sinipaitojen kotikoppina ja virkaa tekevänä Puuhökkelinä toimii parakkirakennus, joten Hökkelin tunnelmasta ja saunan tarjoamista hikoiluista joudutaan luopumaan toistaiseksi. Hökkelille jätettävät jäähyväiset ovat toki haikeat, mutta samalla alueen fasiliteettien kohennus ei tule hetkeäkään liian aikaisin. Toivon mukaan uudistuksien myötä myös järvenpääläiset futarit saavat vihdoin nykypäivän standardit täyttävän stadionin noin 70 vuoden odotuksen jälkeen.

Keskuudestamme pian poistuva Puuhökkeli pystytettiin tiettävästi 50-luvun alussa Keskuskentän pukutilakäyttöön. Kokonaisuus rakennettiin mitä ilmeisimmin varavaihtoehdoksi Helsingin olympialaisiin, jotta pallomme parhailla urheilijoilla olisi hätätapauksessakin paikka harjoitella. Enemmän tai vähemmän luotettavan perimätiedon mukaan jokunen huippujuoksija olisikin vuonna -52 käynyt kokeilemassa rajojaan silloisen Urheilukadun sorakentällä; voinee olettaa, että hieman Olympiastadionia askeettisempaa arkkitehtuurityyliä edustaneen, tuolloin vielä uudenkarhean, Puuhökkelin tilat samalla korkaten.

Hökkelin lähestyttyä keski-iän kriisiään 80-luvun lopulla havahtui kaupunki remontin tarpeeseen. Synkeähköksi mutta tunnelmalliseksi kuvailtu aikaisempi sauna päivitettiin, ja muidenkin tilojen ulkoasua kohennettiin. Myös itse Keskuskenttää muokattiin tuolloin etenkin juoksuratojen osalta. Vielä näihin aikoihin Hökkelin viereinen kaukalo toimi jääkiekkoilijoiden kotikenttänä, ja kaikkein myyttisimmän ja tavoitelluimman saunakopin omistajuus vaihtelikin jääkiekkoilijoiden ja jalkapalloilijoiden välillä vuodenajasta riippuen. 80-luku oli uudistusten kulta-aikaa myös pelaajiston keskuudessa, sillä huhujen mukaan JäPSin miehistö keksi tuolloin raahata ensimmäistä kertaa jääkaapin pukutiloihin; näin pelien jälkeinen nestetankkaus pystyttiin toteuttamaan optimilämpöisenä.

Samaisella vuosikymmenellä Hökkeli pääsi myös näkemään ensimmäiset ulkomaalaisvahvistuksensa. Vácin, Järvenpään unkarilaisen ystävyyskunnan, mestarijoukkue saapui tuolloin ottamaan toverillisesti mittaa JäPSistä, mutta palasi Tonavan mutkaan pari miestä kevyemmällä kokoonpanolla, kun Sandor Turkozky ja Attila Godo siirtyivät ottelun jälkimainingeissa kaupungin myötävaikutuksella järvenpääläisvahvuuteen.

Itse pelissä paremmasta ei jäänyt lopulta varsinaisesti epäselvyyttä. Se oli täyttä vieraiden näytöstä, ja siirryttyään 5-0-johtoon madjaarit olivatkin aikalaistodistuksen mukaan nostaneet oma-alotteisesti jalkaa kaasulta isännät pahemmalta nöyryytykseltä säästääkseen. Tältä pohjalta kahden mainitun unkarilaisveijarin siirto sininuttuun voi vaikuttaa yllättävältä, mutta kenties järvenpääläisiä mennen tullen pyöritelleet sukulaiskansalaiset olivat reissunsa aikana yksinkertaisesti ehtineet ihastua peruuttamattomasti Tuusulanjärven rantamaisemaan.

Jalkapalloammattilaisen arkeen tottuneilla unkarilaisilla riittikin eittämättä kaudella ihmeteltävää. Voitokkaan KP-75-paikallisottelun jälkeen palautusjuomansa yleensä täysmaitona nauttineet itäeurooppalaiset pääsivät esimerkiksi todistamaan järvenpääläisten sikarinsauhuttelua ja skumppapullojen poksauttelua Puuhökkelin uumenissa.

On tietysti totta, että kuvatun kaltainen iloittelu ei vielä 80-luvulla ollut ammattilaispiireissäkään aivan ennenkuulumatonta, mutta Puuhökkeliin kietoutuneen saunakulttuurin voinee siitä huolimatta väittää aina olleen poikkeuksellisen elinvoimainen. Vielä pitkään 2000-luvun puolellekin saunaillat olivat kesäisin osa edustusjoukkueen viikoittaista rutiinia.

Vaikka meininki onkin muuttunut kolmessa vuosikymmenessä reilusti ja pahimmat ulkourheilulliset ylilyönnit kenties jääneet jo historian hämäriin, hienoja hetkiä on riittänyt vuodesta toiseen. Lähes naturalistisella tarkkuudella todellisuutta kuvaavan Puuhökkeli-nimensä pukukoppirakennus saikin itse asiassa vasta 2010-luvulla Puuhökkelin Pojat -kannattajaporukan tuotua aivan uudenlaista menoa ja meininkiä ottelutapahtumiin. Viime vuonna koppien päätyyn ilmestyi taasen mysteerinen, upeasti rakennuksen pitkää historiaa kunnioittanut ”Puuhökkelis hikoillaan” -graffititägi.

Vuosien varrella Hökkelissä on koettu valtava määrä tunteikkaita hetkiä läpi koko emotionaalisen skaalan. On nähty nousujuhlien riemua, putoamisen (tai kenties nenään löyhähtävän homeen) tuskaa ja vetistäviä silmiä, riehakkaita saunailtoja ja karvaita tappioita, joiden aiheuttamaa pettymystä niin moni pelaajasukupolvi on Hökkelin kovia kokeneisiin seiniin purkanut. Puuhökkeli on jo pitkään ollut kuin elävä ja hengittävä osa joukkuetta, ja jokainen nimensä sen seinältä joskus löytänyt on epäilemättä siihen myös jonkinlaisen tunnesiteen luonut.

Vaikka Puuhökkeli asettuu nyt ansaitulle levolle, jäävät muistot siellä vietetyistä hienoista hetkistä kuitenkin elämään. Noille hetkille saadaan epäilemättä jatkoa heti, kun Hökkelin – toivottavasti hieman nykyaikaisempi – korvaaja nousee pystyyn. Tuota odotellessa on syytä kuitenkin vielä kerran muistaa yli 70 vuotta järvenpääläisjalkapallon pyhättönä toiminutta vanhaa herraa, ja mikä olisikaan siihen parempi tapa kuin laittaa tarjolle JäPSin puolivirallinen kannattajaolut – Hökkelin Vehnä.

Tietysti paikallisen panimon tuottamana.