Linus Rönnberg sinipaitaan!

Linus Rönnberg sinipaitaan!

Turun Palloseurassa kaksi edelliskautta viettänyt Rönnberg on ehtinyt pelata toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 40 ottelua. Laitahyökkääjänä viihtyvä nuorukainen iski TPS:n riveissä Ykkösessä 7 maalia ennen JäPSiin siirtymistään. Aiemmin Rönnberg ehti debytoida Veikkausliigassa Ilveksen paidassa.

– Seura ei ollut ennestään kovin tuttu, vaikka vastaan onkin tullut pelattua, viime vuonna komean maalin JäPSin verkkoon Turussa iskenyt Linus kertoo.

Siirron taustalla merkittävässä roolissa oli päävalmentaja Erol Ates.

– Vaihdoin nuorempana Ilvekseen FC Interistä, jossa olin ehtinyt Erolin kanssa jo työskennellä. Tuttu valmentaja helpotti tänne siirtymistä, ja uskon, että Erol pystyy auttamaan omien heikkouksien kehittämisessä. Hyvät fiilikset siis siirrosta, Linus jatkaa.

Linus tähtää siihen, että pystyisi omalla panoksellaan auttamaan JäPSin mahdollisimman korkealle sarjataulukossa.

– Ehjä kausi ja sitä kautta paljon minuutteja ja tehoja, niin sitä varmasti joukkuetta mahdollisimman paljon jeesaa.

Mainitusti laidalta itsensä yleensä löytävä Rönnberg kuvailee itseään pelaajana seuraavasti:

– Olen taitava ja hyvä erityisesti yksi vastaan yksi -tilanteissa. Vahvuuksinani pidän nopeutta ja laukausta.

Tervetuloa Järvenpäähän, Linus!