Raportti: KTP - JäPS

Raportti: KTP 6-0 JäPS

Järvenpään Palloseuran taival Ykkösen yläloppusarjassa ei alkanut optimaalisella tavalla, kun sarjakärki KTP kaatoi sinipaidat kotonaan tylyin 6-0-lukemin. Vaikka isännät siirtyivät ottelussa johtoon jo toisella minuutilla, ajoittuivat sinisten parhaat hetket silti pelin alkuvaiheille. Lopulta kotkalaiset menivät kuitenkin menojaan, eikä JäPSille jäänyt juuri jossiteltavaa.

Ennakkoluulottomasti korkealta prässänneet sinipaidat onnistuivat aiheuttamaan ajoittain pieniä vaikeuksia kotijoukkueen pelinavaamiselle, mutta raitapaitojen rutiini riitti sen verran usein paineen purkamiseen, että isännät löysivät jatkuvasti liikaa tilaa JäPSin puolustuksesta.

Ensimmäisen kerran KTP:n liukas hyökkäyspeli palkittiin mainitusti jo ennen kahden minuutin täyttymistä. Aleksi Tarvonen kilautti ensin pallon Joni Mäkelän esityöstä tolppaan, minkä jälkeen Mäkelä laittoi itse irtopallon verkon perukoille. Voittomaaliksi jääneen avausosuman jälkeen isäntien ykköstykki Mika kokeili pariin kertaan maalintekoa boksin ulkopuolelta, mutta ilman tulosta.

JäPSin paras maalipaikka syntyi puolestaan kotkalaishyökkäystä seuranneesta Janne Laihon pitkästä avauksesta. Aleksi Ristola jatkoi pallon hyvin päällään oikeaan laitaan Enoch Banzalle, joka eteni maalille ja laukoi pienestä kulmasta. Anton Lepolan torjunnasta peliväline päätyi Hedi Khayatin ulottuville, mutta tämän viimeistely-yritys kilpistyi ylärimaan. Jatkopallossa niin Hassan Sesaylla kuin Berat Köselläkin oli vielä mahdollisuudet tasoituksen iskemiseen, mutta KTP selvisi säikähdyksellä.

Päivän toisensa kotkalaiset iskivät juonikkaan vapaapotkukuvion päätteeksi. JäPS-puolustus odotti Antti Mäkijärveltä kaukolaukausta, mutta tämä pelasikin lyhyen syötön boksiin Mikalle, joka hassutti Alieu Ceesayn ja laittoi pallon alanurkkaan.

JäPSin pyristely päättyi viimeistään hetkeä myöhemmin, kun Sesay nappasi 25. minuutilla punaisen kortin. Ehkä hieman kevyen keltaisen saaneen miehen kasetti hajosi tilanteessa täydellisesti, ja tämä hölmöili itselleen vielä suoran ulosajon kaupan päälle käyden tilanteessa todella kuumana.

Ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä eivät kotkalaiset kuitenkaan miesylivoimaansa saaneet hyödynnettyä, ja näin tauolle lähdettiin 2-0-tilanteessa.

Toinen puoliaika

Jälkimmäiseltä neljäkymmentäviisiminuuttiselta jäi järvenpääläisittäin vielä vähemmän kerrottavaa kuin ensimmäiseltä. Pitkälti Sesayn punaiseen ratkennut ottelu oli JäPSiltä lähinnä loppuvihellyksen odottelua, ja vaikka maalieroaan parantelemaan pyrkinyt KTP lisämaaleja saikin värkättyä, tuntui siltä, että isännätkään eivät ihan täydellä teholla enää viitsineet pelata.

Kotkalaisten kolmannen iski päivän toisella maalillaan jälleen Mika. Kentälle tauolla vaihdettu Rico Finnäs löysi miehen päätyrajan tuntumasta, mistä espanjalainen tykitti pienestä kulmasta tulisesti takaylänurkkaan.

Paria Jannen hyvää torjuntaa seurannut neljäs osuma syntyi 64. minuutilla. Tarvonen ajoi laidalta keskelle ja pelasi poikittaissyötön Finnasille, joka laukoi pallon kimmokkeen kautta verkon perukoille.

Viidennessä maalissa Tarvonen pääsi itse maalitilastoihin. Mika lähetti lähes puolesta kentästä pitkän ristipallon Tarvosen juoksulinjalle, joka otti hyvän ensimmäisen kosketuksen, harhautti Ceesayn pois tilanteesta ja viimeisteli varmasti.

Illan viimeisen KTP iski muutamaa minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Mäkijärvi pelasi nopean hyökkäyksen päätteeksi pallon takatolpalle, mistä täysin vapaana syöttöä odotellut Santeri Stenius sai jatkaa pallon puoli-ilmaiseksi tyhjään maaliin.

Yläloppusarjan ensimmäisestä ottelusta ei siis jälkipolville juuri järvenpääläisleirissä kerrottavaa jäänyt. Hopeareunuksena esityksestä ei voi kuin parantaa. Seuraavassa ottelussaan JäPS kohtaa sarjakakkosen, TPS:n, kotonaan sunnuntaina 18.9.

JäPSin kokoonpano

Laiho
Ceesay
Autio
Kepot
Khayat >< Kassim 61'
Heidari
Mehmeti >< Ärilä 46'
Sesay
Köse >< Ulmanen 68'
Ristola
Banza >< Meriläinen 61'