Raportti: KPV 1-0 JäPS

Raportti: KPV 1–0 JäPS

Kaksi edellistä Ykkösen otteluaan hävinnyt JäPS ei vieläkään saanut tappioputkea poikki, kun keskikastin kamppailussa Kokkolan Pallo-Veikot osoittautuivat kotonaan maalin verran sinisiä vahvemmiksi.

Pitkälti ykkösillään otteluun lähtemään päässeen JäPSin kokoonpano oli kauden vahvimpia, joten Kokkolaan suunnattiin varmasti itseluottamusta uhkuen. Olennaisin muutos miehistöön lienee ollut Besart Mustafan ensimmäinen sarjaottelu maalin suulla sitten toukokuun alun.

Valitettavasti – oli syynä sitten pitkän arkireissun vaatima vero tai muu kengän puristus – keskiviikon iltapuhde osoittautui tällä kertaa kaikesta huolimatta hankalaksi.

Isännät aloittivat ottelun vahvaksi, ja pääsivät etenkin laitojen ja pitkien avausten kautta luomaan painetta JäPSin maalille. Sinisten puolustus sai kuitenkin selvitettyä tilanteet alkuun ilman suurempia ongelmia, ja sarjan vähiten maaleja tehneiden vihreäpaitojen hyökkäyspelaamisessa oli havaittavissa ehkä pientä itseluottamuksen puutetta.

Alkuhetkien paras paikka siunaantui KPV:n Santeri Mäkiselle, joka pääsi ensimmäisenä yli kaikkien muiden leijailleeseen Julius Järvisen keskitykseen, mutta Mäkisen noin kahdeksasta metristä lähtenyt sisäsyrjäviimeistely suuntautui JäPSin onneksi sivuverkkoon.

Viitisen minuuttia myöhemmin kokkolalaiset eivät antaneet enää varoituslaukauksia, vaan iskivät oikeasti. Samuel Uusitalo nappasi ensin puolustuksessa karkin itselleen ja käynnisti sitten KPV:n vastahyökkäyksen mainiolla pitkällä avauksella vasempaan laitaan. Sinne kipittänyt Miika Kauppila otti pallon haltuun, ajoi terävästi sisään ja laukoi sitten onnekkaasti Roope Aution jalan kautta ottelun avausmaalin.

JäPSin paras paikka tasoitukseen syntyi suunnilleen viisi minuuttia tästä. Joakim Ärilä katkoi loistavasti keskikentällä, kuljetti kohti KPV:n linjaa ja siirsi ulkosyrjällään oikeaan laitaan Aleksi Ristolalle. Tämän matala keskitys löysi boksin rajalta kärkipari Antti Ulmasen, joka kuitenkin antoi pallon mennä juonikkaasti jalkojensa välistä Tony Lehtimäelle. Mies ei kuitenkaan onnistunut kauden avausmaaliaan iskemään, vaan laukaus suuntautui liiaksi päin kokkolalaisvahti Sergei Lazarevia.

Mainioita paikkoja syntyi vielä ennen puoliajan loppua puolin ja toisin, JäPSin osalta etenkin Antti Ulmasella oli loistava paikka puskea peli Ristolan keskityksestä tasoihin, mutta kun maaleja ei syntynyt lähdettiin tauolle KPV:n 1–0-johdossa.

Toinen puoliaika käynnistyi jälleen isäntien komennossa, ja Joonas Paanasella olikin loistopaikka viedä isännät kahden maalin karkumatkalle jo ensimmäisellä minuutilla. Mustafa selvitti tämän tilanteen kuitenkin hienosti.

Vaikka KPV oli seuraavankin vartin aikana lähellä etenkin kulmapotkuista, oli ottelun komento siirtynyt ensimmäisestä puoliajasta poiketen ehkä hienokseltaan vieraille; ainakin JäPS pääsi vierailemaan kokkolalaisten kenttäpuoliskolla tiheämpään tahtiin.

Laukauksia JäPS ei siitä huolimatta saanut suunnattua toisella nelivitosella maalia kohti kuin kertaalleen, ja hyökkäyspeli olikin puolin ja toisin melko ponnetonta. Toki vähämaalista ottelua keskiviikkoisesta ennakkoon povattiinkin. Tämä tietysti sopi toisella puoliskolla johtoaan puolustaneelle KPV:lle paremmin.

Oikeastaan vasta lisäajalla JäPS sai luotua kunnon painetta kotijoukkueen boksiin, mutta todelliseen testiin Lazarevia ei enää laitettu.

Ottelun lopussa peli oli harvakseltaan poikki, mutta erotuomari näki silti aiheellisena viheltää päätösvihellyksen jo ennen lisäajan täyttymistä, ja näin pisteet jäivät Kokkolaan. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että ainakin Tino Palmasto olisi hetkeä ennen sitä voitu hyvin palkita toisella keltaisella, eli ehkä tuomaripelistä ei parane liikaa valittaa.

JäPSin pelit jatkuvat arkiottelulla, kun Gnistan saapuu maanantaina 11.7. sinipaitojen vieraaksi. Silloin on revanssin paikka.

JäPSin kokoonpano:

Mustafa
Palmasto
Ceesay
Autio
Lehtimäki >< Meriläinen 55’
Heidari
Ärilä
Khayat >< Mehmeti 70’
Kuosa
Ulmanen >< Ahola 55’
Ristola