JäPS kausiraportti 2023

Kausiraportti 2023 – kohti Ykkösliigaa

JäPSin kausi vuosimallia 2023 oli tapahtumarikas, ja matkaan mahtui niin ekstaattisia huippuja kuin hyvin rankkoja aallonpohjiakin. Lopulta minimitavoite kuitenkin säilymisen muodossa saavutettiin ja samalla varmistettiin se, että JäPS pelaa 2024 kolmatta vuotta peräjälkeen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla – tulevassa Ykkösliigassa.

Haasteista huolimatta onnellisesti päättyneen kauden jälkeen koko organisaation päällimmäisin tunne oli ymmärrettävästi helpotus.

– Se on kieltämättä ensimmäinen fiilis, myöntävät JäPSin päävalmentajan pestiä kesäkuusta hoitanut Timo Kettunen, kapteeni Roope Autio sekä joukkueenjohtaja Jari Kurittu.

– Tuntuu kuin olisi pelattu kolme kautta yhden aikana. Ensin oli Jykän [Jyrki Aholan] kausi, jolloin toiminta oli tiukasti ohjattua. Sitten se [toiminta] haki hieman muotoaan, ja pelaajat osittain myös uudelleen roolejaan. Erolin [Erol Ates] tultua tiiviimmin mukaan mentiin sitten loppukausi taas vahvemmin nuotitettuna, Kurittu perkaa.

– Tuloksellisesti kausi oli tietysti haastava, vaikka monesti oli tunne, että tämä peli on voitettavissa. Opetti varmasti joukkuetta, että keskittymisen pitää olla aina 100 % tai pisteet jäävät näennäisesti hyvästä esityksestä huolimatta saamatta, Autio jatkaa.

Vaikka organisaatiossa tiedettiin, ettei kevään voitokkaasta Ykköscupista pitäisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä vetää, olivat harjoituskauden tulokset ja esitykset Aholan alaisuudessa kiistattoman lupaavia. Ykkösen pelit lähtivät kuitenkin käyntiin hieman takellellen.

– Pelityyli muuttui paljon, mikä sopi tietysti tämän kauden joukkueelle. Jokaisessa pelitavassa on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa, ja vaikka parhaimmillaan hallitsimme peliä sarjakärkeä vastaan vieraskentällä, loimme toisaalta alkukauden huonokuntoisella Keskuskentällä itsellemme liikaa ongelmia, Autio makustelee.

– Etenkin kotinurmella pelaaminen oli koko kauden todella vaikeata, ja voitot kiersivät meitä, Kettunen komppaa Autiota.


Käännekohta

Peliesitykset paranivat kuitenkin kehnosta Salon sarja-avauksesta pikkuhiljaa, ja toukokuun lopun komea 2–0-kotivoitto Jarosta vaikutti siinä hetkessä tietynlaiselta käännekohdalta. Sitä se olikin, mutta eri tavalla kuin varmasti ajateltiin – Ahola joutui siirtymään terveyssyistä syrjään, ja lopulta tuo voitto jäi kauden viimeiseksi Keskuskentällä.

– Jykän valmennusuran loppuminen oli monessa mielessä kova paikka, eniten tietysti miehelle itselleen, Kurittu toteaa.

– Siinä testattiin sekä taustojen kanttia että pelaajien kykyä sopeutua muutoksiin. Haasteita oli itse kullakin, mutta taas tuli nähtyä se, että kriisitilanteissa ei pidä panikoida. Tilannetta eivät helpottaneet avainpelaajien useat loukkaantumiset, jotka laittoivat pakkaa uusiksi, mutta sekin pitää vain hyväksyä lajiin kuuluvaksi.

Aution mielestä miehistö sopeutui lopulta tilanteeseen kelvollisesti.

– Alussa se oli tietenkin shokki joukkueelle, mutta uusi valmennustiimi antoi kyllä tarvittavat lähtökohdat voittamiseen, enkä usko, että vaihdoksella oli suurta vaikutusta loppusijoitukseen.

– Pelien sisällä, kuten usein tällä tasolla, tasoerot olivat pieniä, ja siksi pelaajien tulee olla valmiita niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ensimmäisen osalta olimme kovassa iskussa, mutta kokonaisuutena henkisellä puolella on varmasti vielä kehitettävää, jotta pelaajat saavat ulosmitattua viikosta toiseen koko potentiaalinsa.

Aholan saappaisiin astuneelle Kettuselle muutos oli tietysti myös radikaali.

– Tiesin, että kokonaistyömäärä tulee kasvamaan päävalmentajan roolin myötä merkittävästi ja siviilityön sekä valmentamisen yhteensovittaminen olemaan haasteellista. Tällä tasolla päävalmentajan täytyy olla ehdottomasti kokopäivätoiminen, koska hoidettavia asioita ja toiminnan suunnittelua on joukkueen ympärillä niin paljon, Kettunen toteaa.

– Paineet tuloksesta ja joukkueen menestyksestä ovat päävalmentajalla tietysti ihan erilaiset kuin pelkästään valmennustiimin osasena. Myös median kanssa työskentely oli itselleni aivan uusi kokemus, joskin mielenkiintoinen sellainen.

Vaikka peliesitykset olivat ajoittain pirteitä, ei pistetahti runkosarjassa lopulta kesän mittaan parantunut – päinvastoin. Kevätkierrokselta JäPS sai kasaan 11 pistettä, syyskierrokselta vain 10. Se oli tietysti joukkueelle, valmennukselle ja taustoille suuri pettymys ja tarkoitti alempaa loppusarjaa & säilymistaistelua.  

Putoamisviiva olikin kieltämättä turhan lähellä selkää sarjan viimeiset kuukaudet, mutta lopulta JäPS osoitti henkistä kanttia silloin, kun sitä kaikista kipeimmin tarvittiin. Alaloppusarjasta irtosi 10 pistettä 15 mahdollisesta.

– Luotto pelaajamateriaaliin ja säilymiseen oli haasteista huolimatta loppuun asti vahva, Kurittu toteaa ykskantaan.

– Pelaajat tekivät todella loistavan duunia ja ponnistelivat ensi kauden sarjapaikan eteen. Siitä joukkueelle todella iso kiitos, Kettunen tiivistää.  

– Kauden isoin pelillinen onnistuminen oli se, että tiukan paikan tullen joukkue suoritti kovalla tasolla. Oli matseja, joissa valmistautuminen ja pelitapa onnistuivat hyvin, mikä näkyi tulostaululla pelin jälkeen. Varsinkin loppukaudesta oli harvoin fiilis, että ansaittiin saada kuonoon, Autio puolestaan sanoo.


Kohti ensi kautta

Onnistuneen loppukauden takana isoa roolia näytteli myös Erol Ates, josta tulee JäPSin päävalmentaja virallisesti joulukuun ensimmäinen päivä. Hän ehti työskennellä joukkueen kanssa kuitenkin jo päättyneellä kaudella.

– Erolin rooli oli suuri varsinkin kauden loppupuoliskolla, Kettunen myöntää auliisti.

– Etenkin viikot ennen alaloppusarjan alkua olivat harjoittelun osalta äärimmäisen tärkeitä, ja siinä Erolin panos oli todella iso. Hänen johdollaan suoraviivaistimme peliämme, mikä auttoi kaivattujen tulosten saamisessa. Kokonaisuudessaan yhteistyö Erolin ja muun valmennusryhmän kanssa toimi moitteettomasti.

Autio jakaa näkemyksen.

– Loppukaudesta pelitapamme monipuolistui, minkä koen hyväksi asiaksi. Ensi kaudelle jää tietysti paljon parannettavaa, mutta uskon, että uuden päävalmentajan johdolla JäPS menee eteenpäin kovaa vauhtia. Esimakua tulevasta on jo hieman saatu, ja ensi vuonna JäPS tulee olemaan entistä monipuolisempi ja ammattimaisempi joukkue kaikilla osa-alueilla.  

– Haluan kiittää seuran faneja joukkueen saamasta tuesta koko kauden aikana sekä joukkueen taustaorganisaatiota joukkueen eteen tehdystä työstä. Erityiskiitokset Jallulle [Kuritulle] sekä muulle Oyn ydinryhmälle luottamuksesta ja mahdollisuudesta toimia vastuuvalmentajana menneellä kaudella, Kettunen päättää omalta osaltaan.

Marraskuussa JäPS pitää taukoa, mutta katseet on siis suunnattu jo tiiviisti ensi vuoteen.

– Tuleva kausi päästään aloittamaan seesteisestä tilanteesta. Kokemusta kilpailusta ja toiminnasta toisella sarjatasolla on jo kahden kauden verran ja uusi päävalmentaja päässyt jo tutustumaan pelaajiin ja olosuhteisiin sekä kartoittamaan lisäpalasia kokoonpanoon, Kurittu kertoo.

Muutoksen tuulet puhaltavat myös mainittujen olosuhteiden kohdalla, kun kauan kaivattu Keskuskentän stadionprojekti pääsi syyskuussa vihdoin pyörähtämään käyntiin.

– Katettu katsomo 1500 katsojalle lisää varmasti yleisön viihtyvyyttä ja tarjoaa muutenkin paremmat puitteet ottelutapahtuman järjestämiselle. Kuluvan syksyn ja talven aikana on tarkoitus saada pohjatyöt valmiiksi niin, että uusi jalkapallonurmi sekä katsomo ovat käytettävissä toukokuun loppuun mennessä. Kentästä ja puitteista on tulossa laadultaan sellaiset, että myös nuorten maaotteluita voidaan pelata Järvenpäässä.

Edustuksen pelien lisäksi Järvenpäässä pelataan ensi kaudella myös Miesten Kakkosta, kun JäPS/47 varmisti Kolmosen päätöskierroksella nousun korkeammalle sarjaportaalle. Kakkosessa pelaava reservijoukkue tarjoaa laadukasta peliaikaa niille pelaajille, joille kertyy vähemmän peliaikaa Ykkösliigassa ja samalla nouseville kyvyille näytön paikkoja kohti edustusjoukkuetta.  

Tässä vaiheessa vielä kerran kiitos edustusjoukkueen puolesta kaikille tukijoille ja kumppaneille – kohti ensi kautta!  

Alta voit vielä katsoa maalikimaran JäPSin kaikista kauden Ykkösen ja Suomen Cupin osumista.