”Uran hienoin ja tärkein kausi edessä! ” – kapteeniston mietteitä tulevasta

”Uran hienoin ja tärkein kausi edessä! ” – kapteeniston mietteitä tulevasta

 

Enää viikon verran ja se alkaa. Järvenpään Palloseuran 75-vuotisen historian kenties suurin hetki on nyt niin lähellä, että sen voi maistaa. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut valtavasti töitä monelta ihmiseltä, mutta harvaan tuo työ henkilöityy niin vahvasti kuin Roope Autioon, varsinaiseen Mr. JäPSiin, joka jatkaa itseoikeutetusti joukkueen kapteenina myös seuran Ykkösen debyyttikaudella.

 

Seurassa pikkupojasta tähän pisteeseen palloilleella Autiolla on kapteenistossa kuitenkin totutusti myös tukijoukkoja. Pitkään JäPSin ykkösmaalivahdin viittaa kantaneen Altti Mäkisen lopetettua niin sanotusti huipulla, tarvittiin kapteenien joukkoon luonnollisesti uutta veskariväriä. Sitä tarjoaa tänä vuonna niin ikään JäPS-kasvattien joukkoon lukeutuva Janne Laiho, joka on harjoituskauden näytöillään ottamassa ykkösmaalivahdin paikkaa haltuunsa. Kapteeniston täydentää Vili-Petri ”VP” Vänttinen, joka kahdesta aiemmasta poiketen aloittelee vasta toista kauttaan sinipaidassa. Sitä on kuitenkin vaikea uskoa, sillä niin kovalla ryminällä savolainen tuli joukkueeseen viime vuonna sisään ja lukeutuu syystäkin jo nyt järvenpääläisyleisön suuriin suosikkeihin. Nyt kolmikko avaa omia mietteitään alkavaan kauteen liittyen. Autio avaa pelin:

 

– Jännitykset on jännitetty menneinä kausina, ja nyt päästään todella nauttimaan futiksesta ja mittamaan oma taso ammattipelaajien rinnalla. Uran hienoin ja samalla tärkein kausi siis edessä!

 

Vaikka kapteenilla alkaa ikää jo hiljalleen olla mittarissa, on into kentälle sama kuin pikkupoikana. Realiteetit mies kuitenkin tiedostaa, ja etenkin Aution loukkaantumishistorialla palautumista tulee tarkkailla hieman tarkemmin kuin parikymppisenä. Siitä huolimatta hän on aina harjoitellessaan mukana täydellä asenteella, mitä myös miehen omat kommentit kuvastavat:

 

– Pelejä on kiva voittaa, mutta kaikki lähtee treeneistä. Sinne toivonkin tuovani taas kilpailullista ilmapiiriä ja pyrin haastamaan kanssapelaajia parempiin ja parempiin suorituksiin ja ylittämään omat rajansa.

 

– Tulen kantamaan JäPSin paitaa ja kapteeninnauhaa jälleen ilolla sekä ylpeydellä ja pyrin luomaan joukkueeseen uskoa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, Autio päättää.

 

JäPSiin viime syksynä muutaman vuoden tauon jälkeen palannut varakapteeni Laiho ei ole Autiosta poiketen kenties ehtinyt viettää aivan koko Kakkosen matkaa joukkueen mukana. Side seuraan on kuitenkin pysynyt aina väkevänä, ja olipa mies jo vuonna 2012 veräjänvartijana, kun JäPS jäi nousukarsinnassa maalin päähän Ykkösen paikasta. Ne arvet on nyt viimeistään nousun myötä kursittu umpeen, ja mies lähtee kauteen intoa puhkuen:

 

– Uskomattoman hienoa päästä tällä ryhmällä taistelemaan vihdoinkin pisteistä. Joukkueessa on hyvä henki päällä, ja palaset alkavat hitsautumaan pikku hiljaa yhteen. Omalta osaltani pyrin luomaan joukkueeseen hyvää tekemisen meininkiä ja asennetta, joka toivottavasti näkyy kentällä röyhkeissä hyökkäystilanteissa ja uhrautuvassa puolustuspelaamisessa.

 

Toinen varakapteeni V-P Vänttinen, vähintäänkin kalakukon vertainen Savon lahja Järvenpäälle, päättää kapteeniston puheenvuoron totuttuun lyhytsanaiseen tyyliinsä:

 

– Kokeneena pelaajana pyrin tuomaan joukkueeseen rutiinia ja rauhallisuutta sekä näyttämään esimerkkiä pelaamalla aina sata lasissa – niin peleissä kuin treeneissäkin.