Justus Holopainen jatkaa JäPS-paidassa

Justus Holopainen jatkaa JäPS-paidassa!


Uusien hankintojen vastapainoksi JäPSin sopimuspelaajien määrä kasvaa vaihteeksi vanhalla tutulla, kun Sinisten oma kasvatti Justus Holopainen kantaa seuran värejä myös ensi kaudella.

Hyökkäyspään rooleissa viihtyvä "Jusse" debytoi edustusjoukkueessa 19-vuotiaana kaudella 2019 ja sai tuolloin myös maalitilinsä auki osuttuaan viimeisellä kierroksella Vuosaaren Viikinkejä vastaan. Vaikka peliminuutit ovat sittemmin jääneet vielä suhteelliseen vähiin, on selkeitä harppauksia miehen pelaamisessa otettu, ja kenties tuleva kausi onkin se lopullinen läpimurto – vaikka joukkueen menestykseen Holopainen oli viime kaudella tyytyväinen, nälkää jäi nimittäin oman tekemisen osalta.

– Edelliskausi meni joukkueelta etenkin tuloksellisesti tietysti erinomaisesti, ja oli hienoa, että tavoitteet saavutettiin. Omalta osalta kausi jäi kuitenkin vaisuksi, eli tilaa kehittymiselle on.

– Joka tapauksessa mahtavaa, että pääsee taas edustamaan oman kylän seuraa myös tulevana kautena. Pre-season on lähtenyt mukavasti käyntiin, ja treeneissä on ollut mukava pöhinä. Innolla odotetaan kauden alkamista, Jusse päättää.