JäPSillä onnistunut varainkeruukampanja

JäPSillä onnistunut varainkeruukampanja

Koronaviruksen mukanaan tuomien taloudellisten vaikeuksien selvittäminen on vaatinut koko seurayhteisöltä kärsivällisyyttä ja etenkin kovaa työntekoa. Tälle vaikealle ajanjaksolle on kaikesta huolimatta mahtunut myös aivan uusia valonpilkahduksia, joista kirkkaimpiin kuuluu ehdottomasti keväällä 2021 alkanut yhteistyö Kouvolan Lakritsin kanssa.

JäPS ja Suomen tunnetuimpiin makeisbrändeihin lukeutuva Kouvolan Lakritsi ajautuivat yhteen pienen sattuman kautta. Vuoden 2020 kevääksi kouvolalaiset ideoivat hankkeen, jossa tavoiteltiin paikkaa lähes joka vuosi maailman myydyimpien teosten listan kärkisijoilla keikkuvasta Guinnessin ennätystenkirjasta. Sinne makeisvalmistaja päätti pyrkiä – totta kai – maailman suurimman lakupussin kautta.

Peräti 832,8 kilon painoiseksi paisunut ennätyspussi kasattiin Kouvolan Lakritsin tehtaalla, josta se sitten lähetettiin Järvenpään Citymarketiin. Maailman paras ruokakauppa olikin hyvin luonnollinen kumppani Kouvolan Lakritsille; vuonna 1995 Suomen parhaan lakritsinvalmistajan tittelin lunastanut yritys saavutti nimittäin viime vuonna vielä hieman globaalimman kunnianosoituksen, kun arvostettu brittiläinen Luxlife-aikakauslehti nimitti sen maailman parhaaksi lakritsitehtaaksi.

Osana Järvenpään Palloseuran ja Citymarketin yhteistyökuvioita mainitun ennätyspussin ”purkutalkoisiin” – ennätyspussi siis pakattiin kaupan tiloissa jälleen pienempiin yksiköihin –   osallistui melkoinen kasa sinisen yhteisön jäseniä junnupelaajista aina edustusjoukkueen miehistöön asti. Nämä pienemmät pussit menivät sitten myyntiin, ja niistä kertyneillä tuloilla (lisärahoituksella ryyditettynä) yritys hankki Kouvolasta asunnon Uusi alku Kouvolassa -rekrytointikampanjan voittajalle.

Ennätyspussin purkuoperaatiosta JäPSin ja Kouvolan Lakritsin suorempi yhteistyö sai puolestaan ensisysäyksensä, jota vauhdittivat entisestään jo olemassa olevat kytkökset Kouvolan suuntaan. JäPSissä ymmärrettiin, että käsillä oli ehdoton laatutuote ja varainhankinnalle seurassa samalla koronapandemian vuoksi polttava tarve. Moneen kertaan myydyistä ja nähdyistä sukista ja kekseistä poiketen oli lakritsipakkausta lisäksi mahdollista muokata niin, että jo tuotteen ulkoasulla kyettäisiin tekemään seuraa tutuksi ja edistämään brändiviestintää.

Kouvolan Lakritsin siunauksella JäPS siis hyödynsi jo olemassa olevaa konseptia sitä vielä alkuperäisestä seuran näköiseksi muotoillen, minkä tuloksena oli tämä personoitu 500 gramman lakupakkaus. Kouvolan brändin tunnettuus ja yrityksen saavuttamat tunnustukset osattiin lisäksi arvata myyntiä helpottavaksi tekijöiksi, joten yhteistyöhön suhtauduttiin jo ennalta Järvenpään päässä hyvin innokkaasti.

Myyntiä lähdettiin alkuvaiheessa toteuttamaan kokeiluhengessä vielä jokseenkin varovaisesti; seura otti ensin myyntiin 500 puolen kilon laatikkoa, minkä lisäksi Kouvolan Lakritsi oli luvannut lähettää toisen erän lyhyellä toimitusajalla. Perimmäisenä ajatuksena oli, että maltillisilla tilauserillä ja jaksotetulla toimitustahdilla kyettäisiin myös takaamaan tuotteen tuoreus. Käytännössä sisäinen prosessi toimi niin, että seura toimi kassana, joka osti tuotteen Kouvolasta, minkä jälkeen ikäluokat myivät sen pitäen tuotot itsellään ja maksaen ostot myyntien jälkeen.

Myyntiluvut paljastuivat heti korkeammiksi kuin JäPSissä oli edes uskallettu toivoa. Lakritsi meni kuin kuumille kiville, ja 500 paketin eriä jouduttiin tilaamaan uudelleen viikko viikon jälkeen. 2500 myydyn paketin jälkeen operaatio päätettiin laittaa kesätauolle; noin kuukauden kestäneen myyntijakson aikana ikäluokat olivat kunnioitettavasti onnistuneet keräämään nettovoittoa reilusti yli 10 000 euroa. Voi siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että JäPSissä oli – ja on – käsillä lakuhuuma.

Ikäluokkien sisältä tulleiden viestien perusteellakin on yhteistyö otettu vastaan enemmän kuin positiivisesti. Esimerkiksi P11-ikäluokkavastaava Marja Vepsä-Taipale kommentoi sitä seuraavasti:

– Lakut osoittautuivat helpoksi ja mieluisaksi myyntituotteeksi, joka ilahdutti koronakevään ankeudessa. Meidän ikäluokassa pelaajat ja perheet myivät lakritsia lähes puoli tuhatta pakettia, josta voittoa kertyi puhtaana käteen sievoinen summa. Myyntiprosessi toimi myös kivuttomasti, lakut oli helppo varata ja noutaa toimistolta tilausten perusteella.

Kouvolan Lakritsi on siis toivottavasti tullut jäädäkseen osaksi JäPS-tuoteperhettä, ja lieneepä se myös tiivis osa miesten edustusjoukkueen alkavan kesän ottelutapahtumia. Buffet-myyntiin otettavien tuotteiden ohella kotiotteluissa palkitaan molempien joukkueiden Makein Pelaaja, ja VIP-tason lakritsia on luonnollisesti tarjolla myös VIP-teltassa.

JäPS on todennut konseptin käytännössä erittäin toimivaksi, ja tässä vinkki muillekin urheiluseuroille!