Ennakko: JäPS - PEPO Lappeenranta

Ennakko: JäPS – PEPO Lappeenranta

Missä: Järvenpään Monitoimihalli
Milloin: Lauantaina 21.1. klo 13:00
Liput: Aikuiset 5 €; alle 18-vuotiaat ilmaiseksi; kausikortilla ilmaiseksi

Viime viikolla ensimmäisen harjoituspelinsä pelannut JäPS oli ottelun alun hieman pinteessä Veikkausliigan FC Hakan kanssa, mutta kokonaisuudessaan 3–3-lukemiin päättynyt ottelu oli järvenpääläisiltä lupaavaa tekemistä.

– Ekasta pelistä jäi hyvät fiilikset! Erityisen positiivista oli se, että pelaajat yrittivät toteuttaa niitä asioita, joita oli etukäteen painotettu, JäPS-luotsi Jyrki Ahola makustelee.

JäPSin harjoituspelien sarja jatkuu positiivisen jälkimaun jättäneen Haka-kamppailun jälkeen taas huomenna lauantaina. Monitoimihalliin saapuu tällä kertaa hieman tutumpi vastustaja, kun paikalle matkaa viime vuonna Ykkösestä pudonnut Lappeenrannan PEPO.

Viime kauden Ykkösen kohtaamisissa JäPS haki vieraista PEPOa vastaan vakuuttavan voiton, mutta oli toisaalta lilapaitoja vastaan kotonaan hampaaton, ja lappeenrantalaiset veivät kaikki kolme pistettä mukanaan. PEPO oli kokonaisuutena siis totutun hankala vastustaja.

Vaikka nyt pelataan toki vasta harjoitusotteluita, ovat asetelmat ehtineet viime vuodesta muuttua kuitenkin melkoisesti. Sarjatason vaihtumisen myötä PEPO on menettänyt useita avainpelaajiaan, ja etenkin kapteeni Calvin N’Sombon (-> KäPa) ja kanadalaistaituri Zachary Sukundan (-> Gnistan) menettäminen kirpaissee. Mukavat 10 maalia viime kaudella taiteillut Irfan Sadik tuskin hänkään Lappeenrannassa jatkaa.

Samu Suoraniemen ja Arttu Kotasen kaltaisista vanhoista nimistä on toki onnistuttu joissain määrin pitämään kiinni, mutta vahvistuksia PEPO-miehistö vielä hakenee, mikäli paluu Ykköseen on agendalla.

JäPSin lähestymistapaan viikon takaisen vastustajan vaihtuminen kahta sarjatasoa alempaa tulevaan ei kuitenkaan vaikuta.

– Lähtökohta jokaiseen harjoituspeliin on se, että keskitytään oman pelaamisen kulmakiviin – vastustajalla ei ole niin merkitystä tässä vaiheessa, Ahola kertoo.

Erityisenä pelillisenä teemana hän nostaa tässä vaiheessa esiin eri tilanteiden tunnistamisen, eli käytännössä milloin kannattaa hyökätä nopeasti ja milloin hitaammin pallonhallinnan kautta. Toki myös prässipelaamisen yhtenäistämiseen kiinnitetään jo tässä vaiheessa huomiota.

Haka-ottelun perusteella JäPSin pelitapa onkin viimevuotisesta vaihtunut huomattavasti lyhytsyöttöpainotteisemmaksi, ja siksi myös kokoonpanoa on pyritty ruuvaamaan sitä tukevaan suuntaan. Ahola onkin tähän mennessä rakentuneeseen miehistöön tyytyväinen.

– Joukkue on kutakuinkin kasassa. Ollaan saatu laadukas porukka, jossa on paljon eri pelaajatyyppejä. Se antaa paljon vaihtoehtoja peliryhmityksen suhteen!

Vaihtoehtoja tarvitaankin, sillä harjoituskauden alku on treenattu kovaa. Aholan mukaan vaihtoja ja muutoksia kokoonpanoon tullaan lauantaina näkemään taas runsaasti, jotta pelaajien fyysistä kuormaa saadaan hallittua.

Mahdollisia JäPS-debytantteja löytyy lauantaille ainakin Reippaasta JäPSiin saapuneen Gullit Zolameson ja yhden yllätysnimen verran. Pieniä kolhuja harjoitusviikkoon on myös mahtunut, mutta kokonaisuudessaan terveystilanne on tällä hetkellä erinomainen.