Raportti: JäPS 2–1 KTP

Raportti: JäPS 2–1 KTP

Pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen vaikuttaa siltä, että JäPSin kausi on ottamassa jyrkän käänteen parempaan. Viime viikon EIF-voittoa seurasi toinen perättäinen täysi pistepotti, kun vielä hieman kellertävällä Keskuskentällä kaatui tällä kertaa Kotkan Työväen Palloilijat, joka ei ennen perjantaita ollut hävinnyt tällä kaudella vielä otteluakaan.

Siinä missä tammisaarelaiset saattoivat jokseenkin ansaitusti manata tappiotaan pelitapahtumien vastaisena, ei KTP:tä vastaan jouduttu turvaamaan ainoastaan Janne Laihon unelmaotteisiin. JäPS oli alusta asti ottelun vaarallisempi osapuoli, eikä KTP etenkään ensimmäisellä jaksolla onnistunut maalinsa lisäksi luomaan juuri maalipaikkoja.

Ruudun kuvausosasto pääsi paikalle valitettavasti sen verran myöhässä, ettei muistia voi videolta virkistää; ottelun alun parhaat paikat taisivat joka tapauksessa siunaantua lähinnä Aleksi Ristolalle. Ensin illan parhaaksi valittu Hedi Khayat pelasi näppärästi pallon kantapäällään ”Allulle”, jonka 16 metrin kulmilta lähtenyt viuhuva laukaus painui kuitenkin pallon mitalla ohi vasemman alanurkan. Seuraavaksi eittämättä kauden parasta peliään perjantaina esitellyt Joakim Ärilä löysi upealla pallolla Ristolan linjan takaa, mutta tämän rangaistusalueelta lähtenyt volley suuntautui liiaksi päin KTP-vahti Aleksi Partasta.

JäPSin paikoista huolimatta ensimmäisen maalin tekivät vieraat. Vasemman laidan Joni Mäkelä pelasi 36. minuutilla hyvin ajoitetun juoksun tehneen espanjalaiskärki Mikan läpi, mutta syöttö meni sen verran pitkäksi, että JäPS-kippari Roope Autio ehti vielä tilanteeseen mukaan. Kotkalaisten ykköstykki sai Autiota harhautettua kuitenkin sen verran, että onnistui saamaan jalkansa vapaaksi ja pisti pallon liukutaklauksen ja laukauksen yhdistelmällä yli vastaan tulleen Laihon. Maali oli samalla ensimmäinen Jannen kotikentällä tällä kaudella päästämä.

Alkoi näyttää jo siltä, että kotkalaiset pääsevät hengähtämään puoliajalle johtoasemassa, mutta toisin kävi. Juuri ennen taukovihellystä Ärilä lähetti ilmaan JäPSin neljännen kulmapotkun, josta syntyi viimein kauden ensimmäinen erikoistilanneosuma. Autio oli ottelun alkuhetkillä käynyt kulmasta jo lähellä, mutta tällä kertaa korkeimmalle nousi Alieu Ceesay, joka puski pallon vastustamattomalla voimalla oikeaan alanurkkaan. Tauolle siis tilanteessa 1–1, johon tyytyväisempiä saivat JäPSin myöhäisestä maalista huolimatta olla lopulta vieraat. 

Jos ensimmäinen puoliaika oli ollut selvästi JäPSin, niin toinen meni kenties hienoisesti KTP:lle, lähinnä loppuhetkien rynnistyksestä johtuen. Huippupaikat olivat kuitenkin viimeisiä minuutteja lukuun ottamatta puolin ja toisin vähissä, ja pallo pysyi Osku Partosen pelisuunnitelman mukaisesti kiitettävästi poissa isäntien maalin tienoilta.

Tasapeliin ei kuitenkaan jouduttu tyytymään, sillä 53. minuutilla JäPS iski toistamiseen. Ärilä riisti JäPSin rangaistusalueen tuntumassa pallon ja siirsi sen Ristolalle, joka löysi pitkällä syötöllä kentälle vain hetkeä aiemmin vaihdetun Miro Schwalenstöckerin. Miro jatkoi pelivälineen keskiympyrästä kohti vasenta laitaa, jossa odotteli niin ikään vastikään sisään tullut Herkko Kuosa. Herkko kuljetti puolestaan takaisin kohti keskustaa ja antoi sitten syötön KTP:n boksin oikeassa kulmassa vartoneelle Khayatille. Hedi ei hieman pienehköstä kulmasta häkeltynyt, vaan latasi hirvittävän kanuunan ristikkäiseen ylänurkkaan.

JäPSin johto-osumasta alkoikin sitten mainittu KTP:n vyörytys, josta kuitenkin puuttui sellainen juonikkuus, jolla vieraat olisivat saaneet kunnolla uhattua Laihon vartioimaa maalia. Mika ja kumppanit pääsivät pariin otteeseen toki laukomaan vaarallisesti, mutta yhtä Ceesayn viime hetkellä kulmaksi pelastamaa tilannetta lukuun ottamatta vedot suuntautuivat säännönmukaisesti ohi JäPSin veräjän. Loppuhetkillä Herkko kiepsautteli vielä kertaalleen Ristolan maalipaikkaan, mutta lisämaaleja ei lopulta nähty, ja peli päättyi isäntien ansaittuun 2–1-voittoon.

Pari viikkoa sitten vain harva olisi uskonut, että kuuden kierroksen jälkeen kasassa olisikin kahdeksan pistettä ja kaksi perättäistä voittoa. Selkärankaa JäPSiltä on edellisissä otteluissaan löytynyt, ja nyt pitää jatkaa samaan tahtiin. JäPSin pelit Ykkösessä jatkuvat sunnuntaina 29.5. vierasottelulla toista sarjanousijaa, Pargas IF:ää vastaan. Siinä olisi mainio sauma vieraspistetilin avaamiseen. Ennen Paraisten reissua JäPS kuitenkin isännöi keskiviikkona 25.5. Jyväskylän Komeetoita Suomen Cupissa.  Ottelu alkaa Keskuskentällä kello 19:00.

JäPSin kokoonpano:

Laiho
Khayat >< Jrad 61’
Autio
Ceesay
Valto
Sesay >< Lehtimäki 61’
Heidari
Ärilä
Mehmeti >< Kuosa 52’
Kassim >< Schwalenstöcker 52’
Ristola