Haastattelussa kontakteja kaihtamaton toppari Olli Valto

Kontakteja kaihtamaton toppari Olli Valto: JäPSillä on nyt mahiksia vaikka mihin

Jo kuudetta kauttaan JäPSin edarin puolustuksen lukkona aloittava Olli "Opa" Valto uskoo, että tällä kaudella joukkueella on mahdollisuuksia mihin vain.

- Yhtenäisyys on aina ollut JäPSin vahvuus, mutta nyt on jalkeilla entistäkin sitoutuneempi joukkue. Lisäksi pelaajarinki on aiempaa laajempi, mikä aiheuttaa tervettä kilpailua aloituksen paikoista. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaihdoilla voidaan tarvittaessa nostaa pelin intentisiteettiä, eikä vain korvata avauksen pelaajia, Opa arvioi.

Mihin se sitten riittää, jää nähtäväksi. Mutta motivaatiota on taistella loppuun asti.

- Pelaaminen entistä korkeammalla sarjatasolla olisi juuri se, mistä olen aina haaveillut, Opa myöntää.

Vantaalla syntynyt, mutta 10-vuotiaana Kuopioon muuttaneella Opalla on vahva junioritausta yhdestä Suomen perinteisimmästä jalkapallokaupungista. Mainittakoon, että KuPSin A-junnuissa hän pelasi samassa joukkueessa toissa kaudella myös JäPSissä nähdyn Atte Hoivalan kanssa. Junnuvuosien jälkeen Opa siirtyi ensin yhdeksi kaudeksi Varkauteen ja sitten kolmeksi kaudeksi Iisalmeen. Vuonna 2014 hän muutti Vantaalle ja pelasi pari kautta Kolmosta. Kaiikille lienee selvää, että sarjatasojen ero on kaikkein suurin juuri Kolmosen ja Kakkosen välillä.

-  Kaudet Kolmosessa olivat aikamoista neppailua ja siinä vaiheessa aloin haluta jalkapallolta jälleen enemmän. Siirtyminen JäPSiin tapahtui 2016 ja siitä lähtien olen myös asunut täällä avovaimoni kanssa.

Hinku tositoimiin, eli sarjapeleihin, on 31-vuotiaalla topparilla kesän lähestyessä kova. Kauden aloitusta siirrettiin kahteen otteeseen ja vaikka harjoituspelejä onkin ollut kiitettävästi, eivät ne kokeneelle pelaajalle ole sitä oikeaa tekemistä. Ja nälkää on jäänyt jo parilta edelliseltä hieman vajaiksi jääneiltä kausilta.

- Viime kesänä sarjapelit loppuivat kesken polven sivusiteen katkeamiseen ja toissa kaudella tuli melko paha sormivamma. Nyt on kuntoukset hoidettu ja mies taas täydessä sadan prosentin kunnossa, Opa vakuuttaa.

Toisaalta kauden aloituksen viivästymisellä on hänen kannaltaan hyväkin puoli.

- Fyysisen kunnon ylläpito on kyllä hoitunut koko ajan, mutta opiskelu Kuopion Pelastusopistossa on syönyt lajinomaista harjoittelua. Siinä mielessä kauden viivästyminen ei haittaa, koska jalkapallokunto paranee vielä.

Omina vahvuuksinaan Opa pitää fyysisyyttä ja topparin tontilla väkisinkin tulevaa kontaktipeliä. Erinomaisen potkutekniikan myötä hän on saanut vastuuta myös erikoistilanteissa.

- Junnuna pelasin paljon keskushyökkääjänä, koska koosta oli silloin niin paljon hyötyä. Nyt olen kuitenkin hyvin tyytyväinen keskuspuolustajan paikkaan.

Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksella palomiehenä jo pitkään työskennellyt Opa valmistuu jouluna paloesimieheksi. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kuitenkin jatkaa nykyisen työnantajan palveluksessa.

 

Kari Lehtimäki