UUTISET

Ensimmäinen vuosi Ykkösessä takana – mitä mietteitä menneestä?

Kun FC Lahti säilytti sunnuntai-iltana liigapaikkansa kotonaan Turun Palloseuraa vastaan, saatiin kausi 2022 Ykkösenkin osalta virallisesti pakettiin. Vaikka taulukon lopullinen kärkikaksikko ei kovin montaa asiantuntijaa lienekään yllättänyt, mahtui sarjaan aimo tukku yllätyksiäkin – niistä isoimpia eittämättä JäPSin lopullinen sarjasijoitus.

Keneltäkään joukkuetta seuranneelta on tuskin mennyt ohi, että päättynyt kausi oli Järvenpään palloseuran ensimmäinen suomalaisen jalkapallon toisella portaalla. JäPSin vuoteen mahtui jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita enemmän kuin keskiverron penkkiurheilijan pumppu kestää, eikä parilta pohjakosketukseltakaan vältytty, mutta niin vain lopussa seisottiin kuivemmin jaloin kuin moni olisi keväällä osannut odottaa.

JäPSin nousu syksyllä 2021 oli pitkäjänteisen työn tulos. Vaikka kymmeneen Kakkosen vuotta olivat sisältäneet satunnaista flirttailua putoamiskamppailunkin kanssa, olivat etenkin ykköstilaa edeltäneet vuodet kuluneet lähempänä sarjan kärkipäätä.

Yllätyksenä JäPSin päätyminen Ykköseen ei siis ainakaan joukkueen ja seuran sisällä tullut, mutta samaan aikaan oli selvää, että uudella sarjatasolla pärjääminen vaatisi äärimmäisiä ponnistuksia niin pelaajilta kuin taustoiltakin. Onneksi niitä nähtiin.

Joukkueen rakennuksesta ja kentältä laidalta

Vaikka Kakkonen oli onnistuttu voittamaan suhteellisen suvereenein elkein, oli valmennuksella ja joukkueenjohdolla tiedossa, että täysin samalla miehistöllä ei olisi mielekästä jatkaa –  Ykkösessä menestyminen vaatisi vähintään kourallisen uusia, laadukkaita vahvistuksia.

Sen tiedostamisesta huolimatta JäPSin runko pysyi melko samana, ja suurin osa poistuneistakin poistui omasta tahdostaan joko peliajan perässä tai muut elämän osa-alueet priorisoidakseen. Esimerkiksi Valtteri Karlsson suuntasi Kiffeniin, siinä missä vanha sotaratsu Tero Uusitalo lähti vielä mentoroimaan nuorempiaan JäPSin kakkosjoukkueen riveihin. 

On tietysti turha kiistää sitä, etteivätkö taloudelliset realiteetit olisi asettaneet melko tiukkoja raameja hankintapolitiikalle, eli varaa kovin montaan hutiin ei sillä puolella ollut. Onneksi uudet rekrytoinnit osuivat ainakin tuloksista päätellen lähinnä napakymppiin tai vähintäänkin kahdeksikon tienoille.

Erityisinä onnistujina uusista sinipaidoista voinee nostaa esiin ainakin Antti Ulmasen ja Alieu Ceesayn. Mukavat kahdeksan osumaa viimeistellyt ”Julmanen” tuplasi henkilökohtaisen kauden maaliennätyksensä ja yhteispeli Aleksi Ristolan kanssa oli ajoittain suorastaan telepaattista. Vaasan palloseuraa edellisvuonna Veikkausliigaan nostamassa ollut Ceesay otti puolestaan saman tien paikkansa avauskokoonpanosta ja loisti pääpelillään etenkin matalalla puolustettaessa sekä hyökkäyspäässä.

Vaikka JäPS ehtikin vielä saada ensimmäisten kierrosten hallipelien myötä niin sanotusti kuraa niskaansa, otti stadionprojekti kenties konkreettisimman harppauksen tähän asti, ja nyt uuden pyhätön voi sanoa jo varmuudella Keskuskentälle nousevan – suomalaisen rakentamisen aikataulutuksen tuntien tarkkaa päivämäärää ei kannattane vielä arvailla.

Infrastruktuuripuolella lienee syytä nostaa esiin myös kauan ja hartaasti odotetun klubitalon valmistuminen harjoitushallin lähelle Nummenkylään. Rakennusprojektin pääasiallisiin puuhamiehiin kuului muun muassa vielä viime kaudella edustuksen paidassa esiintynyt Tomi Mikkonen.

Taustaorganisaatio kehittyi puolestaan jälleen esimerkiksi markkinoinnin, tehtyjen vapaaehtoistuntien sekä pyykinpesun kaltaisten käytännön osa-alueiden kohdalla. Etenkin näistä viimeinen tuntui herättäneen joukkueen sisällä erityistä tyytyväisyyttä. Suuri muutos oli myös harjoitussessioiden siirtäminen päiväsaikaan, joka velvoitti joukkuetta tiettyyn ammattimaisuuteen sitoutumiseen.

Viheriöllä

Jalkapallo on lopulta, joidenkin puritanistien vastaväitteistä huolimatta, tuloslaji, eikä JäPSin kausi siihen tosiasiaan peilaten jättänyt juuri kysymyksiä onnistumisen suhteen – sarjan toiseksi pienimmästä pelaajabudjetista huolimatta tie vei Osku Partosen johdolla ylempään loppusarjaan ja lopulta kuudennelle sijalle.

Jo kevään Ykköscupissa JäPS osoitteli ajoittain vaarallisuuttaan, mutta toisaalta myös pelisuunnitelman potentiaaliset oksankohdat olivat silloinkin näkyvissä; tiloja linjojen välistä löytyi ajoittain paljon, mikä myöhemmin mahdollisti isomaaliset selkäsaunat.

Sellaisella kausi ei kuitenkaan alkanut, päinvastoin. Lopulta sarjassa kolmanneksi päätynyt Pietarsaaren Jaro joutui tyytymään Järvenpään monitoimihallissa maalittomaan tasapeliin, ja vaikka vieraat niskan päällä olivatkin, oli myös JäPSillä saumansa avata Ykkösen taipaleensa kolmella pisteellä. Yhteen oli kuitenkin tyytyminen, mikä sekin riemastutti halliin saapuneita kotikannattajia.

Otteluohjelma ei tuosta varsinaisesti helpottunut, ja kolmen 90-minuuttisen jälkeen kasassa olikin sarjaennakkoja mukaillen vain pari pistettä. Kurssin kääntymisen sijaan neljännessä nähtiinkin sitten kauden mustin hetki, kun Oulunkylän Gnistan tanssi JäPSiä vastaan niin sanotusti kaksinumeroiset – saatiinpahan omakin maalitili Ristolan johdolla auki.

Gnistanin antaman shokkihoidon jälkeen keula sitten kuitenkin kääntyi, vaikka moni oli tässä vaiheessa ehtinyt jo tuomita JäPSin sinettiä vaille valmiiksi putoajaksi – ensin kaatui EIF, sitten KTP ja lopulta PIF täydensi kolmannen kolmipisteisen kolmikirjaimisista. Etenkin pitkän tauon jälkeen tolppien väliin palannut Janne Laiho tuntui lyöneen uuden vaihteen silmään. Ilo oli myös huomata, miten katsomossa kävi aivan uudenlainen kuhina, kun seuran nuoremmat kannattajat toivat Keskuskentälle hyvää ja äänekästä meininkiä, joka jatkuikin läpi kauden. 

Hirmuvireiset sinipaidat eivät lopulta hävinneet cup-kamppailut mukaan lukien peräti kahdeksaan otteluun. Ikimuistoiksi jäivät ainakin Ville Aholan ja Ulmasen johdolla Lappeenrannasta napatut vieraspisteet sekä seurahistorian kenties suurin voitto, kirsikaksi komean kauden kakun päälle jäänyt cup-päänahka Veikkausliigan AC Oulusta.

Tappiottomien otteluiden putki tuli päätökseensä kesäkuun lopulla aina JäPSille vaikeaa MP:tä vastaan, joka katkaisi samalla JäPSin peräti vuoden mittaisen tappiottomien kotiotteluiden sarjan. Sekään häviö ei ilman hopeareunustaan jäänyt, sillä pitkäaikainen JäPS-kippari Roope Autio sai lohdutuksena ensimmäisen maalinsa Ykkösessä.

MP-ottelun jälkeen edessä oli cup-puolivälierä, josta ei dramatiikkaa puuttunut. Ensimmäisen vartin vaikutti siltä, että FC Lahti menee menojaan, mutta kun Herkko Kuosa sai hankittua samalla sekä rangaistuspotkun että vastustajan maalivahdille ulosajon, kääntyi peli täysin. Uskomattomien vaiheiden jälkeen lahtelaiset iskivät kuitenkin lisäajalla voittomaalin, ja sensaatiomainen välieräpaikka jäi haaveeksi.

Jo tässä vaiheessa näytti siltä, että putoamisesta ei liiemmin tarvitsisi huolehtia, vaikka cup-taipaleen päättymistä seuranneet pari ottelua tappioihin päättyivätkin. Kurssi saatiin kuitenkin jälleen suoristettua, ja loppukaudesta tehdyt lisähankinnat toivat vielä uutta pirteyttä JäPSin pelaamiseen.

Viimeisten yläloppusarjan paikkojen ratkeaminen jäi lopulta viimeiselle kierrokselle. Vaikka JäPS kärsi Mikkelissä tappion, tarkoitti Gnistanin samanaikainen tappio TPS:n vieraana sitä, että siniset ylsivät kuin ylsivätkin kuuden parhaan joukkoon. Vaikka ”minimitavoite” oli siis saavutettu, oli pelattavaa vielä – veikkausliigakarsinnat aivan käden ulottuvilla!

Myönnettäköön, että niihin päätyminen ei lopulta ollut kovin lähellä, vaikka yläloppusarjaan mahtuikin huikaisevalla tavalla TPS:ää vastaan napattu kotivoitto, joka käytännössä päätti Jonatan Johanssonin uran turkulaisseuran peräsimessä. Etenkin Herkko Kuosan tasoitusosuma jäänee historiankirjoihin. 

Viimeisellä kierroksella päästiin vielä ratkomaan keskinäisessä ottelussa paremmuus Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan. Siinä kamppailussa kärsitty täpärä tappio tarkoitti sitä, että lopullinen sijoitus Ykkösen debyyttikaudella oli mainitusti ja vähintäänkin tyydyttävästi kuudes.

Tulevasta

Ensi kaudella JäPSiä luotsaa uusi mies, kun Partosen sopimuksen päätyttyä peräsimeen astuu erityisesti AC Oulusta tunnettu Jyrki Ahola, jonka edelliskesä kului kotikaupungin seuran RiPSin peräsimessä. Muutoksia voinee siis odottaa niin pelaajarintamalla kuin pelikirjassakin.

Nyt on kuitenkin aika hengähtää kuukauden verran, vaikka marraskuuhun esimerkiksi seuran 75-vuotispäivät mahtuvatkin. Kapteeni Roope Aution antoi vielä lyhykäisyydessään omat kommenttinsa päättyvästä ja alkavasta vuodesta.

– Melkoinen kausi, ja tuntee kyllä näillä vuosilla jo polvissa ja selässä, että hommia on tullut paiskittua.

– Kokonaisuutena tietysti pakko olla tyytyväinen, kun onnistuttiin se tavoite, eli yläloppusarjan paikka saavuttamaan. Moni siihen ei välttämättä uskonut, mutta sehän riittää, että itse uskoo.

– Eiköhän ne pelit jatku omalta osalta ensikin vuonna, siis jos uusi valmentaja kelpuuttaa. Minuutteja pitänee säästellä ehkä taas vähän muillekin.

Loppuun Autio haluaa lähettää vielä koko pelaajiston puolesta kiitokset kaudesta kaikille seuran kannattajille, yhteistyökumppaneille ja muille tukijoille. Ensi vuoteen!