UUTISET

Ennakko: JäPS – Klubi 04
Ykkösliigacup tulee JäPSin osalta päätökseen, kun Klubi 04 saapuu Sinisten vieraaksi.
Missä: Monitoimihalli, Järvenpää
Milloin: Lauantaina 28.2. klo 16:15
Liput ennakkoon: osoitteesta kauppa.japsedustus.fi
Muuta: Buffa palvelee hallissa sekä nälkäisiä että janoisia.
Edellisessä Ykkösliigacupin ottelussa JäPS jäi tasapeliin Mikkelin Palloilijoiden vieraana. MP tasoitti ottelun aivan loppuhetkillä. Järvenpääläisten maalista vastasi Aleksi Sainio.
– Ottelusta jäi vähän kyllä hampaankoloon. Ensimmäinen tunti oli vahvasti meidän hallintaa, loimme paljon maalipaikkoja ja pystyimme pitämään vastustajan pois vaarallisilta alueilta. Loukkaantumisen myötä jouduimme muuttamaan muotoa, ja sen jälkeen luovuimme pallosta ehkä turhan helposti. Lopussa vastustaja sai yhden maalipaikan ja käytti sen tehokkaasti, Sainio purkaa ottelua.
JäPSillä ei ole enää mahdollisuutta edetä jatkoon Ykkösliigacupin lohkostaan. Sarjakauden alkuun on hieman yli kuukausi, kun Ykkösliiga alkaa Sinisten osalta maanantaina 6.4. vierasottelulla Jippoa vastaan. Viime kauden loppupuolella JäPS pääsi hyvään vireeseen, ja Sainio uskoo joukkueen olevan valmis jatkamaan sitä myös tulevalla kaudella.
– Harjoituspelien tulokset eivät ole olleet sellaisia kuin olisimme toivoneet, mutta pelillisesti olemme menneet eteenpäin ottelu ottelulta. Viime kauden loppupuolella puolustimme tiiviisti ja pystyimme pitämään useamman nollapelin peräkkäin. Olimme myös vahvoja molemmissa bokseissa ja riittävän tehokkaita maalipaikoissa. Mielestäni siitä on hyvä jatkaa myös tällä kaudella. Töitä toki vielä riittää, että olemme parhaassa iskussa kauden alkaessa.
Sinisten vastustaja Klubi 04 koostuu pitkälti samoista pelaajista, jotka etenivät Uefa Youth Leaguessä neljännesvälierään asti, kukistaen matkalla Manchester Cityn alle 19-vuotiaiden joukkueen. Lopulta tie katkesi tällä viikolla PSG:n käsittelyssä. Joukkueen päävalmentajana jatkaa viime kaudella pestiin noussut Huuhkaja-legenda Perparim Hetemaj.
Ykkösliigacupissa Klubilla on vielä mahdollisuudet selvitä jatkopeleihin, mutta se vaatisi voittoa JäPSistä. Maalinteossa kilpailussa ovat onnistuneet Niilo Siren, Antton Nylund sekä Liam Rippon. Viime kaudella joukkueiden välillä nähtiin maalirikkaita ja vauhdikkaita otteluita, joista Siniset voittivat kaksi ensimmäistä, ja helsinkiläiset lokakuussa pelatun koitoksen.
– Varmasti haastava ottelu tulossa. Klubi 04:llä on laaja ja laadukas rinki, ja he haluavat pelata aktiivisesti sekä hallita palloa. Meidän täytyy olla kurinalaisia ja tehokkaita omissa hetkissä. Ehjällä 90-minuuttisella meillä on kaikki mahdollisuudet taistella voitosta, Sainio ennakoi.
Ottelu alkaa lauantaina Monitoimihallilla klo 16:15. Tervetuloa katsomoon!