Ennakko: TPS – JäPS

Ennakko: TPS – JäPS

Hyvään syysvireeseen päässyt JäPS kohtaa perjantaina vieraskentällä Turun Palloseuran. Turkulaisten peli on yskähdellyt viime aikoina, ja edellisestä neljästä ottelusta perinneseura on saalistanut ainoastaan kaksi pistettä. JäPS sen sijaan on voittanut kolme edellistä otteluaan, ja viime kierroksen tulokset varmistivat sen, että Järvenpäässä pelataan Ykkösliigaa myös ensi vuonna.

Missä: Veritas Stadion, Turku

Milloin: Perjantaina 27.9. klo 18:30

Liput ennakkoon: osoitteesta https://www.tiketti.fi/fc-tps-kausikortit-liput-2024-veritas-stadion-turku-lippuja/75267

Muuta: Ottelu näkyy maksullisena Ruutu+-palvelussa

Kauden kaksi edellistä kohtaamista päättyivät kumpikin kotijoukkueen voittoon. Toukokuun lopulla JäPS oli vahvempi lukemin 2–1, kun taas heinäkuinen ottelu Turussa päättyi selvään turkulaisvoittoon. JäPS lähtee kauden kolmanteen kohtaamiseen hyvistä asemista, kun viime viikolla SJK Akatemia kaatui Miska Rautiolan loppuhetkien maalilla.

- Peli SJK Akatemiaa vastaan oli aika pitkälti sellainen, mitä odoteltiin. Meidän hyökkäyspelimme on viime aikoina toiminut, joten lähdimme itsekin hyökkäysorientoidulla mentaliteetilla liikkeelle. Odotin, että ottelusta voisi tulla hyvinkin maalirikas. Tilanteita ainakin tuli molempiin päihin ja paremmalla viimeistelyllä olisimme voineet ratkaista ottelun jo aikaisemmin. Toisaalta myös Janne [Laiho] otti muutaman tärkeän torjunnan. Toisella jaksolla meiltä alkoi hieman bensa loppua ja SJK pääsi hetkellisesti niskan päälle. Selvisimme siitä ja illan kruunasi loppuhetkien upea maali, JäPSin päävalmentaja Teemu Kankkunen kommentoi edellistä ottelua.

- Kaiken kaikkiaan ottelu tarjosi varmasti hyvää viihdettä yleisölle. Syksyn pimenevät illat,  hieno ottelutapahtuma ja vielä kun joukkue pelasi jälleen erinomaisella tahtotasolla, yhteisen peliajatuksen ja -suunnitelman mukaan, niin pakkohan näistä peleistä on nauttia. 

JäPS on kolmen ottelun voittoputkessa kaadettuaan SJK Akatemian lisäksi Mikkelin Palloilijat sekä sarjajohtaja KTP:n. Kun lisäksi PK-35 pelasi tasan KäPan kanssa, niin Sinisten sarjapaikka ensi vuodelle varmistui, kun Ykkösliigaa on pelaamatta kolme kierrosta. Kankkunen painottaa, että voittojen takana on ahkeraa tekemistä harjoituskentällä.

- Kaikki peleissä tapahtuvat asiat lähtevät kuitenkin treenikentältä. Vaikka tuloksellisesti meillä oli kesällä vaikeampi jakso, pysyi intensiteetti ja suoritustaso harjoituksissa silti hyvänä. Nyt se alkaa näkymään myös tulostaululla.

Turkulaiset vahvistivat rivejään kesän siirtoikkunan aikana, kun Mohamed Toure liittyi joukkueen riveihin testijakson jälkeen. Lisäksi hyökkääjä Albijon Muzaci on palannut pelikentille pitkän loukkaantumisen jälkeen vahvistamaan turkulaisten hyökkäyskalustoa. Kankkunen kuvaa ottelun lähtöasetelmia seuraavasti:

- Hävisimme Turussa TPS:lle heinäkuun lopulla 4–0 ja siinä ottelussa pysyimme mukana 30 minuuttia. Sen jälkeen meillä ei ollut ottelulle annettavaa. Siitä lähdetään nyt ottamaan revanssia, joten vastustaja on meille jälleen myös oiva tason mittari sen suhteen, miten pelimme on viimeisten kuukausien aikana kehittynyt. TPS:llä on nyt hieman heikompi jakso käynnissä ja viimeisestä voitosta yli kuukausi. Mutta onhan se silti materiaaliltaan yksi sarjan kovimmista ja pelaajabudjetiltaan suurimmista joukkueista. Paljon kehityskelpoisia ja energisiä nuoria, muutamalla kokeneemmalla johtavalla pelaajalla höystettynä. 

TPS kaipaa ottelusta kipeästi pisteitä, kun viime aikojen tulokset ovat romuttaneet nousuhaaveet lähes täysin. JäPS puolestaan tavoittelee viidettä sijaa, joka olisi seurahistorian paras tällä sarjatasolla. PK-35 ja Salon Palloilijat ovat Sinisten kanssa tasapisteissä, joten molemmilla joukkueilla riittää pelattavaa. 

- TPS on liikkuva joukkue, jolle ei taaskaan saa antaa liikaa tilaa. Hyvä ennakointi ja pelin luku puolustuspelissä, sekä vastustajan heikkouksiin iskeminen laadukkaalla ja huolellisella hyökkäyspelillä ovat ne asiat, minkä pohjalta me lähdemme kolmea pistettä Turusta hakemaan. Helppoa se ei varmasti tule olemaan, mutta olemme viime aikoina näyttäneet, että yhtenäisenä, sekä joukkueen eteen työtä ja uhrauksia tekemällä pystymme tässä sarjassa voittamaan kenet tahansa, Kankkunen ennakoi.

JäPSin kokoonpanosta ei ole täyttä varmuutta, kun Kankkusen mukaan niin pienet loukkaantumiset kuin flunssa-aaltokin ovat vaikuttaneet joukkueen valmistautumiseen.