Ennakko: JäPS - SalPa (alaloppusarja)

Ennakko: SalPa – JäPS (alaloppusarja)

Viime sunnuntaina sarjapaikkansa KPV:ta vastaan varmistanut JäPS saa viimein vetää hieman henkeä. Vaikeasta kaudesta huolimatta minimitavoite saavutettiin, ja Järvenpäässä pelataan ensi vuonna Ykkösliigaa. Ennen kauden paketointia sinipaidoilla on edessään vielä Ykkösen päätöskierros Salon Palloilijoiden vieraana.

Missä: Salon Urheilupuisto

Milloin: Lauantaina 7.10. kello 14:00

Liput: 12 € / 8 € / alle 16 v ilmaiseksi. 

Muuta: Ottelu näkyy maksullisena Ruutu+-palvelussa, Poikkeuksellisesti ei X (Twitter)-seurantaa

Lauantai-iltapäivänä Salossa kohtaa kaksi vapautuneesti pelaamaan pääsevää joukkuetta. JäPSin säilyminen varmistui mainitusti viime kierroksella, SalPan jo sitä edeltäneellä. Vaikka järvenpääläiset voivat vielä sijan tai kaksi sarjataulukossa kivuta, salolaiset puolestaan pudota, on ottelussa kyse siis lähinnä kunniasta.

Salolaiset nousivat täksi vuodeksi Ykköseen pitkän, pitkän Kakkosen rupeaman jälkeen, ja debyyttikautta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla voi ainakin ulkopuolisin silmin pitää onnistuneena. Vaikka etenkin alkukaudesta näytti siltä, että SalPa saattaisi löytää itsensä jopa ylemmästä loppusarjasta, on seitsemäs tai kahdeksas sija nousijalle kelpo suoritus.

Tero Suonperän ryhmä on pelannut läpi kauden hieman JäPSin viime kauden pelitapaa muistuttaneella suoraviivaisella otteella. Vaikka tyylillä on ollut kritisoijansakin, ovat tulokset puhuneet yleisesti ottaen puolestaan.

”Joutsenlauma” on yksi niistä vastustajista, joita JäPS ei ole vielä tällä kaudella onnistunut kellistämään. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat jo avauskierroksella, kun JäPS hävisi Salossa vaisun esityksen jälkeen lukemin 2–1. Kotiottelussaan sinipaidat olivat jo huomattavasti parempia, mutta eivät onnistuneet murtamaan SalPan muuria, ja pisteet tasattiin Järvenpään Keskuskentällä maalittomasti. Tästä vinkkelistä motivaatiota pitäisi JäPSillä viimeisellä kierroksella riittää.

SalPan kauden suurimpiin onnistujiin voinee listata ainakin yhdeksästi osuneen Roope Huhtalan sekä seitsemän maalia taiteilleen Albijon Muzacin. Myös esimerkiksi kapteeni Joonas Meura on ollut avainasemassa joukkueen pelitavan toteuttamisessa.

SalPa levensi kesän siirtoikkunassa kokoonpanoaan vielä peräti neljällä pelaajalla. Keskikenttä vahvistui kahdella, kun Thomas Agyiri saapui KTP:stä ja Roope Kantola Interistä. Interistä haettiin myös SalPaa aiemminkin edustanut hyökkääjä Olli Jakonen, puolustukseen värvättiin Nuutti Laaksonen Mikkelin Palloilijoista.

Kovista vahvistuksista huolimatta SalPan loppukausi on sujunut ailahtelevasti, eikä viimeisestä viidestä ottelusta ole irronnut kuin yksi voitto. Kelvollisesta kaudesta huolimatta seurassa päädyttiinkin syyskuun lopulla siihen ratkaisuun, että joukkueen Ykköseen nostanut Suonperä ei peräsimessä enää ensi kaudella jatka.

Uudet tuulet puhaltavat sillä rintamalla pian Järvenpäässäkin, kun syyskauden JäPSin valmennuksen tukena toiminut Erol Ates astuu joulukuussa päävalmentajan saappaisiin. Syksyllä paljon JäPSin pelaamiseen tuonut Ates on seuraorganisaation kanssa aloittanut jo tulevan joukkueen rakentamisen.

Ennen ensi kautta on jäljellä kuitenkin vielä SalPa-ottelu. Mikäli Salosta irtoaa voitto ja Jaro häviää samaan aikaan Pietarsaaressa, on nyt 28 pistettä 26 ottelusta keränneen JäPSin lopullinen sijoitus todennäköisesti kahdeksas, muuten yhdeksäs. SalPankin sinipaidat voivat vielä ohittaa, mutta se vaatisi vähintään viiden maalin voittoa.

JäPSin kokoonpano muuttuu KPV-ottelusta varmasti jo siksi, että sairastuvalla on pari miestä ja sekä Reza Heidari että Gullit Zolameso ovat pelikiellossa. Lisäksi JäPSin kakkosjoukkue kamppailee lauantaina noususta Kakkoseen, ja on mahdollista, että edustuksen juniori-ikäisiä ja näin edustuskelpoisia pelaajia nähdään reservimiehistön riveissä tavallista enemmän.

Katso alta Amoksen kommentit ennen kauden viimeistä ottelua.