Ennakko: SalPa - JäPS

Ennakko: SalPa – JäPS

Nyt se vihdoin alkaa, Ykkösen kausi vuosimallia 2023! Ensimmäisellä kierroksella sinipaidat matkaavat Saloon ottamaan mittaa tuoreesta sarjanousija SalPasta.

Missä: Salon urheilupuiston tekonurmi

Milloin: Lauantaina 15.04. kello 16:00

Liput: 12 €/8 €/alle 16-vuotiaat ilmaiseksi

Muuta: Ottelu näkyy maksullisena Ruutu+-palvelussa

67 vuotta täyttävä SalPa on Ykkösessä pitkän tauon jälkeen. Edellinen visiitti vuonna 2001 päättyi putoamiseen, ja sen jälkeen peräkkäisiä kausia Kakkosessa kertyi yli 20 ennen kauan hamuttua nousua korkeammalle sarjaportaalle. Lopulta unelma täyttyi viime syksynä, kun Joutsenlauma jätti viiden pisteen marginaalilla Honka/Akatemian taakseen.

SalPa on yksi niistä viidestä joukkueesta, joita JäPS ei kevättalvella kohdannut harjoitus- tai cup-ottelussa. JäPS-valmennuksella lienee käytössään toki edistyneempää metriikkaa ja kuvamateriaalia, mutta tavan tallaajalle SalPan pelityyli ja -esitykset ovat siksi vielä hieman hämärän peitossa.

Kentän laidalta kuullun perusteella kauden alkua edeltäneet esitykset ovat – etenkin sarjanousijaksi – olleet kuitenkin vähintäänkin lupaavia. Hiljattain sairaslomalle jääneen päävalmentaja Tero Suonperän miehistö on pystynyt haastamaan jokaista vastustajaa ja salolaisleirissä on suhtauduttu alkavaan kauteen kasvavalla optimismilla.

Tuloksellisestikaan valittamista ei ole ollut. Vaikka Ykkösen kärkipäähän kaavailtu Gnistan osoittautui lopulta puolivälierissä vahvemmaksi, sijoittui SalPa alkulohkossaan toiseksi päästämättä maaliakaan.

Pelaajarintamallakin SalPa on onnistunut ainakin ulkoapäin katsottuna hyvin. Salolaiset pitivät kiinni suurimmista onnistujistaan, 18 maalia Kakkosessa iskeneestä Elmo Heinosesta ja lohkon parhaaksi puolustajaksi valitusta Joonas Meurasta. Lisäksi saapuneiden lista on huomattavasti lähteneitä pidempi.

Erityisesti Saloon TPS:stä neljän vuoden jälkeen palaava Albijon Muzaci on tärkeä vahvistus. Lisäksi joukkueeseen on saatu runsaasti nuorta verta Hongan ja HJK:n organisaatioista. Järvenpääläisittäin tutuin nimi on tietenkin vielä viime kaudella JäPSiä edustanut Daniel Kepot.

SalPan kokoonpano vaikuttaakin nousijaksi vahvalta. Se ei kuitenkaan ole aivan niin suuri yllätys kuin voisi odottaa, sillä vaikka päävalmentaja Suonperä Veikkauksen kausiennakossa mainitsikin joukkueen rajallisen [pelaaja]budjetin, sijoittuu SalPa sen osalta tukevasti Ykkösen keskikastiin.

Ilmoitettujen pelaajabudjettien mukaan selkeästi SalPaa enemmän resursseja on käytössään vain TPS:llä ja Jarolla. Ykkönen on tänä vuonna hyvin tasainen siis tälläkin rintamalla.

Helpon paikan edessä JäPS ei lauantaina siis ole, vaikka hienoisena ennakkosuosikkina Saloon suunnanneekin. Sarja-avaukseen suhtaudutaan Järvenpäässä joka tapauksessa positiivisin mielin, vaikkei pieniltä vastoinkäymisiltä olekaan vältytty.

– Harjoituksissa on ollut ihan hyvä meininki. Siitä kuitenkin tietää, että kausi on alkamassa, kun pieniä loukkaantumisia ja flunssaa alkaa olla liikkeellä, JäPS-luotsi Jyrki Ahola sanailee.

Ulkona viime viikot ensimmäistä kertaa tänä vuonna harjoitellut JäPS lähtee Saloon silti luottavaisena omiin kykyihinsä.

– Odotan SalPan pelaavan suurella sarjanousijan innolla, mihin meidän pitää kyetä vastaamaan. Kunhan teemme niitä asioita, joita olemme harjoitelleet, niin hyvä tulee, Ahola päättää.