Ennakko: PK-35 – JäPS

Viimeisestä seitsemästä ottelustaan kuusi voittanut ja yhden tasan pelannut Järvenpään Palloseura otti viime tiistaina kenties seurahistoriansa isoimman päänahan, kun se selätti Suomen Cupissa Veikkausliigan AC Oulun 2 –1-lukemin. Cup-taipale jatkunee 28.6. FC Lahtea vastaan, mutta ennen sitä vuorossa on Ykkösen vierasottelu PK:35:n tykönä Helsingin Pihlajamäessä. Kamppailu alkaa lauantaina 18.6. kello 20:00

Aivan uskomattomassa vireessä olevan JäPSin kotivoitto oululaisista oli yllätys, mutta ei lopulta maailmaa mullistava sellainen; sinipaidat eivät nimittäin ole hävinneet kotonaan yli vuoteen. Kolmen pisteen kanssa on Järvenpäästä viimeksi onnistunut poistumaan Atlantis FC viime vuoden kesäkuussa.

Vaikka kaksi viimeisintä ryöstöretkeä Keskuskentän ulkopuolelle ovat tuoneet täydet pistepotit, ei vierassaldo aivan yhtä imarteleva järvenpääläisittäin ole. JäPSiä suosivasta sarjatilanteesta huolimatta Pihlajamäkeen on siis syytä lähteä takki visusti kiinni.

Viimeisellä Ykkösen kierroksella kaatuneen PEPOn tavoin lauantaina kohdattava PK-35 on järvenpääläisille jo menneiltä vuosilta tuttu vastus. Joukkueet kohtasivat toissakaudella Kakkosen A-lohkossa, josta PK-35 nousi Ykköseen jo ensimmäisellä yrittämällä. Kovin lämpimiä muistoja järvenpääläisille on tuon kauden kamppailuista tuskin jäänyt, sillä ”pihliksen” punamustat veivät kaikki kolme keskinäistä ottelua nimiinsä.

Nyt joukkueiden välinen marssijärjestys on kuitenkin hyvin erilainen, sillä JäPSin kaula vasta kuusi pistettä keränneeseen PK-35:teen on venähtänyt yhdeksässä kierroksessa jo yhdeksään pisteeseen. Lauantain isännät tarvitsevat voittoja todella kipeästi, mikäli mielivät kauden päätteeksi säilyä Ykkösessä.

PK-ikoni Kim Raimin luotsaaman miehistön koneen yskähtely on pienimuotoinen yllätys, sillä lähtökohtaisesti joukkue on vahvistunut viime kaudesta. Poistuneiden profiilipelaajien korvaajat eivät kuitenkaan ole heidän saappaitaan täysin onnistuneet täyttämään, ja niin keskikasti vaikuttaa vaihtuneen putoamiskamppailuun. Tulijoista etenkin Joensuusta saapuneelta Nuutti Tykkyläiseltä odotettiin paljon, mutta nuorukainen ei ole vielä päässyt esittämään parastaan.

PK 35:n kokoonpanon selkein ongelmakohta vaikuttaa juuri nyt olevan profiloituneen maalintekijän puute. Viime kauden joukkueen ykköstykki Jonathan Muzinga siirtyi Seinäjoelle, eikä tämän vuoden pelaajistosta vielä kukaan ole onnistunut tekemään sarjapeleissä yhtä maalia enempää.

JäPSin mahdolliset haasteet sijoittunevat PK:ta vastaan hyökkäyksen sijasta alakertaan. Punaisen kortin Lappeenrannassa napanneen Alieu Ceesayn poissaolo on iso menetys sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, ja kun Olli Valtokin vielä toipuu koronaviruksesta, on puolustuslinja lauantaina kapeahko. Lisäksi ainakin Aleksi Ristola ja Adel Jrad ovat edelleen loukkaantumisten vuoksi sivussa kokoonpanosta.