UUTISET
Ennakko: PEPO – JäPS
Järvenpään Palloseuran miehillä kulkee tällä hetkellä. Tappiota sinipaidat eivät ole kärsineet viiteen otteluun, ja vaikka viime kierroksella oli tyytyminen pistejakoon, oli JäPSin esitys sarjakärjessä keikkuvaa SJK Akatemiaa vastaan oikein pirteä. Perjantaina 10.6. järvenpääläiset kohtaavat kolmatta kertaa putkeen nousijajoukkueen, kun he matkaavat Lappeenrantaan PEPOn vieraaksi.
JäPS ja PEPO ovat vanhoja tuttuja jo useamman vuoden ajalta ja olivat edelliskaudellakin ne kaksi kiivaimmin Kakkosen A-lohkon kärkisijasta kamppaillutta joukkuetta. JäPS veti tuossa taistossa tunnetusti pidemmän korren, ja nousu Ykköseen oli lappeenrantalaisten osalta jäädä taas haaveeksi. Lopulta Palloliiton täydennysmenettely tarjosi kuitenkin PEPOlle mahdollisuuden koetella siipiään Suomen toisiksi korkeimmalla sarjatasolla.
Varasijalta nouseminen tarkoittaa usein sitä, että kauteen valmistautuminen jää monin osin hieman myöhäiseksi. Kun tämä yhdistetään siihen, että nousijajoukkueena pärjäämisessä riittää muutenkin työnsarkaa, ei PEPOlle voinut ennakkoon povata ruusuista debyyttikautta Ykkösessä. Siinä missä JäPS ja SJK/Akatemia ovat onnistuneet alkukaudesta yllättämään epäilijänsä, ovat lappeenrantalaiset aloittaneetkin kautensa ennakoidun tahmeasti.
PEPOa veikkailtiin laajalti PIF:n kanssa Ykkösen peränpitäjäksi, ja juuri toisiksi viimeiseltä sijalta heidät voi tällä hetkellä sarjataulukossa löytää. JäPS on kuitenkin vasta ensimmäinen nousija, jonka PEPO Ykkösessä kohtaa, eli heidän otteluohjelmansa on ollut melko haastava.
Seitsemän ottelua pelannut PEPO on onnistunut naaraamaan niistä viisi pistettä, joista kotonaan kuitenkin vain yhden. Alkukauden ainoa voitto tuli vieraissa Helsingin PK-35:ttä vastaan, pisteet tasattiin puolestaan Turun Palloseuran ja Kokkolan Pallo-Veikkojen kanssa.
Kolme ensimmäistä Ykkösen otteluaan hävinneen ja Kakkosen Komeetoille Suomen cupissa pudonneen PEPOn käyrä vaikutti vielä viikko sitten sojottavan ylöspäin. Kaikki pisteitä tuoneet ottelut olivat osuneet peräjälkeen, ja peliesityksetkin piristyneet. Sunnuntaina Gnistan palautti kuitenkin lappeenrantalaiset maanpinnalle tylyin 5–0-lukemin. Tässä kohtaa JäPSillä ei tosin liene naljailtavaa.
Pepon kokoonpanossa yksi nimi nousee yli muiden – Irfan Sadik on tehnyt kaikki joukkueen neljä maalia. Se on hämmentävä ja lappeenrantalaisten kannalta huolestuttava tilasto. Silmällä kannattaa lisäksi pitää jo viime kaudella JäPSille harmaita hiuksia aiheuttanutta Zachary Sukundaa. Merkille pantavaa on myös JäPSin Alieu Ceesayn paluu vanhalle kotikentälleen.
JäPSin kokoonpanossa on kaksi isoa muutosta edelliseen: Olli Valto on poissa koronatartunnan vuoksi, ja lisäksi Aleksi Ristola kärsi vakavan oloisen nilkkavamman SJK:ta vastaan. Ristolan toipumisennuste ei ole vielä täysin selvillä, mutta seuraavissa otteluissa miestä tuskin nähdään. Ykköshyökkääjän loukkaantuminen on JäPSille itsestään selvästi iso kolhu, mutta paikkaajia onneksi löytyy.