UUTISET
Ennakko: MP – JäPS
Edelliskierroksella PK-35:n 3–0 kaataneet Järvenpään Palloseuran miehet lähtevät Ykkösen runkosarjan päätösotteluun mainioista asetelmista. Paikka kuuden parhaan joukosta on omissa käsissä, ja jopa pieneen haparointiinkin Mikkelin Palloilijoita vastaan on sen suhteen varaa.
Kahdesti peräjälkeen ennen viime viikonlopun ottelua hävinneet JäPSin miehet osoittivat Helsingin PK-35:ttä vastaan jälleen kovaa henkistä kanttia. Tappiolla haaveet yläloppusarjasta olisi voinut pitkälti haudata, mutta JäPS esitteli 75-vuotisjuhlaottelussaan parastaan yli tuhatpäisen yleisön edessä ja kaatoi vierailijat yksipuolisen näytöksen jälkeen.
31 pistettä 21 ottelusta keränneet järvenpääläiset ovat 12 joukkueen Ykkösessä nyt sijalla viisi. Jotta sinipaidat eivät luiskahda viimeisellä kierroksella taulukossa kahta sijaa alemmas, ja näin alaloppusarjaan, täytyy heidän pitää takanaan jompikumpi Gnistan–KPV-kaksikosta. Sen varmistaminen on JäPSin kannalta yksinkertaista, sillä pisteen perässä tuleva Gnistan ja kaksi pistettä jäänyt KPV eivät voi ohi tulla, mikäli siniset voittavat oman ottelunsa Mikkelin Palloilijoita vastaan.
Mikäli JäPS jää Mikkelissä puolestaan tasapeliin, tulisi KPV:n voittaa oma vierasottelunsa EIFiä vastaan yli viidellä maalilla, jotta JäPS voisi edes teoriassa tipahtaa seitsemänneksi. Jopa tappio viimeiseltä kierrokselta riittäisi hyvin todennäköisesti JäPSille, sillä siinäkin tapauksessa Gnistanin tulisi saada TPS:ltä vieraissa vähintään piste ja KPV:n voittaa oma kamppailunsa, jotta järvenpääläiset eivät kuuden parhaan joukkoon päätyisi.
Vaihtoehtojen laajuus onkin JäPS-leirissä eittämättä huojentava ajatus, sillä helpoksi MP ei tule pisteiden ryöstämistä järvenpääläisille lauantaina tekemään.
Vaikka mikkeliläiset löytyvät taulukon sijalta yhdeksän, siis neljä sijaa JäPSin alapuolelta, on MP ollut aina sinipaidoille hankala vastustaja erityisesti kotonaan. Joukkueet ovat ehtineet ennen Ykköstä kohdata sarjatasoa alempana useaan otteeseen, ja vaikka vieraspisteen on JäPS onnistunut pari kertaa Mikkelistä nipistämään, odottaa ensimmäinen voitto edelleen vuoroaan.
Kauden aiemmassa kohtaamisessa MP oli Järvenpäässä tyly vierailija, kun se katkaisi JäPSin yli vuoden kestäneen tappiottomien kotiotteluiden putken peräti 4–1-lukemin. Reissusta Urskiin voi povata JäPSille tukalaa, kun tähän yhdistetään vielä mikkeliläisten viime viikkojen kova tuloskunto – MP on kaatanut suvereenisti taulukon yläpään joukkueista niin Gnistanin kuin sarjakärki KTP:n. Kurssin kääntyminen on tapahtunut mikkeliläisperspektiivistä viime hetkellä, sillä jonkin aikaa putoaminenkin näytti jo todennäköiseltä.
Tulosten paranemista selittänee eniten se, että puolustuksellisista vaikeuksista aiemmin kärsineet mikkeliläiset tuntuvat tilkinneen peräpäänsä – neljän edellisen 90-minuuttisen aikana on maaleja Otto Huuhtasen taakse tehty vain kaksi. Hyvässä iskussa ovat viime aikoina lisäksi olleet kahdeksan maalin Topi Keskinen ja vikkelä Joslyn Luyeye-Lutumba, joka ei ensimmäisessä JäPS-kohtaamisessa mahtunut avaukseen.
Sarjatilanteen vuoksi suhteellisen paineettomasti pelaamaan pääsevän JäPSin mahdollisuudet lepäävät jälleen oman pelitavan kurinalaisessa toteuttamisessa. Yksilötasolla erityisen motivoitunut lienee ainakin yhdeksän maalin Aleksi Ristola, joka voi nappionnistumisella vielä nousta kilpailemaan maalikuninkuudesta.
Pelikielloista kumpikaan joukkue ei kärsi, eli siltä osin joukkueet ovat täysilukuisia. Loukkaantumishuolien vuoksi JäPSiltä lienee puolestaan sivussa ainakin polveaan paranteleva Miro Schwalenstöcker.
Kamppailu alkaa Mikkelin urheilupuistossa lauantaina kello 16:00.