UUTISET
Ennakko: KäPa – JäPS
JäPSin kahden harjoitusottelun viikko huipentuu lauantaina Talin hallissa. FC Lahti aiheutti keskiviikkona sinipaidoille vuoden toisen tappion, olisiko KäPaa vastaan edessä paluu voittokantaan?
Missä: Talin halli (Helsinki)
Milloin: Lauantaina 25.03. kello 19:00
Liput: Oletettavasti ilmainen sisäänpääsy
Muuta: JäPSin (mahdollisesti tiivistetympi) Twitter-seuranta
Vastustajan sarjataso vaihtuu keskiviikolta yhden pykälän alemmaksi, kun JäPSiä vastaan lauantai-iltana asettuu alkavalla kaudella myös kohdattava Käpylän Pallo. Parannettavaa etenkin Lahti-ottelun toiselta puoliajalta löytyy, mutta toisaalta JäPS osoitti jälleen, että pystyy parhaimmillaan pysymään liigajoukkueiden vauhdissa.
Ykköseen täksi kaudeksi noussut KäPa on niittänyt mainetta erityisesti kasvattajaseurana ja sen mustat paidat ovatkin tuttu näky nuorten SM-sarjoista. Miesten tasolla joukkue ei kuitenkaan ole oikein löytänyt paikkaansa, ja sarjataso on viimeisen 15 vuoden aikana vaihdellut Ykkösen ja Kolmosen välillä.
JäPS ja KäPa ovat samalla aikajänteellä ehtineet kohdata seitsemän kertaa. Noista otteluista neljä on päättynyt JäPSin, kaksi KäPan, voittoon ja kerran pisteet on tasattu. Hienoinen ote sinipaidoilla siis keskinäisistä on.
Muitakin linkkejä seurojen väliltä tietysti löytyy; onhan Uudellamaalla keskinäiseltä pelaajaliikenteeltä näin suurten seurojen kohdalla lähes mahdotonta välttyä. Selkein nosto lienee torstaina Tanskaa vastaan Huuhkajien paidassa urakoinut Anssi Suhonen, joka vaihtoi JäPSin juniori-iässä ensin KäPaan ja suuntasi sitten ammattilaiseksi Saksaan.
Kahden pisteen marginaalilla nousijaksi itsensä selvittänyt KäPa on tulevalla kaudella kovan paikan edessä. Lahjakkaita nuoria riveistä kiistatta löytyy, mutta hyppy Kakkosesta Ykköseen on tunnetusti haastava.
Pelaajaliikenne on Käpylässä ollut molempiin suuntiin maltillista. Eittämättä pahin menetys on Kakkosen A-lohkon viime vuoden maalikuningas Kristian Yli-Hietanen, joka siirtyi Valkeakosken Hakaan.
Saapuvien puolella isoin nimi lienee TPS:stä kotiin palannut KäPa-kasvatti Juri Kinnunen, jonka vyöltä löytyy yli puolen sataa veikkausliigaottelua. Lisäksi rivejä on vahvistettu muun muassa järvenpääläisittäin tutulla PEPO-kaksikolla Calvin N’Sombo & Roope Huhtala.
Runkoon ei siis lisätukea ole älyttömästi saatu, mutta kuten JäPS viime vuonna osoitti, ei se tee Ykkösessä pärjäämisestä mahdotonta. Ykköscupissa KäPa esittikin ajoittain kelpo otteita kaataen esimerkiksi TPS:n suvereenein 4–0-lukemin.
Lauantaina JäPSin voisi siitä huolimatta kuvitella olevan kuskin paikalla.
– Kaksi harjoitusottelua tulee nyt hyvään kohtaan, saadaan suurin piirtein jokaiselle 90 minuuttia ja pystytään silti harjoittelemaan normaalisti, Jyrki Ahola pohjustaa.
Lahti-ottelua ei joukkueen sisällä ole vielä ehditty liiemmin analysoida.
– Käydään viikon ottelut läpi yhdellä kertaa, kun joukkue vaihtuu aika reilusti molempiin. Liigajoukkueita vastaan ei olla pystytty pelaamaan koko 90-minuuttista pelin vaatimalla tasolla, mutta se on tietenkin tavoite.
– Paljon on kohdattu jo [tulevia] sarjavastustajia, mutten lähde suuremmin vielä arvailemaan voimasuhteita. Scouttaamisella ja viime hetkien hankinnoilla voi olla vielä isoakin vaikutusta. Kaiken kaikkiaan ollaan kuitenkin hyvällä tiellä!