Ennakko: JäPS - PK-35

Ennakko: JäPS – PK-35

Viime viikonloppuna Pietarsaaressa toisen perättäisen tappionsa kärsineen JäPSin on syytä tehdä tulosta Ykkösen runkosarjan kahdella viimeisellä kierroksella, elleivät sinipaidat halua laittaa asioita itselleen turhan jännittäviksi. Ensimmäinen mahdollisuus pistesaldon kartuttamiseen on perjantai-iltana, kun seuran 75v -juhlaotteluun saapuu vieraaksi PK-35.

Asetelmat Ykkösen loppusuoralle lähdettäessä ovat kaikin puolin todella mielenkiintoiset. Pahnan pohjimmaisena makoilevaa Paraisten PIF:ää lukuun ottamatta sarjan jokaisella joukkueella on vielä realistinen mahdollisuus vähintäänkin säilymiseen, ja paikan kuuden joukosta ja samalla yläloppusarjasta on käytännössä varmistanut vasta kärkikolmikko.

28 pistettä 20 ottelusta saalistaneet JäPSin miehet ovat tahollaan jopa poikkeuksellisen kutkuttavassa asemassa. Seitsemänneltä, eli ensimmäiseltä alaloppusarjaan vievältä sijaluvulta, löytyvä KPV on kerännyt saman pistepotin, mutta on huonomman maalieronsa takia järvenpääläisten alapuolella. Kahdeksannelta sijalta löytyvä SJK Akatemia on puolestaan kolme pistettä tätä kaksikkoa perässä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että JäPSin on mahdollista päätyä kuuden parhaan joukkoon jopa loput kaksi otteluaan häviämällä, mutta toisaalta järvenpääläisten ja kokkolalaisten maalisuhteet ovat niin lähellä toisiaan, että kuuden pisteenkään nappaaminen ei välttämättä yläloppusarjaan riittäisi. Omien tulosten lisäksi paljon jää JäPSillä siis muiden otteluiden varaan.

Toiseksi viimeisessä runkosarjan ottelussa vastaan asettuva PK-35 on oikein sopiva vieras JäPSin kuudelta käynnistyvään juhlaotteluun, sillä kaksi vuotta sitten JäPS vieraili Pihlajamäessä, kun helsinkiläiset pelasivat oman 85-vuotisottelunsa. Tuolloin isännät osoittautuivat vahvemmiksi, ja vaikea vastustaja Pallokerho on JäPSille ollut muutenkin.

Joukkueiden välisistä Kakkosen kohtaamisista JäPS hävisi pari vuotta takaperin kaikki kolme, mutta kevätkierroksen ottelu avasi vihdoin sinipaitojen pistetilin PK-35:tä vastaan. Kesäkuisessa kamppailussa JäPS oli jo kahden maalin takamatkalla, mutta Tino Palmaston ja Hedi Khayatin maalit takasivat järvenpääläisille arvokkaan vieraspisteen.

Tuolloin PK-35 keikkui vielä putoamiseen oikeuttavalla sijalla, mutta punamustat ovat alkaneet viime viikkoina vihdoin pelata materiaalinsa mukaisesti, ja pistepotti on kasvanut kohisten.

JäPS kohtaakin helsinkiläiset kenties pahimpaan mahdolliseen aikaan, koska PK on tällä hetkellä sarjan parhaassa vireessä – viidestä viimeisimmästä ottelustaan se on voittanut kolme ja pelannut kaksi tasan. Toisaalta PK-35 on ollut JäPSin kannalta lupaavasti Ykkösen huonoin vierasjoukkue, sillä 22 kerätystä pisteestä vain kuusi on tullut kotikentältä poistuttaessa.

Erityisen tarkkana JäPS saa perjantaina olla vieraiden kolumbialaiskaksikon, Olmes Garcian ja Miguel Medinan, kanssa. Vaikka miehet ovat ennakko-odotuksiin nähden esiintyneet jopa hieman alavireisesti, ovat molemmat Ykkösen tasolle silti kovia pelureita. Toisaalta edelleen hieman muhkurainen Keskuskenttä tuskin suosii alustana heitä tai muutakaan PK-miehistöä.

Kokoonpanopuolella JäPSin sairastupa on edelleen kiitettävän tyhjä, mutta Jaroa vastaan punaisen kortin napannut Ayuub Abdi on luonnollisesti perjantain kamppailusta sivussa. PK-35:ltä pelikiellossa on puolestaan neljällä maalillaan joukkueen ykköstykin paikkaa jakava Hussein Mohamed. Lisäksi joukkue on pelannut kahdessa edellisessä ottelussaan yhden miehen verran vajaalla penkillä, mutta on vaikea sanoa, onko kyseessä taktinen vai loukkaantumisten sanelema valinta.