UUTISET
Ennakko: JäPS – KTP
Miesten Ykkösen neljännellä kierroksella tylyin lukemin Oulunkylän Gnistanille hävinnyt Järvenpään Palloseura ei tappiosta lannistunut, vaan nappasi edellisviikolla vihdoin avausvoittonsa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Perjantaina 20.5. kello 18:30 JäPS yrittää tempun toistamista, kun se isännöi toista perättäistä kotiottelua. Vieraaksi Järvenpään Keskuskentälle saapuu Veikkausliigasta pudonnut Kotkan Työväen Palloilijat.
Nyt viisi pistettä viidestä ottelusta kirjauttanut Järvenpään Palloseura on 12 joukkueen sarjassa kahdeksantena. Ensimmäisissä peleissä JäPSin esitykset ovat ajoittain hiponeet aallonpohjaa, mutta toisaalta parhaimmillaan sinipaidat ovat kamppailleet täysin tasaväkisesti Suomen kakkostason kovimpien joukkueiden kanssa.
Alkukausi onkin osoittanut, että kasassa on kenties kaikkien aikojen tasaisin Ykkönen. Tappioitta ovat enää Gnistan ja juurikin JäPSiä vastaan perjantaina asettuva KTP, jotka nekin ovat ehtineet tasapelien kautta jo pisteitä tiputtaa. Ensimmäistä voittoaan hakee puolestaan enää sarjajumbo PK-35.
Viime syksynä Veikkausliigan viimeiseltä sijalta sarjatasoa alaspäin pudonnutta KTP:tä ei ennen kauden alkua kaavailtu kahden suurimman nousijasuosikin joukkoon. Turun Palloseuran ja Pietarsaaren Jaron peliesitykset ovat olleet kuitenkin niin ailahtelevia, että tilaa Ykkösen kärkipäässä vaikuttaa halukkaille olevan – kotkalaiset ovat varmasti kiinnostuneita ja kykeneviä tämän orastavan valtatyhjiön täyttämään.
Vasta kolme ottelua pelannut KTP on tähän mennessä kaatanut vieraissa Kokkolan KPV:n, kotonaan JäPSille hyvin tutun PEPOn ja lisäksi tasannut pisteet TPS:n kanssa. Seitsemällä pisteellään KTP on sarjassa viidentenä, mutta rästiottelut voittamalla se nousisi piikkipaikalle.
Syksyllä kotkalaisten peräsimeen saapunut Jussi Leppälahti on aiemmin ansainnut valmentajan kannuksiaan muun muassa Joensuussa, mutta parhaiten mies tunnetaan varmasti edelleen jalkapallotoimittajana. Jippoa luotsatessaan mies peluutti ymmärrettävän kurinalaista ja puolustusorientoitunutta jalkapalloa, mutta KTP:ssä pitäisi pystyä myös hyökkäämään.
Altavastaajana jälleen otteluun lähtevän JäPSin perspektiivistä vastustajan kokoonpanon kiinnostavimmat miehet ovat taas yläkerran osastoa. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää nimestään huolimatta espanjalaiseen maalitykki Mikaan, joka iski kotkalaisten paidassa 11 maalia 16 otteluun vuoden 2020 syksyllä. Vaikka hän on tällä kaudella osunut vasta kertaalleen, voi järvenpääläisillä olla hikinen iltapuhde miestä puolustettaessa.
Tino Palmaston ja Antti Ulmasen piti palata JäPSin kokoonpanoon jo EIF-otteluun, mutta molemmat olivat sairastumisen vuoksi vielä sivussa. Nyt miesten pelikunto alkaa olla jo normaalimpaan päin, ja kun paluun ovat tehneet myös Miro Schwalenstöcker ja Herkko Kuosa, on JäPS-luotsi Osku Partosella jopa pientä runsaudenpulaa.
Jännitettäväksi jää vielä se, koska Amerikasta palannut kymppipaikan taikuri Ville Ahola tekee Ykkösen debyyttinsä.