Ennakko: JäPS – Gnistan

Ennakko: JäPS – Gnistan

Nyt kolme viimeistä Ykkösen otteluaan hävinneillä JäPSin miehillä on pian kiire kääntää kurssinsa, mikäli sinipaidat eivät mieli putoamiskamppailuun. Järvenpääläisten harmiksi vastus ei varsinaisesti edellisviikoista helpotu, kun Keskuskentälle saapuu kevätkierroksella todelliseksi möröksi osoittautunut Oulunkylän Gnistan. Ottelu alkaa maanantai-iltana kello 18:30.

Vaikka JäPSin vire ei viime aikoina ole päätä huimannut, pelasi Osku Partosen miehistö onneksi tuloksellisesti niin vahvan kauden ensimmäisen puoliskon, että putoamisviivaan on vielä reippaanlaisesti matkaa. Sarjan peräpään joukkueet ovat kuitenkin Paraisten PIF etunenässä osoittaneet heräämisen merkkejä ja alkaneet JäPSin kannalta huolestuttavasti hekin napsia pisteitä.

13 ottelusta nyt 16 pistettä keränneille järvenpääläisille yksi kevään ottelu nousee negatiivisessa mielessä yli muiden. Oulunkylässä JäPS jäi totaalisesti jyrän alle, kun ”Kipinä” murjoi kotonaan sinisiä suorastaan traumatisoivin 10–1-lukemin.

Vaikka järvenpääläisleirissä ei sitä toukokuista iltaa mieluusti muisteltaisi, nyt on pakko. Maanantai-illan isäntien onneksi paljon on tuosta ottelusta muuttunut, sillä tuolloin JäPS ei ollut vielä voittanut ensimmäistäkään peliä, ja joukkue on muutenkin tällä hetkellä – viime viikkojen tappiosta huolimatta – huomattavasti valmiimpi vastaamaan Ykkösen haasteisiin.

Merkittävin ero keväiseen lienee siinä, että nyt JäPS pääsee pelaamaan kotonaan. Oulunkylässä JäPSin ehkä hieman naiivinkin prässin läpi helposti pelannut Gnistan ei edelleen muhkuraisella Keskuskentällä kykene samanlaiseen palloralliin. Helsinkiläiset tuskin ovat tällä kaudella olleet vielä paikassa, joka sopisi heidän pelitavalleen yhtä huonosti kuin Järvenpään nurmi.

JäPSin onneksi Gnistankaan ei ainakaan tulosten valossa ole viime aikoina ollut parhaimmillaan. Vaikka edelliskierroksella tuli komea vierasvoitto Tammisaaresta, olivat nuo kolme pistettä oulunkyläläisten ainoat viimeiseen viiteen otteluun.

Mikäli isännät mielivät Gnistania vastaan pisteille, tulee etenkin hyökkäyspelin kuitenkin parantua edellisviikoista. Lahden cup-vierailu mukaan lukien JäPS on iskenyt neljässä tappiollisessa ottelussaan vain kaksi maalia, joista toinen tuli rangaistuspotkusta. Aihioita on sinisten pelissä ajoittain kyllä ollut, mutta etenkin viimeistelyissä on jäänyt paljon toivomisen varaa.

Mikäli ensimmäisen Gnistanin ja JäPSin välisen ottelun tapahtumat nähdään poikkeustapauksena, on maanantai-iltaan poikkeuksellisen vaikea asetella askelmerkkejä. Vieraat lähtenevät otteluun ennakkosuosikkina, mutta etenkin mainituista olosuhteista johtuen on vaikea sanoa, miten isona. Mikäli JäPS onnistuu käynnistelemään hyökkäyspeliään hieman aiempaa paremmin, on kotivoittoonkin täysin realistiset mahdollisuudet.

JäPSin terveystilanne on edelleen hyvä, joten siitä tulos ei tule jäämään kiinni.