Ennakko: JäPS – PEPO

Ennakko: JäPS – PEPO

Edelliskierroksella kauden toisen tappionsa kokenut Järvenpään Palloseuran miesten edustusjoukkue onnistui palaamaan viikonloppuna voittokantaan, kun järvenpääläisten jalkoihin jäi kotonaan pelannut Mikkelin Pallo-Kissat. Perjantaina edessä on kuitenkin eri luokan haaste, kun JäPS kohtaa kotonaan nousukamppailussa tiiviisti mukana olevan Lappeenrannan PEPOn.

12 ottelusta komeat 28 pistettä kirjauttanut JäPS keikkuu tällä hetkellä tukevasti Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla, joskin taas kolme ottelua pahinta haastajaansa Atlantis FC:tä enemmän pelanneena. Heti Atlantiksen perässä keikkuu kuitenkin perjantain vastustaja PEPO, jonka kausi on sujunut tähän mennessä jokseenkin vaihtelevasti.

Monta vuotta peräjälkeen lohkonsa suurimpiin nousijasuosikkeihin kuulunut lappeenrantalaisryhmä on joutunut pettymään yhtä monta peräjälkeen, sillä kaivattua nousua Ykköseen ei joukkue ole JäPSin tavoin onnistunut kovista odotuksista huolimatta saavuttamaan. Tälle kaudelle PEPO lienee lähtenyt jälleen sama tavoite mielessään, mutta pieniä vaikeuksia joukkueella on alkukaudesta ollut.

Avauskierroksen vahvaa esitystä seurannut tasapeli Helsingissä Atlantiksen vieraana oli hyvä tulos, mutta turhiakin pistemenetyksiä on lappeenrantalaisten kauteen mahtunut. Etenkin kotitappio lohkon häntäpäähän alkukauden perusteella kuuluvaa FC Kiffeniä vastaan oli kova kolaus PEPOn nousuhaaveille, eikä sitä seurannut tasapeli – niin ikään kotikentällä – Reipasta vastaan joukkueen asemaa helpottanut. Kun Kiffen onnistui vielä kotonaankin nipistämään PEPOlta pisteen, ei heidän heinäkuutaan voi hyvällä omallatunnolla kutsua järin onnistuneeksi.

Vaikeaa jaksoa seurasi kuitenkin viime kierroksen komea 5–0-voitto PeKasta, eli Järvenpään Keskuskentälle joukkue saapuu varmasti itseluottamusta uhkuen. PEPOn kannalta PeKa-ottelusta jäi käteen tuloksen lisäksi muutakin positiivista, sillä Karibian saarivaltio Saint Lucian maajoukkuettakin edustava Malik St. Prix esiintyi ottelusta kaikuneiden raporttien mukaan PEPO-debyytissään edukseen.

Ovi on Lappeenrannassa käynyt muutenkin tällä kaudella tiuhaan ja molempiin suuntiin. Joukkue esimerkiksi menetti kesken kauden kaksi kovaa pelimiestä, kun PEPOn ja kokeneen Milos Josimovin sekä keskikentän taituri Leon Auguston tiet erkanivat yllättäen. Seurajohto ei kuitenkaan jäänyt pidemmäksi aikaa lepäämään laakereilleen, sillä mainitun St. Prixin lisäksi joukkueeseen on tuon jälkeen hankittu muun muassa Ykkösen VPS:ää aiemmin edustanut kanadalainen Jeff Addai.

Uusien hankintojen lisäksi PEPOn ryhmästä löytyy pitkä liuta järvenpääläisille aiemmilta ja tältäkin vuodelta tuttuja nimiä. Esimerkiksi kapteeni Calvin Nsombo esiintyi JäPSiä vastaan jo kevättalven cup-kamppailussa, ja niin Jerry Särkän kuin Samu Suoraniemenkin ovat järvenpääläiset ehtineet kohdata vuosien varrella moneen otteeseen.

Viiden maalin voitot takataskussaan molemmilla osapuolilla on syytä lähteä luottavaisin mielin kamppailuun, eikä suurta ennakkosuosikin viittaa tarvinne laskostella kummankaan joukkueen harteille. Kotonaan pelaavalle JäPSille pistemenetys olisi kuitenkin kenties hieman suurempi pettymys.

Gnistanin Albin Mehmetin loppukaudeksi riveihinsä lainannut JäPS pääseekin lähtemään otteluun ilahduttavan ehjällä miehistöllä. Valtteri Karlsson palaa jälleen vahvuuteen, eikä suurempia loukkaantumisiakaan ole tiettävästi MiPK-ottelun jälkeen ilmennyt. Ainoa muutos kokoonpanoon lieneekin Yhdysvaltoihin opintojaan jatkamaan suunnanneen Justus Kauppisen puuttuminen, ja Mehmetin laina onkin kenties järjestelty juuri mainitusta syystä.

Ottelu puhalletaan käyntiin perjantaina kello 18:30.