Antti Ulmanen JäPSiin

Antti Ulmanen Mikkelin Palloilijoista JäPSiin!

Muun muassa HIFK:ta Veikkausliigaan kolmisen vuotta sitten nostamassa ollut Ulmanen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt urakoida jo aimo kasan miesten pelejä useammassa seurassa. Ykkösen tasolla 22-vuotias on tähän mennessä iskenyt yhdeksän osumaa, jotka ovat syntyneet HIFK:n, EIFin ja viimeiseksi siis MP:n paidassa.

JäPS on Ulmaselle ennalta tuttu kuitenkin lähinnä juniorivuosilta:

-Junnuna pelattiin paljon JäPSiä vastaan, ja aina oli kovat väännöt. Koen, että tämä JäPS on kovaa vauhtia eteenpäin menevä joukkue, joka nousijanakin pystyy haastamaan Ykkösessä jokaista jengiä.

Isänsä tärkeimmäksi esikuvakseen mainitsevan Ulmasen sopimuksen syntyä viivyttivät henkilökohtaisen elämän haasteet, joiden osalta mies kiittelee JäPSiä:

- Omassa elämässä tuli iso takaisku ennen joulua, ja olen iloinen ja kiitollinen, että JäPSissä mun tilanne tajuttiin hyvin

Joukkuepelaajaksi itseään kuvailevan Ulmasen vahvuuksiin kuuluu maalinteko-ominaisuuksien osalta erityisesti terävä oikean jalan laukaus, mutta nuorukainen on myös hyvin kykenevä luomaan paikkoja kanssapelaajilleen.

Muun muassa lihatehtaalla tähän mennessä työskennellyt Ulmanen toivoo jalkapallon ohella löytävänsä lähitulevaisuudessa itseään kiinnostavan opiskelupaikan. Miehen vapaa-aika kuluu puolestaan kavereiden kanssa laidasta laitaan puuhailessa.

Ulmasen siirron myötä JäPSin hyökkäyspää on vahvistunut jo mukavasti, mutta jää nähtäväksi, josko sille akselille olisi tiedossa vielä lisärekrytointeja. Joka tapauksessa: tervetuloa Järvenpäähän, Antti!