keskuskenttä

Unelmien vuosi 2021! 2022 ja uudet haasteet!

Vuosi 2021 tulee jäämään historiaan tähänastisten unelmien täyttymisen vuotena JäPSin noustua Ykköseen ensimmäisenä keskiuusimaalaisena joukkueena. Kiitos mukana olleille, me teimme sen!

Puuhökkeli eli keskuskentän kopit purettiin kesällä. Puuhökkelin rooli jalkapalloyhteisön rakentamisessa on ollut valtava. Historiaan jäi 60 vuoden ajalta unohtumattomia tarinoita ja kohtaamisia, joita tullaan muistelemaan vielä useat vuosikymmenet eteenpäin.

Puuhökkeli väistyi uuden yhteiskoulun tieltä osana koko keskuskentän alueen uudistushanketta. Olosuhteiden päivitys onkin akuutti. Tänä vuonna tehdään Ykkösen lisenssin poikkeusluvan edellyttämät parannukset ja samalla suunnitellaan seuraavien vuosien pysyvämmät toimenpiteet keskuskentän olosuhteiden uudistuksille.

Tavoitteena on tällä hetkellä UEFAn C-kategorian kriteerit täyttävä pääkatsomo asianmukaisine sosiaali- ja myyntitiloineen, tarvittava valaistus ja nurmikentän päivittäminen tekonurmeksi. Näin ottelukenttä saadaan laajaan käyttöön palvelemaan koko kaupungin jalkapalloväkeä. Tekonurmi mahdollistaa vuosittain yli 200 ison kentän ottelun järjestämisen ja tekee näin ollen keskuskentästä yhden Järvenpään suurimmista tapahtuma-areenoista. Uusi ottelupyhättö säästää vuosittain tuhansia tunteja talkootyötä, jolloin talkoolaisten panos voidaan kohdistaa yhteisön vahvistamiseen ja tapahtumien viihtyvyyden lisäämiseen. UEFAn C-kategorian mukainen olosuhde mahdollistaa lisäksi nuorten maaottelujen järjestämisen Järvenpäässä, mikä puolestaan vahvistaa kaupungin vetovoimaa.

Joukkue ensimmäiselle Ykkösen kaudelle alkaa rakentua ja pelaajasopimuksia on kasassa kohta kokoonpanon verran. Harjoitukset ovat alkaneet tämän vuoden osalta ja ensimmäinen harjoitusottelu pelataan EIF:ä vastaan 14.1. Järvenpään Monitoimihallissa ilman yleisöä. Ykköscup alkaa 22.1. PEPOa vastaan niin ikään ilman yleisöä. Perjantaina 4.2. kohdataan Gnistan Järvenpäässä ja 19.2 KTP Kotkassa Ykköscupin lohkovaiheen merkeissä. Toivottavasti yleisö pääsee katsomoihin jo helmikuussa.

Työ jatkuu kohti seuraavaa unelmaa! Tehdään tästä vuodesta mahtava yhdessä!