JäPS - Yhteisössä on voimaa!

Yhteisössä on voimaa!

Järvenpään Palloseuran yhteiskunnallinen vaikuttavuus Järvenpään ja koko Keski-Uudenmaan sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin sekä talouteen on merkittävä. Vuotuinen taloudellinen arvo on yli 8,5 miljoonaa euroa. Asia tuli ilmi keväällä tehdyssä UEFA Grow-ohjelman SROI-mallinnuksessa. Mukana työkalun kehittämisessä on ollut mm. lukuisia eurooppalaisia yliopistoja, eri maiden ministeriöitä ja urheilujärjestöjä. Mallinnusta on käytetty kevääseen 2021 mennessä noin 30 maassa eri puolilla Eurooppaa.

Selvitys tehtiin vuoden 2019 luvuilla ja tutkimuksessa käsiteltiin vain seuran perustoimintaa eli miesten edustusjoukkueen toiminta tuo päälle vielä oman lisänsä.

JäPS-yhteisö tekee korvaamatonta ja vaikutuksiltaan erittäin merkityksellistä työtä keskisen Uudenmaan ihmisten hyvinvoinnin eteen. Seuran laadukas ja ihmisten elämään laajasti vaikuttava kasvatustyö tarjoaa ikään ja taustaan katsomatta mahdollisuuksia kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan, ja kokea merkityksellisyyden tunnetta yhdessä muiden toimintaan osallistuvien kanssa. Urheilullisen kehittymisen rinnalla JäPS tarjoaa kasvun ja kehittymisen paikkoja sadoille vapaaehtoistoimijoille, joita ilman suomalainen seuratoiminta ei pyörisi lähellekään tässä laajuudessa.

JäPSin harrastajamäärät ovat koronasta huolimatta pysyneet edelleen samoissa yli 1000 pelaajan lukemissa ja kasvupotentiaali on merkittävä erityisesti tyttöjen futiksessa, missä seura on mukana mm. Palloliiton ja UEFA:n PlayMakers -ohjelmassa. 
 
Strategian mukaisesti seura tavoittelee pelaajamäärän kasvun ohella myös koko JäPS-yhteisön tuntuvaa kasvua. Yhtenä tähän liittyvänä konkreettisena toimena lanseerattiin keväällä JÄPPI – JäPSin oma maksuton mobiiliapplikaatio. JÄPPIn kautta kaikki yhteisöstä kiinnostuneet pääsevät kätevästi ja helposti mukaan yhteiseen viestintään ja muun muassa yhteistyökumppanietuihin.

JäPS on yli 70 vuoden taipaleensa aikana hioutunut ainutlaatuiseksi yhteisöksi, jossa jokaisella mukana olevalla on mahdollisuus kokea elämyksiä ja onnistumisia niin pitkälle kuin omat kyvyt ja innostus riittävät. Seura haluaa jatkossakin tarjota kaikille yhteisön jäsenille mahdollisuuden nauttia jalkapallosta, niin pelaajina, toimijoina kuin kannattajina sekä yhteistyökumppaneina.
 
Elämyksellistä futiskautta 2021!

 

Jari Kurittu

Toiminnanjohtaja

Järvenpään Palloseura