Joni Niemi kirittämään JäPSin maalivahtiosastoa

Joni Niemi kirittämään JäPSin maalivahtiosastoa

Vasta 18-vuotias maalivahdin alku siirtyy Järvenpäähän Ykkösen PK-35:stä, jossa nuorukainen ehti jo viime kaudella tehdä debyyttinsä maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Esikoisottelu ei olisikaan ainakaan tuloksen valossa juuri paremmin voinut mennä, sillä Niemen vartioimaan maaliin ei KPV onnistunut palloa saamaan kertaakaan. Ensiesiintymisensä miesten peleissä Niemi ehti tehdä jo kaudella 2019 PK:n vielä pelatessa Kolmosessa.

Ykkösen debyytissään esittämistään lupaavista otteista huolimatta minuutit jäivät viime kaudella vielä vähiin kuten nuorten maalivahtien kohdalla usein on tapana. JäPSissä Niemi lähtee kuitenkin kamppailemaan ennakkoluulottomasti peliajasta.

- Odotan tulevalta kaudelta joukkueen menestyksen ohella erityisesti sitä, että kehittyisin henkilökohtaisella tasolla ja saisin myös mahdollisimman paljon kokemusta peleistä.

Vaikka Niemen edellinen seura pelasi jo toissa kaudella JäPSin kanssa samassa sarjassa, ei JäPS ollut tälle ennalta erityisen tuttu seura. Lähinnä järvenpääläisten pelitavasta miehellä oli jonkinlainen kuva.

- Olin käsittänyt, että kyseessä on aika suoraviivainen ja ajoittain korkealta prässäävä jengi. Muuta en oikein tiennyt.

Esikuvikseen Iker Casillasin ja Keylor Navasin mainitseva 180-senttinen Niemi pitää erityisinä vahvuuksinaan 1v1-tilanteita, räjähtävyyttä ja refleksejä. Vapaa-ajallaan hän viihtyy jalkapallon ohella erityisesti golfin parissa, ja on sopivaa korvausta vastaan valmis esittelemään myös taitojaan jongloorauksen parissa.

Tervetuloa Järvenpäähän, Joni!