Raportti: JäPS 2-1 Gnistan

Raportti: JäPS 2–1 Gnistan

Maanantai-illan Gnistan-kamppailuun kolmen ottelun tappioputkessa lähteneet JäPSin miehet saivat kuin saivatkin tuon kurimuksen komeasti talttumaan, kun kaikki kolme pistettä jäivät 90 minuutin päätteeksi Järvenpäähän.

Kevätkierroksen mittelöstä tuskin tarvitsee hirveästi järvenpääläis- tai ouluunkyläläisyleisöjä muistutella – todettakoon vain, että JäPS pesi nyt ansaitusti ja helpottavasti kasvonsa, ja toukokuun ottelu voidaan nyt vihdoin siirtää syvälle alitajunnan syövereihin.

Lähtökohdat maanantaiseen olivat kevään päätösvihellyksestä muuttuneet melkoisesti. JäPSin pistemäärä oli tuolloiseen nähden kahdeksankertainen, ja joukkueiden tasoero muutenkin kaiken todistusaineiston perusteella tasoittunut. Pelaajapuolella erityisen merkittävänä saattoi pitää Gnistanin ykköstykki Douglas Caen siirtymistä ulkomaan kentille, sillä ensimmäisessä ottelussa tämä oli rokottanut JäPSiä viiteen otteeseen.

Ensimmäinen puoliaika

Itse ottelu alkoi tasaisesti. Gnistan pyrki maalintekoon alustan epätasaisuudesta huolimatta lähinnä maitse, mikä ei ennakkoon vaikuttanut kovin produktiiviselta vaihtoehdolta, JäPS puolestaan etenkin erikoistilanteiden kautta.

Ottelun ensimmäinen vaarallisempi maalipaikka luotiinkin JäPSin tutulla, suoraviivaisella pelitavalla heti ensiminuuttien aikana. Reza Heidari antoi aikaisen vapaapotkun, joka päätyi Gnistanin purun ja pienen pimputtelun jälkeen takaisin miehelle. Uusi aikainen keskitys löysi luukulta Roope Aution, joka jatkoi boksin taka-alueelta pallon maalille. Siellä odotellut Olli Valto ei kuitenkaan saanut avopaikassa kunnon osumaa palloon, eikä Aleksi Ristolakaan onnistunut sitä runnomaan sisään.

Ensimmäistään Allu ei joutunut kuitenkaan odottelemaan kuin kymmenen minuuttia. Jiri Koskella oli Gnistanin maalilla pallo jalassaan ja mies päätti odotella, että JäPS prässää ennen kuin hän nostaa pelivälineen maasta syliinsä. Koski ei kuitenkaan poiminut palloa tarpeeksi nopeasti, ja Ristola onnistui riistämään karkin lapselta ja laittamaan sen sitten tyhjään maaliin. Tilanne aiheutti Gnistan-leirissä ymmärrettävästi suurta närkästystä, mutta tuomarin tulkinnan mukaan pallo ei vielä Kosken hallussa ollut.

Maalin jälkeen molemmilla joukkueilla oli saumansa maalintekoon, mutta tuhlailua esiintyi puolin ja toisin. Etenkin Opalla ja vieraiden Maximo Tolosella oli loistopaikat, mutta Koski ja Janne Laiho olivat tahoillaan hereillä.

Yleisesti ottaen JäPS pystyi jäädyttämään Gnistanin hyökkäyspelin kohtuullisesti, ja vaikka isäntien pelinrakentelu ei välttämättä silmää hivellytkään, saattoi puoliaikajohtoa pitää perustellusti ansaittuna.

Toinen puoliaika

Jälkimmäinen neljäkymmentäviisiminuuttinen alkoi puolestaan vieraiden hallinnalla, mutta JäPSin onneksi Gnistanin Jyri Kiuru ei Tolosen esityöstä onnistunut palloa pussiin laittamaan, vaikka saikin jalkansa vapaaksi vitosen viivan tienoilla.

JäPS oli vaikeuksissa etenkin ensimmäisen 15-minuuttisen, mutta Laiho ja puolustuslinja olivat jälleen miehiä paikallaan.

Gnistanin paineesta huolimatta JäPS kaatoi 62. minuutilla kylmää vettä vieraiden niskaan. Tauolla kentälle vaihdettu Joakim Ärilä riisti tuttuun tapaansa keskialueella pallon ja käynnisti sitten JäPSin vastahyökkäyksen siirtämällä eteenpäin niin ikään vasta toiselle puoliskolle sisään tulleelle Ville Aholalle.

Isäntien voittomaalin rakentelu oli melkoista supervaihtomiesten ilotulitusta, sillä Ahola löysi puolestaan oikeasta laidasta viisi minuuttia aiemmin Miro Schwalenstöckerin korvanneen Antti Ulmasen, joka keskitti takatolpalle, mistä Ristola puski varmasti illan toisen ja kauden kolmannen maalinsa vanhaa joukkuettaan vastaan.

Tuo maali vaikutti jo hetken suoristaneen vieraiden selät ja ratkaisseen ottelun, mutta 71. minuutilla Gnistan antoi JäPSin maistaa omaa lääkettään, kun kulmapotkussa vapaaksi unohtunut Fabian de Abreu (ei tiettävästi sukua muusikolle) kavensi hyvällä puskulla.

Ahnaasti tasoitusta hakeneella Gnistanilla oli siihen toki paikkansa, mutta vieraiden avoimempi pakka tarjosi roimasti mahdollisuuksia JäPSillekin. Ensin lähempänä maalintekoa olivatkin siniset; Allu jatkoi Antin päällään puolittaiseen läpiajoon, mutta Julmanen ei onnistunut Koskea ohittamaan.

Gnistanin paras paikka siunaantui puolestaan Topi Järviselle, kun Luca Weckström vapautti tämän keskikentältä lähteneellä pystypallolla JäPSin boksiin. Laiho tuli kuitenkin hienosti vastaan ja pysäytti jalallaan Järvisen etenemisen.

Laiho ja Weckström olivat hetkeä aiemmin olleet osapuolina kenties toisen puoliajan mieleenpainuvimmassa tilanteessa, kun jälkimmäinen ajeli tilanteen jälkeen ensimmäisen jaloille. Laiho tulistui tilanteesta sen verran, että Weckströmillä olisi ilmeestä päätellen ollut käyttöä ruskeille housuille. Molemmat palkittiin – kieltämättä ansaitusti – tahoillaan keltaisilla korteilla.

Loppuhetkillä JäPS oli kiistatta lähempänä johdon lisäämistä kuin Gnistan tasoitusta. Ulmanen pääsi ensin Gnistanin virheen seurauksena kokeilemaan kaukaa, mutta puolivolley viuhui täpärästi ohi maalin. Seuraavaksi Ristolalla oli Rezan esityöstä mainio paikka hattutemppuun, mutta väsynyt mies nosti läpiajosta pallon suoraan Gnistan-vahdin syliin – ammattimaiset alibikrampit toki päälle lisäten.

Lisäajan lisäaikaa ehdittiin pelailla reilu minuutti, ennen kuin tuomari vihelsi helpottavasti pilliinsä JäPSin todella, todella arvokkaan 2–1-voiton merkiksi. Kolmella pisteellä isännät asemoivat itseään taas putoamiskamppailun sijasta vahvemmin keskikastiin.

Järvenpääläisten pelit jatkuvat lauantaina 16.7. haastavalla vierasottelulla Tammisaaren EIFiä vastaan.


JäPSin kokoonpano:

Laiho
Ceesay
Autio
Valto
Khayat >< Jrad 77’
Heidari
Abdi >< Ärilä 46’
Meriläinen >< Kassim 56’
Mehmeti >< Ahola 46’
Ristola
Schwalenstöcker >< Ulmanen 56’