Ennakko: JäPS – PeKa

Ennakko: JäPS – PeKa

Edelliskierroksella Käpylän Pallon 5–2-lukemin kaatanut Järvenpään Palloseuran miesten edustusjoukkue kohtaa keskiviikkoiltana kello 18:00 Kotkan Peli-Karhut toisessa perättäisessä kotiottelussaan. Pitkälti koko kauden Kakkosen A-lohkon kärkipaikkaa hallussaan pitänyt JäPS olisi voittaessaan taas askeleen lähempänä nousu-unelmaa.

Perjantaina sateen pehmittämällä Keskuskentällä JäPSin jalkoihin jäänyt KäPa asetti isännille kenties loppulukemia ankaramman haasteen. Kolmen maalin voitto vaikeasta ottelusta kuitenkin osoitti, että JäPSiltä löytyy riittävästi rutiinia, jotta kolme pistettä onnistutaan tällä hetkellä kaivamaan hankalammissakin olosuhteissa.

Kakkosen kautta on järvenpääläisten osalta jäljellä nyt kuusi ottelua, ja nousu on edelleen omissa käsissä. Ykkösen paikan ensi kaudelle varmistaakseen JäPSin tulisi kuitenkin voittaa niistä kaikki, mikäli kovin haastaja, Lappeenrannan PEPO, onnistuu ottamaan täydet pisteet omista otteluistaan. Se vaatisi PEPOlta kuitenkin sellaista venymistä, että yhteen pistemenetykseen JäPSillä lienee vielä vähintäänkin varaa.

Sellaista ei kuitenkaan toivottavasti eikä todennäköisesti nähdä keskiviikkona. Järvenpäähän vieraaksi saapuva PeKa lähtee otteluun eittämättä selkeänä altavastaajana, mutta mistään heittopussista ei voida puhua. Peli-Karhut on pelannutkin tähän mennessä nousijajoukkueeksi kelpo kauden, ja 12 joukkueen sarjassa kahdeksantena keikkuvalla kotkalaisjoukkueella on vielä neljän pisteen kaula putoamisviivaan. Kun heillä on viivan alta löytyviin PKKU:hun ja Mikkelin Pallo-Kissoihin nähden vielä kaksi rästiotteluakin pelaamatta, ei akuutista putoamisvaarasta voine ainakaan puhua.

Kotonaan JäPSille kovan haasteen tarjonnut, mutta lopulta 1–2-numeroin taipunut PeKa tulee silti keskiviikon kamppailuun varmasti motivoituneena, sillä säilymiseen sen keräämät 16 pistettä eivät tule vielä riittämään. Jostain nousijajoukkueen on siis vielä onnistuttava tasapelejä ja voittoja kaivamaan. JäPSin selkeän ennakkosuosikin asemasta huolimatta ei ylimielisyyteen ole taaskaan varaa, sillä kotkalaiset osoittivat edelliskierroksella iskukykynsä, kun he onnistuivat nappaamaan tasapelipisteen lohkon kolmannelta sijalta löytyvältä Atlantis FC:ltä.

JäPSin kannalta positiivisesti PeKa on esiintynyt kuitenkin kotonaan huomattavasti vakuuttavammin kuin vieraskentillä. Kuudesta kotiottelustaan se on onnistunut nappaamaan mukavat 11 pistettä maalierolla 9–6, mutta seitsemästä vieraspelistä on tarttunut matkaan vain viisi pistettä kahdeksalla tehdyllä ja kuudellatoista päästetyllä osumalla. Etenkin Lappeenrannassa PEPO onnistui kylvettämään kotkalaisia tylysti 5–0.

Vierailijoiden osalta paljon riippunee myös siitä, minkälaisen miehistön se saa keskiviikkona jalkeille Järvenpäähän. Farmisopimuksen Veikkausliigassa pelaavan KTP:n kanssa tälle kaudella sopinut PeKa on parhaimmillaan hyvä ryhmä, mutta ilman liigavahvistuksia materiaalin leveys ei ole kummoinen. Etenkin hyökkäyspäässä voinee sanoa olleen pienoisia ongelmia, ja joukkueen paras maalintekijä onkin neljällä osumallaan muun muassa Viron pääsarjaa pelannut keskuspuolustaja Juuso Laitinen.

JäPSin kokoonpanotilanne on puolestaan edelleen kelvollinen, sillä sairastuvalta löytyy avauskokoonpanon miehistä tällä hetkellä todennäköisesti vain Valtteri Karlsson. Toisaalta puolustuspäästä myös pelikieltoa kärsivä Olli Valto on sivussa, eli sille osastolle päävalmentaja Osku Partosella lienee mietittävää. Yksi uusvanha nimikin nähtäneen keskiviikkona kokoonpanossa, kun pitkään JäPSissä urakoinut Janne Laiho palaa loppukaudeksi sinipaitaan kirittämään ykkösmaalivahti Altti Mäkistä.