Ennakko: JäPS – NJS

Ennakko: JäPS – NJS

Kahdella täydellä pistepotilla kautensa aloittanut Järvenpään Palloseuran miesten edustusjoukkue kohtaa kolmannessa ottelussaan tutun vastustajan, kun Järvenpään Keskuskentälle sinipaitojen vieraaksi saapuu Nurmijärven NJS.

 

Yleisesti A-lohkon alempaan keskikastiin ennen sarjan alkua povattu NJS on JäPSin tavoin saanut luotua alkukaudelleen positiivisen pohjavireen. Ensimmäisessä ottelussaan se onnistui hieman yllättäen kaatamaan kotonaan pelanneen Myllykosken Pallon puhtain 2–0-lukemin, jota seurasi maalittomaan tasapeliin päättynyt kotiavaus Käpylän Palloa vastaan.

Puolustus ”Palokärjillä” siis on ainakin ollut tähän mennessä kunnossa, ja kun JäPS on puolestaan iskenyt kahteen ensimmäiseen otteluunsa peräti seitsemän maalia, ovat lähtökohdat keskiviikkoillan kamppailuun vähintäänkin kutkuttavat. Vaikka JäPS lähtenee peliin ainakin kertoimien valossa selkeähkönä ennakkosuosikkina, on nurmijärveläismiehistö osoittanut parilla edelliskaudella riittävän monta kertaa olevansa kotijoukkueen kannalta inhottavan hankala vastustaja. Etenkin viime kauden kohtaamisista jokainen olikin ainakin päätösnumeroiden valossa tasainen koitos. Kolmesta ottelusta yksi päättyi pistejakoon, minkä lisäksi JäPS ja NJS ottivat kumpainenkin yhden voiton yhden maalin marginaalilla.

Lisämaustetta lähes paikalliskamppailun aseman jo saavuttanut kohtaaminen saa seurojen välisestä pelaajaliikenteestä. JäPSin riveistä aikaisemmin NJS-nuttua ovat kantaneet uudet hankinnat Joakim Ärilä ja Ahmed Alaeddine, joista etenkin Nurmijärveltä suoraan Järvenpäähän kevättalvella siirtyneellä Alaeddinella lienee vanhalle seuralleen todisteltavaa. Pelaajaliikenne Tuusulanjärven pohjoisrannalta Seitsemän Veljeksen kotipitäjään on ollut vieläkin vilkkaampaa. Palokärkien tämän kauden pelaajistosta kolmella – Akseli PohjantähdelläAziz Bharilla ja Nico Pyykkölällä – on JäPS-taustaa.

Mainitusta kolmikosta NJS:ään peliajan perässä siirtynyt Pohjantähti lienee järvenpääläissilmin mielenkiintoisin nimi. JäPS-taustaisten ohella nurmijärveläismiehistössä on muitakin maininnan arvoisia pelureita, joista nostettakoon esiin vaikkapa FC Hakan kanssa veikkausliigasopimuksen keväällä solminut Miro Salminen, joka jatkaa kuitenkin toistaiseksi kasvattiseuransa riveissä lainasopimuksella.

Sairastupa on kummankin joukkueen osalta lähes tyhjä, eli molemmat osapuolet pääsevät otteluun suhteellisen täydellä miehityksellä. JäPSin osalta kysymysmerkkejä on ilmassa lähinnä pohjettaan edelliskierroksen PeKa-ottelussa loukanneen Herkko Kuosan kohdalla. Vierailijoilta mahdollisia poissaolijoita ovat puolestaan Samu LeppäläReko Räsänen ja Markus Laihanen. Tämän lisäksi kotijoukkueen päävalmentaja Osku Partonen ei ohjaa ottelussa miehistöään Uefa Pro -kurssin kiireiden takia, joten pääasiallisessa vetovastuussa on keskiviikkoiltana Risto Laiho