Viikingit – JäPS

Viikingit 1 - 1 JäPS
10 Aug 2019 - 17:00Heteniitty

Väkinäistä hymyä

Sarjakakkoselta otettu vieraspiste voisi joskus hymyilyttää leveästi, mutta Vuosaaren lauantai-illassa hymyt olivat hyvin väkinäisiä, jos niitä ylipäätään näki. Kakkosen kärjen osalta Viikinkien ja JäPSin pelaama tasatulos 1-1 (0-0) hymyilytti varmaan leveimmin Mikkelissä, kun kumpikin sarjakärkeä uhkaava joukkue menetti kaksi pistettä keskinäisessä kamppailussa.

Tasatulos oli sinällään varsin oikeudenmukainen lopputulos kahden hieman kokoonpanonsa kanssa tuskailleen joukkueen välisessä koitoksessa. Vuosaarelaisilta puuttuivat kokoonpanosta pitkäaikaispotilaat Jesse Mutikainen ja Nemanja Biga sekä hiljattain ilmeisesti vanhuuttaan reitensä loukannut kippari Teemu Honkaniemi. Kärkimies Joel Paatelaista valmentaja Alexander Baranov ei enää osannut edes kaipailla. JäPSin ryhmän etukäteistehoja kuluttivat pohjevammainen Herkko Kuosa ja henkilökohtaisella syylomalla ollut maalitykki Kron Rexhepi. Hymyistä mainittakoon vielä Viikinkivalmentaja Baranovin päivän levein hänen saatuaan tietää juuri Rexhepin poissaolosta.

JäPS-koutsi Osku Partonen apuineen oli rakennellut ryhmitystään hartaan pohdinnan kautta. Altti Mäkinen oli luonnollinen valinta maalin suulle ja puolustuslinja oli melko lailla yllätyksetön. Luotettava topparipari Olli Valto ja Roope Autio jatkoivat keskellä ja laitojen pitävyydestä huolehtivat Jesse Paananen vasemmalla ja Atte Hoivala oikealla. Eniten päänvaivaa valmennukselle oli varmasti keskikentän organisoinnissa. Justus Kauppisen ja Ville Aholan lähtö Ameriikan ihmemaille ja Herkko Kuosan poissaolo eivät olleet helppoja paikattavia. Jesse Sundström oli selkeä valinta keskelle ja Hedi Khayat vasempaan laitaan. Puuttuvat reiät kuroivat umpeen Ala Alaeddine ja Kalle Kurittu. Kron Rexhepin paikan kärjessä paikkasi Akseli Pohjantähti, joka muodosti Tuure Nummen kanssa iskuryhmän yläkertaan.

Ottelun alku lupaili hyvää ja aktiivista futista. Kotijoukkue pääsi ensimmäisenä kokeilemaan vieraidensa puolustuksen pitävyyttä. Peliä oli käyty vasta parisen minuuttia, kun vuosaarelaiset saivat jo kulmapotkun vasemmalta ja jälkitilanteesta tolppa kolahti. Laukaus oli kuitenkin niin pienestä kulmasta, että todellista vaaraa ei ollut.

Isäntäjoukkueen ryhmitys oli hyvin keskikenttäpainotteinen. Cheikh Toure pelasi yksin piikissä ja Julius Remes ja Lauri Karjalainen pyrkivät tukemaan taustalla. Viikingit haki jostain syystä painopistettä enemmän oikealle sivustalle, jossa Ville Varila ja etenkin Simon Thurling olivat aktiivisia. JäPSin vasempana puolustajana pelannut Jesse Paananen oli kuitenkin tontillaan sellainen päällikkö, että vähintään kaksinkamppailut päättyivät säännöllisesti JäPSin eduksi. Rakenne antoi myös JäPSille mahdollisuuksia edetä omalla oikealla sivustallaan.

JäPSillä oli selkeä hallinta pallollisessa pelissä, mutta Viikingit osasi iskeä vaarallisemmin vastaan. Erikoistilanteita JäPS pystyi luomaan jatkuvasti ja vaikkapa kulmapotkuista olisi ollut mahdollista löytää ratkaisu. Esimerkiksi jo ottelun 14. minuutilla Tuure Nummi ampui tiukasti parista kymmenestä metristä, mutta tilanne päätyi tuloksettomaksi kulmapotkuksi. JäPS loi paikkoja myös rajaheitoista. Jesse Paanasen heitoista oli seurauksena maalialueen tilanteita sekä kulmapotkuja, mutta isäntien puolustus maalivahti Sam Jammehin komennossa kesti.

Tilanteensa oli myös vuosaarelaisilla. Hyvän ottelun pelannut Lauri Karjalainen ampui kohti alanurkkaa vajaan puolen tunnin kohdalla, mutta jälleen kerran erinomaisen ottelun pelannut JäPS-vahti Altti Mäkinen korjasi pallon talteen varmasti. Hetkeä myöhemmin JäPS pelasi kohtuullisen hienon sommitelman vasemmalla laidalla. Jesse Paananen, Akseli Pohjantähti ja Hedi Khayat rakentelivat maalipaikkaa, mutta isännät torjuivat kulmaksi. Ala Alaeddine antoi kulman lyhyenä Kalle Kuritulle, jonka laukaus meni kuitenkin reippaasti yli maalin.

Reilun puolen tunnin jälkeen nähtiin ottelun ehkä kovin laukaus. Quincy Osei täräytti 35 metristä sellaisen pommin, että Altti Mäkinen sai vain hiuksen hienosti ohjattua vedon alakulmasta kulmapotkuksi, josta sitten ei enää sen enempää kerrottavaa jäänyt. JäPSin vuoro oli tovin kuluttua ja alustajana oli Hedi Khayat. Miehen keskitys löysi takatolpalta ylös nousseen Atte Hoivalan, jonka laukauksen viikinkivahti Sam Jammeh kuitenkin torjui rutiinilla.

Ensimmäiselle jaksolle ja ehkä koko ottelulle kuvaavaa oli, että kummallakin joukkueella syötöt lipsuivat ja etenkin JäPSillä kestivät aina sen pienen hetken liian kauan, jolloin tilanteet kuivuivat kokoon ja puolustus ehti ryhmittyä. Tauolle mentiin tilanteessa 0-0, mikä joko kuvasi siihenastista peliä tai sitten kertoi kummankin tehottomuudesta.

Toinen jakso alkoi lähes ensimmäisen kopiona. Isännät saivat kulmapotkun jo parin minuutin pelin jälkeen ja maalin syntyminen oli lähellä. JäPSin puolustus sai turhan pitkään vaarallisella alueella pomppineen pallon purettua väljemmille alueille ja takaisku jäi tulematta. Reilu 200 hengen kotiyleisö sai shokkihoitoa heti perään. Kalle Kurittu antoi mainion oivaltavan syötön pystyyn linjan taakse Akseli Pohjantähdelle. Pohjantähti eteni päätyyn ja laittoi matalan keskityksen takaviistoon. Ensimmäisenä palloon osui kuitenkin Viikinkien puolustaja, jonka jalasta pallo lipui takatolpan kautta maaliin ja vierasjohto oli tosiasia.

JäPS sai johtomaalista lisää energiaa ja Hedi Khayat eteni koko vasemman laidan pituuden. Eteneminen päättyi laukaukseen, joka sujahti ohi pystypuun. JäPS vaihtoi Kalle Kuritun tilalle Fortuna Namputun painimaan Viikinkien mahdollista vastaiskua vastaan. Isännät vaihtoivat myös. Bob Diasonama tuli pois ja Max Ehrnrooth tuli tilalle. Vaihdolla oli erittäin merkittävä vaikutus Viikinkien hyökkäysaktiivisuuteen. Ehrnrooth toi välittömästi lisää painetta ja vaarallisuutta kärjessä aiemmin yksin ahertaneen Cheikh Touren parina.

Ottelua oli pelattu noin 66 minuuttia, kun mahdollinen ratkaisu olisi ollut valmis. JäPS pelasi kulmapotkun lyhyenä ja Jesse Sundström keskitti takatolpalle, jossa Olli Valto päivysti. Vain maalivahti Sam Jammehin reaktiotorjunta pelasti isännät 0-2 tappioasemalta. Isännillä oli tasoitus lähellä viisi minuuttia myöhemmin, kun pallo kilahti taas JäPS-maalin tolpassa. Hereillä ollut puolustus siivosi tilanteen kuitenkin maltilla ja nolla pysyi omassa päässä ja johtoasema hyvässä tallessa.

Vartti ennen loppua JäPSille tarjottiin taas ratkaisun avaimia. Maalivahti Jammeh lähti virkapaikaltaan kohti keskialuetta, mutta huono syöttö napsahtikin kentälle hetkeä aiemmin vaihdetun Tuomas Kyytsösen jalkaan. Hieman hätiköity laukaus lähes puolesta kentästä kohti tyhjää maalia armahti ohi mentyään Viikingit takaiskulta.

Kun tarjotaan, mutta ei osuta, rankaisee vastustaja ja niin nytkin. Vain hetki edellisestä Viikinkien puolustus purki hätäisesti ja summittaisesti pallon pois omalta puolustusalueeltaan. Pallo tuli Cheikh Tourelle, jonka nopeus oli liikaa JäPSin puolustukselle. Mies yksinkertaisesti juoksi pallon maaliin ja tasoitti lukemat 1-1:een.

Näytti siltä, että tasapeli ei kelpaa kummallekaan. Viikingit lisäsi vauhtia, mutta myös JäPS loi vielä tilanteita, joista voittomaali olisi voinut syntyä. Ehkä lähimpänä oli 84. minuutilla Tuomas Kyytsönen, joka onnistuessaan olisi tehnyt varmaan kauden komeimman maalin. Ala Alaeddine keskitti oikealta ja Kyytsönen tempaisi pään yli saksipotkun. Maalivahti Jammeh oli jo poissa pelistä, mutta Viikinkien puolustaja onnistui olemaan pallon tiellä ja isäntien maali varjeltui. Viikingit sai vielä 85. minuutilla vapaapotkun rangaistusalueen rajoilta ja Lauri Karjalaisen laukaus kohti maalin oikeaa nurkkaa oli erinomainen. Erinomainen oli myös JäPSin maalivahdin Altti Mäkisen venyminen torjuntaan.

JäPS jatkoi kolmen pisteen tavoittelua. Hedi Khayat ja Ala Alaeddine pelasivat kulmapotkuun johtaneen kuvion, mutta Roope Autio puski yli maalin. Aivan viime hetkillä Fortuna Namputu kamppaili pallon laidalla joukkueelleen ja sai syötettyä Jesse Sundströmille. Sundström kaadettiin rangaistusalueen kulmalla ja JäPS sai vielä vapaapotkun. Paitsioon päättynyt vapari päätti ottelun. Valmentaja Partonen oli lopputuloksesta yhtä harmissaan kuin pelaajansa. ”Varmaankin ihan oikeudenmukainen lopputulos maalipaikkoihin nähden, mutta aina kun vierasottelussa on mahdollisuus ottaa kolme pistettä, niin hieman väkisinkin harmittaa. Puolustimme hyvin, mutta hyökkäämiseen tarvitaan lisää laatua, jotta tällaiset tasaiset pelit saadaan käännettyä voitoiksi”, analysoi koutsi.

 

Taas paljon pelissä

Jatkuuko JäPSin pisteputki? Tasoittuuko lohkokärki? Muun muassa näihin kysymyksiin saadaan vastaus, kun Kakkosen A-lohkon viitonen JäPS matkustaa Vuosaaren yleisurheilukentälle lohkokakkosen FC Viikinkien vieraaksi lauantaina 10.8. Piste-eroa on tällä hetkellä vain yhden voiton verran. Ottelu Heteniityn montussa alkaa kello 17:00.

Monen mielestä FC Viikingit on suorittanut tähän asti ennakko-odotuksiin nähden vahvasti yläkanttiin, vaikka Itä-Helsingissä tuskin ollaan samaa mieltä. Joka tapauksessa Idän punaiset ovat nakuttaneet tasaisen varmasti pisteitä usein varsin tasaisista otteluista, mikä kertonee ainakin vahvasta joukkuehengestä. Peräti 11 joukkueen 14 pelistä on päättynyt joko tasan tai maalin erolla ja vain kahdesti tappioon. Yksi niukoista 2-1 voitoista tuli kevätkohmeista JäPSiä vastaan helatorstaina Järvenpäässä. Silloin vierailta maaliverkkoja heiluttivat kapteeni Teemu Honkaniemi käsivirheestä tuomitusta rankkarista ja kärkimies Cheikh Toure ottelun loppupuolella tulleesta puolittaisesta läpiajosta, kun isännät hakivat vimmatusti tasoitusta. JäPSin viime hetken kavennuksen survoi tuolloin sisään maalitykki Kron Rexhepi.

Viikinkien kuntopuntari viidestä viimeisimmästä ottelustaan näyttää yhtä voittoa, yhtä tappiota ja kolmea tasapeliä. Tasapeleistä kaksi on kovia ja edelleen tappiottomia JIPPOa ja MP:tä vastaan. Kummassakin noista vieraskentällä pelatuista otteluista Viikingit venyi tappioasemasta tasapeliin, Mikkelissä vieläpä aivan loppuminuuteilla, mikä on selkeä osoitus joukkueen vahvasta tahtotilasta. Viimeisin ottelu viime lauantaina Lahdessa päättyi Reippaan niukkaan 1-0 voittoon. Tuo ottelu katkaisi vuosaarelaisten 11 ottelun mittaisen pisteputken.

Lauantain isäntäjoukkueen kuumin nimi lienee joukkueen esittelyssä puolustajaksi kirjattu ja Lahdessa topparina pelannut Pierre Nlate. Ranskalainen on pelannut joukkueen kaikissa otteluissa täydet minuutit ja tuntuu ehtivän joka paikkaan. Maaleja Nlate on tehnyt itse kaksi, mutta maalipaikkojen luomisessa mies tuntuu olevan joukkueelleen ensiarvoisen tärkeä. Eniten maaleja on merkkauttanut Cheikh Toure, jolla on joukkueensa 23 maalista kuitenkin nimissään ”vain” neljä. Merkille pantavaa onkin, että maalintekijätilastosta löytyy peräti 14 viikinkinimeä. JäPSin puolustukselle riittää päänvaivaa yllin kyllin, kun mahdollisia ratkaisijoita on koko kaaderin leveydeltä.

Omassa päässä vuosaarelaisilla on mollissa soinut saman verran kuin JäPSillä, 19 kertaa. Kumiukko Sam Jammeh punaisten maalilla on vaikea ohitettava ja kippari Teemu Honkaniemi piiskaa puolustuslinjaa isännän ottein. Järvenpääläisille ei siis ole odotettavissa helppoa iltapuhdetta tuossakaan päässä kenttää.

Keskikentälle kummallakin on laittaa virkeitä nimiä.  Viikingeillä Ville Varila, Lauri Karjalainen ja Julius Remes liikkuvat ja liikuttavat palloa hyvin ja nähtäväksi jää, mahtuuko tuore hankinta Bob Diasonama kokoonpanoon. Saksassa viime aikoina palloa potkinut Diasonama muistetaan kyllä Järvenpäässä. Mies kävi viime kauden kevätkierroksella NJS:n väreissä tekemässä voittomaalin sinisten verkkoon. JäPSillä Ala Alaeddine on pelikieltonsa kärsinyt, Jesse Sundström on erinomaisessa vireessä, kuten Herkko Kuosakin ja Hedi Khayatin pysäyttäminen vaatii energiaa. Ville Ahola suuntaa ison veden taakse, mutta hänen korvaajakseen hankittu Fortuna Namputu on jo saanut sen verran pelituntumaa, että kuviot alkavat olla tuttuja.

JäPSin päästrategi ja -valmentaja Osku Partonen tietää kotijoukkueen iskukyvyn. ”Viikingit on laadukas joukkue, joka voi voittaa kenet vain tässä sarjassa, kuten sarjasijoitus myös näyttää. Vieraspeliin tulee ehdottomasti lähteä tiukan puolustamisen kautta ja iskeä tarvittavat maalit avautuvista paikoista”, laskeskelee Partonen.