LPS – JäPS

LPS 1 - 5 JäPS
29 Sep 2018 - 15:00Hertta Areena

Selkeät lukemat eivät riittäneet piikkipaikalle ja Ykkösen karsintaan

 

Kausi 2018 päättyi ristiriitaisiin tunnelmiin Laajasalossa. Taululla komeilivat voittolukemat 5-1 ja tusina tappiottomia otteluja putkeen tuli täyteen. Joukkue oli tehnyt koko Kakkosessa eniten maaleja ja tappioita oli kärsittynä vain neljä. Ykkösen karsintapaikka oli kuitenkin karannut MYPAlle ja tyytyminen oli sinänsä upeaan kakkostilaan kovassa lohkossa. 

 

JäPS lähti otteluun pitkästä aikaa neljän puolustuslinjalla, jonka muodostivat Joni Norring, Olli Valto, Mahdi Ali ja Pyry Korhonen. Maalissa pelasi uransa ensimmäisen Kakkosen pelinsä nuori Onni Haikonen. Keskikenttää dominoi kolmikko Herkko Kuosa, Roope Autio ja Tuomas Kyytsönen ja hyökkäysvoimaa tarjoilivat Ville Ahola, Kron Rexhepi ja Tuure Nummi. Olosuhteet olivat mitä mainioimmat syksyisen aurinkoiset, mutta väkeä taisi lehtereillä olla enemmän Järvenpäästä kuin Laajasalosta jättämässä isäntäjoukkueelle hyvästejä Kakkosesta ja jännittämässä vieraiden tilannetta taistelussa lohkon kärkipaikasta. 

 

Ottelun alku oli melkoista myllytystä isäntien päädyssä. JäPS tuli koko rintamalla ja puolustajiakin piti kentän laidalta pidätellä liiasta hyökkäysinnosta. Maalipaikkoja syntyi kuin liukuhihnalta, mutta viimeistely oli liian hätäistä ja osumat antoivat odottaa itseään turhan pitkään. Pääsääntöisesti Ville Ahola ja Tuure Nummi ruokkivat laidoilta keskellä pelannutta Kron Rexhepiä mainioilla keskityksillä, mutta pallo meni sekä puskuista että jalkaohjauksista aina vain yli tai ohi maalin. Vastustajan juniori-ikäistä maalivahtia Kalle Pajuporttia ei päästy siten laittamaan tarpeeksi hyvin ahtaalle ja isännät selvisivät kerta toisensa jälkeen noista tilanteista. Edes Herkko Kuosan ja Joni Norringin kulmapotkut eivät tuoneet kaivattua avausmaalia alkumyllytyksen aikana. LPS:n vaarallinen kärki Topi Rihtniemi oli jopa kerran päästä isäntien lähes ainoasta hyökkäyksestä rokottamaan, mutta Onni Haikonen torjui läheltä tulleen laukauksen. 

 

JäPSin tuska hellitti parinkymmenen minuutin maalipaikkojen hukkaamisen jälkeen. Hyökkäys lähti vasemmalta ja Joni Norring löysi hyvin Kron Rexhepin, joka jatkoi laitaan Ville Aholalle. Aholan keskitys oli jälleen laadukas ja laadukas oli myös maalin eteen ehtineen Tuomas Kyytsösen pusku, joka painui varmasti verkkoihin vieden vieraat vähintäänkin ansaittuun johtoon. Tämän jälkeen into hieman laski ja peliin tuli epätarkkuutta. Syötöt lipsahtelivat ja tempo hiipui. Sen verran tahti pysyi kasassa, että 35. minuutin kohdalla Tuure Nummi pääsi keskittämään oikealta ja tarkasti Kron Rexhepin päähän. Loppukaudeksi JäPSiin siirtynyt kärki teki neljännessä ottelussaan nyt neljännen maalinsa pallon mennessä tarkasti alakulmaan. Muutama minuutti tästä epätarkkuus ja mahdollinen tyytyväisyys kostautui. LPS:n hyökkäys pääsi liian helposti vieraspuolustuksen sisälle ja kun pallo pomppi sopivasti oikealle miehelle eli Topi Rihtniemelle, ei tämä viimeistelijämestari erehtynyt, vaan kavensi lukemat 1-2:een, mikä jäikin taukolukemiksi. 

 

Toiselle puoliajalle JäPS-valmennus oli teroittanut pelaajille kylmäpäisyyttä ja puolustajia oli kielletty holtittomista nousuista. Alku oli varsin sekavaa pelaamista ja isännille tarjottiin mahdollisuutta päästä peliin mukaan. Ryhtiliike löytyi oikeastaan vasta kymmenen minuutin hapuilun jälkeen, kun JäPS sai sivuvaparin lähes puolesta kentästä. Joni Norring antoi kierteisen keskityksen kohti maalia ja kukapa muukaan kuin toppari Olli Valto oli taas päineen ohjaamassa sen verran pallon kulkua, että helpottava 1-3 maali oli tosiasia ja käytännössä lopetti LPS:n pyristelyn.  

 

JäPS sai maalin jälkeen pelin täysin haltuunsa ja pelasi rauhallisesti pitkiä hyökkäyksiä. Maalipaikkoja syntyi sekä pelitilanteista että kulmapotkuista, mutta sihti oli edelleen hieman hukassa. Vasta nelisen minuuttia ennen ottelun loppua päästiin taas osuman makuun, kun Herkko Kuosa otti ohjat käsiinsä. Nuorimies surffaili puolesta kentästä läpi koko isäntäpuolustuksen ja sijoitti tyylikkäästi vasemman tolpan kautta lukemiksi 1-4. Lähes perään koko ottelun kiivaasti maalia hakenut puolustaja Joni Norring pääsi kokeilemaan paristakymmenestä metristä vapaapotkua. Sijoitus kohti oikeaa nurkkaa ei ollut ihan riittävän hyvä ja maalivahti Pajuportti sai torjuttua laukauksen. JäPSiä ja erityisesti suosikkipuolustajaansa kannustamaan tullut faniryhmä sai kuitenkin tahtomansa ottelun viimeisillä hetkillä, kun JäPS sai kulmapotkun oikealta. Norring laittoi jo toisen kerran tällä kaudella pallon suoraan kulmapotkusta maaliin ja loppunumerot olivat viimeistä vihellystä vaille valmiit.  

 

FC Viikingit oli tehnyt oman osansa ja voittanut PEPOn, mutta vielä pukukopissa jännitettiin PKKU:n ja MYPAn ottelun lopputulosta MYPAn johdettua vain 1-0 ja tasatuloksen viedessä JäPSin nousukarsintaan. Ex-jäpsiläisen Kaan Kovasen vietyä lisäajalla MYPAn 2-0 voittoon jäi käteen vaihtoehto b eli nousukarsintaan valmistautumisen sijasta tuli lähtö kotikopeille Järvenpäähän kauden päätössaunaan. 

 

Valmentaja Osku Partonen kiitteli ryhmäänsä ottelusta sekä kuluneesta kaudesta, eikä syyttä. “Hienosti pelaajat hoitivat oman osuutensa viimeisen kierroksen taistelussa sarjavoitosta. Valitettavasti vain yksi voi sarjan voittaa ja tällä kertaa se on MYPA. Onnittelut heille hienosta kaudesta! Pelaajat voivat olla ylpeitä kauden suorituksesta. Kiitos myös kaikille kannattajille, tukijoille sekä kaikille ihmisille jotka ovat olleet mukana joukkueen toiminnassa tällä kaudella!”

 

Viimeisellä kierroksella Laajasaloon

Tämän kauden Kakkosen sarjapelit loppuvat JäPSin edustusmiehistön osalta Laajasalon Hertta Areenalla tulevana lauantaina 29.9. Mikäli kaikki taivaankappaleet ovat sopivasti kohdallaan, on JäPSillä vielä pieni sauma kauden jatkumiseen Ykkösen nousukarsinnoilla. Tuo edellyttää edellä olevien MYPAn ja PEPOn konttaamista omissa otteluissaan ja JäPSin voittoa omassaan. Joka tapauksessa voitto omassa ottelussa takaa vähintään hienon kolmossijan kovassa lohkossa.

Kotijoukkue Laajasalon Palloseura tekee tällä kaudella pikavisiitin Kakkoseen. Seura nousi kabinettien kautta sarjaan täksi kaudeksi ja lähtee hakemaan uudestaan vauhtia Kolmosesta. Tähän mennessä tilillä on vain yksi voitto, joka tuli laajasalolaisille riemukkaasti paikallisvastustajastaan FC Viikingeistä elokuun alussa ja vielä kaiken lisäksi Vuosaaressa. Kyseinen voitto osoitti, että LPS:n kanssa on syytä olla hereillä ja pisteet eivät lähde pelaamatta. Tämän sai toki JäPSkin maistaa kevätkierroksen ottelussaan Keskuskentällä, kun pikainen 2-0 johto suli jo 2-3 tappioasemaan ennen ryhdistäytymistä lopulta selkeään 7-3 voittoon.

LPS on tehnyt vähistä pisteistään huolimatta kuitenkin 25 maalia eli yli maalin per ottelu, eli jos se vain saa oman päänsä tiiviiksi kuten PEPOa vastaan Lappeenrannassa kesällä (0-0) tai tuossa mainitussa Viikingit ottelussa (1-0), on kaikki mahdollista. Tiiviydessä on pääsääntöisesti ollut tekemistä, sillä omissa on soinut peräti 82 kertaa eli noin neljän maalin keskiarvolla. Joukkueen paras maalintekijä, kärkipelaaja Topi Rihtniemi ei ole ollut mikään turha veikko. Hänellä on osumia tilillään peräti 11, mikä on todella kova luku joukkueen sijoitukseen ja pelillisiin esityksiin nähden. Mies on nakutellut osumia sekä pelitilanteista että erikoistilanteista eli vastuuta on löytynyt joka lähtöön. Toiseksi eniten maaleja on tehnyt Riku-Pekka Huhanantti (4). Kärjessä edellisessä kohtaamisessa pelannutta Max Ronimusta lienee myös syytä varoa. Hänellä on koossa kolme osumaa, ja mies oli ainakin kevätkierroksella melkoisen liukas pideltävä. Keskikentällä pelaava Oskari Alentola kuuluu myös laajasalolaisten pelilliseen runkoon vahvasti.

JäPS pääsee otteluun lähes täysilukuisena. Ala Alaeddine sai Pallo-Kissoja vastaan varoitustilinsä täyteen ja hänen osaltaan kausi on pelattu, ellei nousukarsintapelejä tule. Osku Partonen joukkueen ohjaimissa suhtautuu tulevaan otteluun tapansa mukaan varsin maltillisesti. ”LPS on pitänyt useita joukkueita ahtaalla kauden mittaan ja he varmasti haluavat näyttää kotiyleisölleen pystyvänsä tulevaisuudessa pelaamaan Kakkosen tasolla. Valmistautumisen ja peliesityksen pitää olla hyvä, jotta Laajasalosta saa voiton mukaan. Katsotaan sitten ottelun jälkeen miltä sarjataulukko näyttää.”