FC Vaajakoski – JäPS

FC Vaajakoski 3 - 3 JäPS
15 Sep 2018 - 17:00

RAPORTTI: Kitkerää, katkeraa ja karvasta

Kymmenes ottelu tappiotta putkeen ja viimeisen neljän kuukauden aikanakin vain yksi tappio. Aika moni joukkue olisi onnellinen tuosta saldosta. JäPSin edustusmiehistö ei siltä näyttänyt palatessaan Vaajakoskelta. Tasatulos 3-3 oli pahemman luokan pettymys ja sarjan kärkipaikka karkasi mielenkiintoisten tulosten kierroksella nousija MYPAlle ainakin hetkeksi ennen PEPOn sunnuntain ottelua.

JäPS pääsi otteluun lähes parhaalla mahdollisella miehityksellä. Poissa normaalista avauskokoonpanosta olivat vain Olli Valto ja Tero Uusitalo, jotka parantelivat vaivojaan seuraavaa koitosta silmällä pitäen. Kron Rexhepi aloitti vaihdossa ehdittyään matkoiltaan ottelupaikalle vasta juuri ottelun alkaessa. Janne Laiho pelasi tuttuun tapaan maalilla ja kolmen puolustuslinjan muodostivat Mahdi  Ali, Roope Autio ja Valtteri Karlsson. Heidän edessään keskikentän rakentelusta vastasivat Pyry Korhonen, Tuomas Kyytsönen, Albin Rashica, Ala Alaeddine ja Herkko Kuosa. Kärkiparina tulosta hakivat Tuure Nummi ja Ville Ahola. FC Vaajakoski vastasi lähes identtisellä ryhmityksellä. Vain keskikentän keskusta oli kahdella pohjapelaajalla ja kymppipaikalla, kun taas JäPS luotti hieman enemmän hyökkäävämpään ryhmitykseen yhdellä pohjapelaajalla ja kahdella kärkien takana pelaavalla.

Ottelun alkua leimasivat vahvasti olosuhteet. Kenttä oli lähtökohtaisesti hyvässä kunnossa, mutta kova sade juuri ottelun alkaessa teki pelaamisesta vaikeaa. Jalka ei pitänyt ja pallo kulki vetisellä alustalla välillä omia tahtejaan. JäPSin pelaavampi tyyli muodostui ottelun edetessä huonommaksi ratkaisuksi kuin isäntien selkeän suoraviivainen ja nopea vaihtoehto.

JäPS lähti peliin hyvällä sykkeellä. Neljännellä minuutilla päästiin jo lähelle isäntien maalia, kun Albin Rashica käytti nopeuttaan vasemmalla laidalla. Syöttö löysi Ville Aholan, joka jatkoi Tuure Nummelle. Hyökkäyksestä puuttui päättäjä ja tilanne kuivui kokoon. Vaarallisia tilanteita ei saatu aikaan, kun jalka lipesi ratkaisevalla hetkellä ja syötöt menivät vääriin osoitteisiin.

Isäntien tehokkaampi pelitapa alkoi näkyä entistä paremmin ja järvenpääläiset eivät saaneet peliään kulkemaan. Ottelua oli pelattu 16 minuuttia, kun isännät pääsivät käyttämään kaksi peräkkäistä liukastumista hyväkseen. Ensin JäPS menetti pallon kesken hyökkäyksen ja FC Vaajakoski pelasi nopean ylöspäin. JäPS-puolustaja liukastui ratkaisevalla hetkellä ja isäntien hyvässä maalivireessä oleva Topi Järvinen pääsi karkuun ampuen varmasti takanurkkaan isäntien avausmaalin. Viitisen minuuttia myöhemmin FCV oli päästä jo toistamiseen rokottamaan, kun Joona Rautamies pääsi laukomaan vastaavasta paikasta. Tällä kertaa Janne Laiho sai torjuttua ja irtopallo siivottiin vastakkaiselle puolelle rajaheitoksi.

Vain pari minuuttia edellisestä JäPS pääsi vaihteeksi luomaan tilanteen isäntien päähän. Albin Rashica eteni päätyyn asti vasemmalla ja sai laitettua pallon takanurkalle. Sinne ehtinyt Herkko Kuosa potki palloa urakalla kohti maalia ja lopulta pallo löytyi verkoista. Tuomari näytti keskelle, maali merkittiin Ville Aholalle ja maalista protestoineelle isäntien Kimmo Huismanille kirjattiin varoitus. Peli oli lukemiltaan tasan, mutta vierasjoukkue pelillisesti edelleen alakynnessä.

Kotijoukkueen vaarallisuus ja henkinen ote peliin palkittiin viitisen minuuttia ennen taukoa. Pallo jäi taas kerran FCV:n hyökkäyksestä pyörimään JäPSin puolustusalueelle. Illan komein maali oli valmis, kun pallo pomppi sopivasti Topi Järviselle, jonka taidokas saksari vei isännät 2-1 taukojohtoon. JäPSillä oli vielä kuittauspaikka 42. minuutilla, kun Tuure Nummi ja Ville Ahola pelasivat hyvin yhteen. Jälkimmäisen laukaus suuntautui kuitenkin päin maalivahtia.

Tauolla JäPSin valmennusjohto pani pakan uusiksi reagoiden sekä olosuhteisiin että pelitapaan. Puolustuslinja ryhmitettiin neljään ja samalla Roope Autio nostettiin keskikentälle. Joni Norring tuli puolustukseen ja Kron Rexhepi hyökkäykseen. Toimenpiteillä oli välitön näkyvä vaikutus peliin. JäPS loi heti toisen jakson alusta isäntien päätyyn sellaista painetta, mitä olisi pitänyt löytyä alusta alkaen. Pelaajien asenne parani ja isännät joutuivat ahtaalle.

Toista jaksoa oli pelattu kymmenisen minuuttia, kun pallo saatiin Ala Alaeddinelle vasempaan laitaan. Mies laittoi pallon päätyviivalta matalana maalin eteen ja Kron Rexhepi avasi maalitilinsä JäPSissä tällä kaudella liukumalla pallon maalin perukoille ja tasoittaen pelin. JäPS painoi tasoituksen jälkeen koko rintamalla ja peli näytti vihdoin siltä, miltä pitikin. FCV yritti edelleen pitkillä ja varsinkin maalivahti Ville Viljalan pitkät avaukset tuntuivat olevan vaajakoskelainen pelinavaustapa.

Tilanteita saatiin edelleen kumpaankin päähän. Kotijoukkue haki syystäkin kuuminta hyökkääjäänsä Topi Järvistä, joka oli jatkuvana riesana Laihon vartioiman JäPS-maalin edessä. Reilun tunnin kohdalla mies oli pariin otteeseen tekemässä tuhojaan, mutta järvenpääläisten onneksi kummallakin kerralla pallo suuntautui yli maalin. Järvisen yritysten välissä JäPSillä oli peräkkäin kaksi kulmapotkua, mutta niistäkään ei mitään sen kummempaa syntynyt. Järviselle tyrkytettiin hattutemppua tosissaan, mutta edes vapaapotku reilusta paristakymmenestä metristä ei tuonut tulosta, vaan kilpistyi puolustusmuuriin.

JäPS oli päättänyt hakea voiton ja kolme pistettä sarjan piikkipaikan säilyttääkseen. Tilanteita luotiin ja painetta kerättiin kotijoukkueen maalia kohti. Kulmapotkut jäivät tällä kertaa tuloksettomiksi, vaikka niitäkin päästiin kokeilemaan molemmilta puolin aivan riittävästi. Herkko Kuosa näytti, että potkuvoimaa on muutakin kuin kulmien antajana, kun nuorimies täräytti 79. minuutilla 25 metristä laukauksen, joka meni vain hiuksen hienosti yli takanurkan. Kolme minuuttia myöhemmin FCV:n hyökkäyksen jälkeen Janne Laiho avasi pitkällä syötöllä kohti Kron Rexhepiä. Miestä tuupattiin reippaasti selästä, mutta kun pallo meni etenevälle Tuure Nummelle, antoi tuomari pelin jatkua. Nummi syötti Ville Aholalle, joka löysi vielä paremmassa paikassa olevan Herkko Kuosan. Tyylikäs sijoitus vei JäPSin ensimmäisen kerran ottelussa johtoon, kun peliä oli pelattu 84 minuuttia.

Ottelun loppu oli dramatiikkaa. Peli oli periaatteessa JäPSin hallinnassa, vaikka FCV yritti kovasti päästä hyökkäyksiin. Edelleen kotijoukkue turvautui pitkiin maalivahdilta lähteneisiin palloihin. Mentiin jo reippaasti lisäminuutteja, kun pallo oli vaajakoskelaispäädyssä. Herkko Kuosa suojasi palloa kulmalipulla, kun hänet työnnettiin kumoon. JäPS jäi odottamaan vihellystä selkeästä virheestä, kun FCV jo pelasi pitkän Peetu Lintiselle. Mies täräytti parista kympistä pallon vastustamattomasti maalin vasempaan nurkkaan ja kotijoukkueen riemu repesi. Järvenpääläisten tunnelmat olivat luonnollisesti täysin toiselta laidalta ja pettymys oli kova ottelun loppuvihellyksen jälkeen.

Valmentaja Osku Partonen pystyi yllättävän tyynenä analysoimaan peliä. ”Ensimmäinen jakso oltiin pahasti viennissä ja puoliajalle tultaessa onnekkaita, että eroa oli vastustajaan vain yksi maali. Toisen jakson joukkue pelasi erittäin hyvin ja saatiin tasoitus sekä johtomaali. 3-2 maalin jälkeen luonnollisesti puolustettiin hieman syvemmältä ja hyökättiin vastaan. Lisäaika olisi pitänyt pystyä pelaamaan paremmin niin että 3-3 maaliin johtaneita tilanteita ei olisi syntynyt”, kertaili Partonen ottelun vaiheita.

 

ENNAKKO: Vastassa vaarallinen Vaajakoski

JäPS lähtee sarjakauden kolmanneksi viimeiseen otteluun taulukon piikkipaikalta. Asetelma Ykkösen karsintaa ajatellen on herkullinen, kun peräti kuusi joukkuetta on kärjessä kolmen pisteen sisällä.  Lauantain vastustaja FC Vaajakoski on tähän saumaan yksi pahimmista mahdollisista järvenpääläisille.

Ottelu pelataan Vaajakoskella, jossa isäntäjoukkue pöllytti juuri viime viikonloppuna NJS:aa selkein 4-1 luvuin sarjan tyvipään tärkeässä rästiottelussa lohkon muiden joukkueiden pitäessä taukoa. Tuo voitto toi varmasti FCV:lle uutta uskoa sarjapaikan säilyttämiseen ja lisää virtaa loppupeleihin. JäPSille pieni tauko antoi toisaalta aikaa parannella edellisten ottelujen aiheuttamia kolhuja, mutta toisaalta säännöllinen ottelurytmi katkesi kesken mainion flown. Kummallekin kelpaa ottelusta vain voitto.

JäPS aloitti kautensa huhtikuun lopulla juuri Vaajakoskea vastaan eikä tuota Koivusaaressa pelattua ottelua muistella kovin mielellään. Silloin sarjanousija Keski-Suomesta yllätti isäntänsä pahasti ja rumin 0-5 lukemin Matias Kiesilän takoessa hattutempun. Käytännössä ottelu ratkesi kotijoukkueen totaaliseen tehottomuuteen eikä luvuista huolimatta niinkään puolustuspään huteruuteen. Kuten hyvin on tiedossa, ovat maalinteko-ongelmat sittemmin poistuneet ja nyt saa varmasti myös FCV:n maalivahti ja puolustus olla hereillä koko ottelun ajan.

FCV on kolme pistettä jäljessä putoamisviivan päällä olevaa PKKU:ta. Maaleja joukkue on tehnyt kohtuullisen hyvin (28) ja vain yhden vähemmän kuin esimerkiksi sarjan kärkipäässä nousukarsintapaikkaa tavoitteleva Gnistan. Omissa on kolissut 33 kertaa ja sekin on vain kaksi enemmän kuin JäPSillä. Maalitykkeinä ovat kunnostautuneet Topi Järvinen kuudella osumallaan ja Matias Kiesilä viidellä osumallaan. Toni Järvinen on merkityttänyt itsensä tilastoihin kolmesti. Topi Järvinen oli merkittävässä roolissa juuri NJS-kaadossa kahdella maalillaan ja lienee kotijoukkueesta se ns. kuumin pelaaja, joskin myös samaisessa ottelussa vaihdosta sisään tullut Matias Kiesilä pääsi taas maalinteon makuun.

Pelikieltoja ei ole kummallakaan ja JäPS päässee otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Valmentaja Osku Partonen osaa varoa kotijoukkuetta. ”FCV on pelannut huomattavasti paremmin, mitä sarjasijoitus näyttää. Vastassa on vaarallinen ja hyvin organisoitu joukkue. Oma joukkueemme on harjoitellut tauon aikana hyvin ja jokainen odottaa innolla kauden viimeisiä otteluita. On hieno pelata, kun peleissä on aitoa panosta.”